Hyppää sisältöön

Osaajien maahanmuuton alueellisia yhteistyömalleja kehittäville Talent Hubeille jaettiin vuoden 2022 erityisavustukset

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 19.4.2022 12.47
Uutinen
Erilaisia ihmisiä palaverissa.

Poikkihallinnollinen Talent Boost -ohjelma pyrkii lisäämään osaajien maahanmuuttoa Suomeen. Yksi osa ohjelmaa ovat alueelliset Talent Hub -yhteistyömallit, joiden toimintaa työ- ja elinkeinoministeriö tukee valtionavustuksilla. Vuoden 2022 avustukset jaettiin viidelle isolle kaupungille. 

Puute osaavasta työvoimasta on monilla aloilla ja alueilla jo kasvun este. Tämän vuoksi Suomi pyrkii merkittävästi lisäämään osaajien maahanmuuttoa. Laaja Talent Boost -ohjelma vahvistaa Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien ja opiskelijoiden keskuudessa ja voimistaa näin talouden kasvua ja yritysten innovaatiotoimintaa. 

Talent Boost -ohjelmaan kuuluvat Talent Hubit ovat alueellisia yhteistyömalleja, joiden tarkoitus on luoda asiakaslähtöisiä, organisaatiorajat ylittäviä palvelupolkuja, jotta Suomi olisi osaajille ja heidän perheilleen mahdollisimman houkutteleva ja helppo muuttokohde. Talent Hub -toiminnan edistämiseen on tänä vuonna varattu kolme miljoonaa euroa. 

Talent Hub -hankkeet vahvistavat käytännön yhteistyötä

Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti hankehaun Talent Hub -toiminnan edistämiseksi kaupungeissa 19.1.–16.2.2022. Ministeriö päätti myöntää valtionavustusrahoitusta Talent Hub -toimintaan yhteensä vajaat kolme miljoonaa euroa seuraavasti:

  • Espoon kaupungille Talent Espoo -hankkeen toteutukseen 469 683 euroa.
  • Helsingin kaupungille Talent Helsinki -hankkeen toteutukseen 1 007 133 euroa.
  • Tampereen kaupungille International House Tampere -hankkeen toteutukseen 465 808 euroa.
  • Turun kaupungille Talent Turku -hankkeen toteutukseen 430 590,86 euroa.
  • Vantaan kaupungille Talent Vantaa -hankkeen toteutukseen 274 723 euroa.

Tukea saaneet hankkeet jatkuvat 30.4.2023 asti.

Vieraskielisiä asukkaita pitää olla vähintään 15 000 

Talent Boost -ohjelmaa koordinoivat työ- ja elinkeinoministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö. Poikkihallinnollinen ohjelma pyrkii edistämään erityisasiantuntijoiden, työntekijöiden, startup-yrittäjien, opiskelijoiden ja tutkijoiden maahanmuuttoa. Tavoitteena on tehdä Suomesta houkutteleva maa osaajille ja heidän perheilleen ja samalla tukea yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.  

Nyt jaetuilla valtionavustuksilla tuetaan erityisesti alueellisten Talent Hub -yhteistyömallien ja -palveluiden kehittämistä. Talent Hub –mallit tarjoavat asiakaslähtöisiä palvelupolkuja kansainvälisten osaajien houkuttelun, rekrytoimisen, asettautumisen ja integroitumisen tueksi sekä yritysten ja kansainvälisten osaajien kohtaamiseksi.

Avustusta voivat saada kunnat, joissa asuu vähintään 15 000 vieraskielistä asukasta. Tukitaso on enintään 70 % hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Omarahoitusosuus on 30% ja siinä on oltava mukana hakijan omaa rahoitusta. Yhteishankkeissa kaikkien osatoteuttajien edellytetään osallistuvan hankkeen rahoittamiseen. 

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Satu Salonen, p. 029 504 7149