Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomi ja Belgia sopivat uusiutuvan energian tilastollisista siirroista

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.6.2021 11.23
Tiedote
Kuvassa sopimuspaperinippu

Valtioneuvosto valtuutti 23.6.2021 elinkeinoministeri Mika Lintilän allekirjoittamaan sopimuksen EU:n uusiutuvan energian direktiivin mukaisista tilastollisista siirroista Suomen tasavallan hallituksen ja Belgian kuningaskunnan hallituksen välillä.

Valtiot sitoutuvat sopimukseen allekirjoituksella. Sopimuksen voimaantulo edellyttää lisäksi, että molempien valtioiden hallitukset ovat sen virallisesti hyväksyneet. Sopimuksen allekirjoittavat Suomen puolesta ministeri Mika Lintilä ja Belgian puolesta energiaministeri Tinne Van der Straten.

– Suomen pitkäjänteinen panostus uusiutuvan energian lisäämiseen on ollut menestyksellistä. Olemme ylittäneet tavoitteemme. Tilastolliset siirrot ovat tässä kohtaa keino täyttää EU-tason velvoitteet kustannustehokkaasti. Neuvottelumme Belgian kanssa etenivät sujuvasti, ja lopputulos hyödyttää molempia osapuolia, toteaa ministeri Lintilä.

EU:n uusiutuvan energian direktiivissä Suomen kansallinen sitova kokonaistavoite on 38 prosentin uusiutuvan energian osuus vuoteen 2020 mennessä. Suomi ylitti tämän tavoitteen, kun uusiutuvien osuus oli vuonna 2020 noin 42 % energian loppukulutuksesta. Direktiivissä eri jäsenvaltioiden tavoitteisiin pääsemistä ja samalla EU:n yhteisen tavoitteen saavuttamista on haluttu helpottaa säätämällä niille mahdollisuudesta tilastollisina siirtoina hyödyntää toisessa jäsenmaassa saavutettuja uusiutuvan energian ylityksiä omassa tavoitteessaan.

Suomi myy uusiutuvan energian ylijäämänsä Belgialle noin 18,6 miljoonalla eurolla

Sopimuksella Suomi siirtää Belgialle uusiutuvan energian tavoitteensa toteutunutta ylijäämää. Siirrettävä kiinteä määrä on 1376,5 GWh. Siirron kauppahinta on 18 582 750 euroa, kun tilastollisten siirtojen hinnaksi sovittiin koko myytävän määrän osalta 13,5 euroa/MWh. Belgia suorittaa tämän maksun Suomelle 30.9.2021.

Lisäksi sovittaisiin mahdollisesta enintään 250 GW* siirrosta, jonka hyödyntämisestä Belgian tulee ilmoittaa erikseen sopimuksessa määritetyssä aikataulussa. Optiosta on tarpeen sopia, koska lopulliset uusiutuvan energian määrät ja osuudet kokonaisloppukulutuksesta varmistuvat vasta myöhemmin kuluvan vuoden aikana. 

Sopimuksessa määritetty optio voi toteutua kokonaan tai osittain taikka jäädä kokonaan toteutumatta. Koko option kauppahinta olisi 3 375 000 euroa. Option toteutuessa (osittain tai kokonaan) Belgia maksaa sen mukaisen maksun Suomelle vuoden 2021 loppuun mennessä.

Sopimuksen myötä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tuloarviossa ”muut tulot” kasvaisivat aiemmin arvioidusta vähintään 18 582 750 eurolla vuonna 2021.  

Suomen ja Belgian tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle tilastollisista siirroista 31.12.2021 mennessä mukaan lukien siirrettyä energian määrää ja hintaa koskevat tiedot. Komissiolle on annettu ennakkoilmoitus neuvottelujen etenemisestä 31.3.2021. 

Tilastollisten siirtojen valmistelun ja sopimusneuvottelut on hoitanut Suomen puolesta TEM. Valtioneuvoston ohjesäännön nojalla energiapolitiikka kuuluu työ- ja elinkeinoministeriön toimialaan ja uusiutuvan energian direktiivin kansallinen toimeenpano on ministeriön vastuulla. TEM antoi syyskuussa 2020 eduskunnalle selvityksen e-kirjeellä (E 104/2020 vp) sopimustunnustelujen ja - neuvottelujen aloittamisesta.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Inkeri Lilleberg, TEM, puh. 050 472 0706
elinkeinoministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, puh. 050 516 2868 

* korjaus 24.6.2021: mittayksikkö GW korjattu muotoon GWh.

 
Sivun alkuun