Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Pitkäaikaistyöttömyys laski edelleen kesäkuussa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 24.7.2018 9.04
Tiedote

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 272 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 47 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 31 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta, joka julkaistiin 24.7.2018.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 77 100, mikä on 28 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 96 700 eli 16 900 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 7 700 vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa eli yhteensä 38 200. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-kesäkuussa keskimäärin 68,3 prosenttia, mikä on 5,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Lomautukset vähenivät

Koko maassa oli lomautettuna kesäkuun lopussa 15 900 henkilöä, mikä on 5 400 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 9 400 henkilöä, mikä on 3 200 vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi 

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin kesäkuun aikana 50 100 eli 6 000 enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli kesäkuussa avoinna 102 900 työpaikkaa, mikä on 17 800 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli kesäkuun lopussa 114 000 henkilöä, mikä on 5 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 6,7 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli kesäkuussa 99 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 75,5 prosenttia, mikä on 3,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 192 000, mikä oli 57 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,7 prosenttia eli 2,1 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot: 

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus. 

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut. 

Lisätietoja tilastojen eroista: stat.fi/til/tyti/tyti_2016-08-23_men_001.html

Lisätiedot:
tutkimusjohtaja Heikki Räisänen, TEM, puh. 029 504 7118

Linkit:
TEM:n Työllisyyskatsaus: temtyollisyyskatsaus.fi

Työnvälitystilaston keskeiset määritelmät: 
tem.fi/tilaston-julkistamispaivat-kuvaus-ja-laatuseloste

Yksityiskohtaisemmat Työnvälitystilaston tiedot ToimialaOnline-tilastokannasta: toimialaonline.fi/ polkua Tilastokanta – Työmarkkinat – Työnvälitystilastot

Tilastokeskuksen ja TEM:n yhteisjulkistus: tilastokeskus.fi/til/tyti/tie.html

 
Sivun alkuun