Hyppää sisältöön

Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto tukee alueita uudistamaan elinkeinorakennetta ja vahvistamaan työllisyyttä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 20.10.2022 13.53
Tiedote
Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027. Euroopan unionin osarahoittama.

Valtioneuvosto hyväksyi Oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa (Just Transition Fund, JTF) koskevan Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman ohjelmamuutoksen ja päätti sen toimittamisesta Euroopan komissiolle.

JTF on osa kokonaisuutta, jolla Euroopan unioni pyrkii saavuttamaan hiilineutraaliustavoitteensa vuoteen 2050 mennessä. Rahastolla lievennetään sosioekonomisia ja ympäristöllisiä haittavaikutuksia, joita vähähiilinen siirtymä aiheuttaa EU:n aluetalouksille ja työllisyydelle.

Suomessa JTF-rahasto perustuu hallitusohjelman tavoitteeseen puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä. Rahastolla kompensoidaan turpeen energiakäytön puolittamisesta koituvia sosioekonomisia ja ympäristöllisiä haittavaikutuksia. Toimet suunnataan elinkeinorakenteen uudistamiseen ja työllisyyttä tukeviin toimiin, turvetoimialalla toimivien ja erityisesti nuorten uudelleenkoulutukseen sekä turvesoiden ennallistamiseen ja jälkikäyttöön.
  
”JTF-rahastolla edistetään teknologista muutosta ja sen mukanaan tuomia uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Alueiden ja erityisesti maaseudun elinvoimaisuutta kehitetään samalla kun siirrymme kohti vähähiilistä tulevaisuutta”, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

JTF-rahaston toimilla luodaan uusia työpaikkoja ja liiketoimintamahdollisuuksia sekä uudelleenkoulutetaan erityisesti turvealalla työskenteleviä nuoria

Rahastoa koskeva ohjelmanmuutos sisältää ympäristöselostuksen ja alueelliset siirtymäsuunnitelmat, jotka on laadittu maakunnan liittojen ja ELY-keskusten vetovastuulla. Rahaston toimet eivät rajaudu pelkästään turvealueisiin, sillä turpeen käytön vähentämisen haittavaikutukset voivat ulottua maantieteellisesti laajallekin alueelle. Suunnitelmat on laadittu Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa, Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa, Lapissa, Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Satakunnassa. Lisäksi Pirkanmaan kunnista mukana ovat Punkalaidun, Virrat, Parkano ja Kihniö.

Turvetoimiala työllistää Suomessa noin 2 500 henkilötyövuotta. Toimialan huomattavan supistumisen välittömät ja välilliset haittavaikutukset aluetalouksiin ja työllisyyteen ovat merkittäviä. Aluetalouksien ja elinvoimaisuuden vahvistamiseksi alueellisten siirtymäsuunnitelmien toimia kohdistettaisiin erityisesti vihreän talouden työpaikkoihin ja vihreän teknologian uusiin ratkaisuihin sekä niiden mukanaan tuomiin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Työvoiman uudelleenkoulutuksen ja -työllistämisen toimenpiteitä suunnattaisiin ensisijaisesti turvesektorilta työttömiksi jääneisiin ja työttömyysuhan alla oleviin. Erityskohderyhmänä olisivat nuoret. 

JTF-rahaston varat tulevat alueiden käyttöön alkuvuodesta 2023 

Euroopan komissio hyväksyi 5.5.2022 Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027 -ohjelman. Ohjelma sisältää Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto plussan (ESR+) toimet. Tavoitteena on, että komissio hyväksyy JTF-rahaston toimet osaksi Suomen ohjelmaa vielä tämän vuoden aikana. 

JTF-rahaston EU-rahoituksen yhteismäärä on noin 466 miljoonaa euroa. Rahasto sisältää myös kansallista vastinrahoitusta (valtio ja kunnat) noin 200 miljoonaa euroa. Yhteensä julkinen rahoitus on siten noin 665 miljoonaa euroa vuosille 2021–2027. 

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Sonja Hällfors, p. 029 504 7380
neuvotteleva virkamies Petri Haapalainen, TEM, p. 029 506 4922
johtava asiantuntija Valtteri Karhu, TEM, p. 029 504 7209