Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suuri osa ravitsemisyrityksistä saa hyvitystä toiminnan rajoittamisesta ilman hakemusta – tukea työllistämiseen voi hakea 5. kesäkuuta alkaen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2020 13.52
Tiedote
Kokki
Kuva: Finland Image Bank

Ravitsemisyritykset voivat saada tukea työntekijän työllistämiseen toiminnan käynnistyessä uudelleen sekä hyvitystä toiminnan rajoittamisesta. Tuen ja hyvityksen maksamisesta vastaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus).

KEHA-keskus julkaisee verkkosivuillaan 5.6.2020 ohjeet yrityksille tuen ja hyvityksen hakemisesta. Hakukanavat aukeavat 5.6.2020.

Yritysten, jotka saavat hyvitystä joukkomaksatuksella, ei tarvitse hakea sitä erikseen. Hyvityksen määrä lasketaan Verohallinnolta saatavien tietojen perusteella. KEHA-keskuksen sivuilta voi tarkistaa, kuuluuko yritys joukkomaksatuksen piiriin.

Tuen ja hyvityksen määrä riippuu yrityksestä

Ravintoloiden tuen mallissa on kaksi toisiaan täydentävää osaa. Toinen osa tukee yrityksiä työllistämisessä, ja toisella osalla hyvitetään toiminnan rajoituksia ja tuetaan yrityksiä joustamattomien kustannusten hoitamisessa.

Tuen ja hyvityksen määrät ovat yrityskohtaisia. Ravitsemisliikkeiden koko ja liiketoiminnan laajuus alalla vaihtelevat paljon.

Hyvitys toiminnan rajoittamisesta:

  • Hyvityksen määrään vaikuttaa se, kuinka paljon yrityksen myynti on huhtikuussa 2020 laskenut verrattuna huhti-toukokuun 2019 tai tammi-helmikuun 2020 keskimääräiseen myyntiin. Vertailujaksoksi valitaan automaattisesti yrityksen kannalta edullisempi jakso.
  • Hyvitys on enintään 15 prosenttia myynnin laskusta ja enimmillään 500 000 euroa.
  • Hyvitys suoritetaan yrityksille pääosin ilman hakemusta joukkomaksatuksena Verohallinnolta saatavien yrityskohtaisten arvonlisäverotietojen perusteella. Tällöin yrittäjältä ei edellytetä mitään omia toimia. Yrityksille, joita ei voida ottaa mukaan joukkomaksatukseen, hyvitys myönnetään hakemuksesta.
  • Hyvitys maksetaan kahdessa erässä yrityksille, joille se suoritetaan joukkomaksatuksena. Ensimmäinen erä maksetaan mahdollisimman nopeasti. Loppuerä hyvityksestä pyritään maksamaan kesäkuun loppupuolella.
  • Hyvityksen määrään eivät vaikuta yrityksen saamat muut tuet. Tukien mahdollista yhteensovittamista arvioidaan erikseen.

Uudelleentyöllistämisen tuki:

  • Tuen määrä on 1 000 euroa työntekijää kohden. Tukea voi saada enintään siitä määrästä työntekijöitä, mitä yrityksessä laskennallisesti työskenteli kokoaikaisesti helmikuussa 2020 vuokratyönä tai alihankintana hankittu työ mukaan lukien. EU:n valtiontukisäännösten vuoksi tuen määrä yhdelle yritykselle tai konsernille on kuitenkin enimmillään 800 000 euroa.
  • Tuki maksetaan niistä työntekijöistä, joille yritys maksaa 1.6.–31.8.2020 väliseltä ajalta palkkaa yhteensä 2 500 euroa tai maksaa vuokratyönä tai alihankintana hankitusta työstä palveluntarjoajalle 4 500 euroa työntekijää kohden.
  • Tuen myöntämisessä ei ole merkitystä, minkälaisessa työsuhteessa työntekijät ovat ravitsemisyritykseen.
  • Tukea ei myönnetä niiden työntekijöiden palkkauskustannuksiin, joihin on myönnetty jotain muuta julkista tukea.
  • Tuki myönnetään hakemuksesta. Hakemus laitetaan maksuun heti, kun KEHA-keskus on tehnyt päätöksen tuen myöntämisestä.

Ravintola-alan erillistuki perustuu eduskunnan tahtotilaan

Valtioneuvosto antoi 4.6.2020 asetuksen ravitsemisyritysten uudelleentyöllistämisen tukemisesta ja toiminnan rajoitusten hyvittämisestä annetun lain voimaantulosta. Laissa säädetään eduskunnan edellyttämällä tavalla majoitus- ja ravitsemistoiminnan rajoitusten kohtuullisesta kompensoinnista ja vaikutuksia lieventävistä toimenpiteistä. Ravitsemisliikkeet velvoitettiin lailla pitämään sisä- ja ulkotilat suljettuna asiakkailta 4.4.–31.5.2020 välisen ajan.

Lisätiedot medialle:

hallitusneuvos Liisa Huhtala, TEM, p. 050 396 3333
johtava asiantuntija Timo Kaisanlahti, TEM, p. 040 570 5032 (hyvitys toiminnan rajoittamisesta)
erityisasiantuntija Ville Heinonen, TEM, p. 050 434 2526 (uudelleentyöllistämisen tuki)
maksatusjohtaja Pauliina Smolander, KEHA-keskus, p. 029 502 6152

Lisätiedot yrittäjille:

KEHA-keskuksen puhelinpalvelu: 0295 024 800  
KEHA-keskuksen sähköposti: [email protected]

 
Sivun alkuun