Hyppää sisältöön

Työ- ja elinkeinoministeriö aloittaa yhteistoimintaneuvottelut

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 26.9.2024 12.31
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Taloudellisista ja tuotannollisista syistä johtuen aloitettavat neuvottelut voivat johtaa enimmillään 40 henkilön irtisanomiseen. Työnantajan neuvotteluesitys on annettu ministeriön henkilöstön edustajille 26.9.2024. Koko henkilöstöä on informoitu neuvotteluesityksestä henkilöstötilaisuudessa. Yhteistoimintaneuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa.

Ministeriön vuotuinen toimintamenomääräraha ei ole viime vuosina vastannut nykyistä kulurakennetta. Tämän seurauksena ministeriön taloudellinen liikkumavara on merkittävästi pienentynyt. Talouden tasapainottamistarpeeseen ovat vaikuttaneet myös hallitusohjelmassa määritellyt valtionhallinnon tuottavuustavoitteet, kevään 2024 kehysriihessä päätetyt lisäsäästöt sekä aiempien säästöjen aikaistuminen. 

Tämän hetken arvion mukaan ministeriön henkilöstö- ja kulutusmenoihin on talouden tasapainottamiseksi sekä strategisen ja operatiivisen toimintakyvyn turvaamiseksi tehtävä mittaluokaltaan seuraava, vuoden 2024 määrärahatasoon verrattava säästö:

  • 3,3 miljoonaa euroa vuonna 2025
  • 4,7 miljoonaa euroa vuodesta 2026 eteenpäin

Kansliapäällikkö Jaatinen: ”Sopeuttamistoimilla turvataan lakisääteiset tehtävät ja uuden strategian mukainen toimintakyky.”

”Sopeutustoimien on oltava etupainotteisia, vastuullisia ja tehokkaita, jotta ne vakauttavat ministeriön toimintamenot tuleviksi vuosiksi”, toteaa TEM:n kansliapäällikkö Timo Jaatinen

”Samalla niiden on turvattava ministeriön lakisääteisten tehtävien toteuttaminen ja uuden strategian mukainen toimintakyky ja uudistuminen”, Jaatinen jatkaa.

TEM:n uuden strategian ydin on ministeriön tehtävässä luoda jatkossakin edellytyksiä kestävällä kasvulle.

”On selvä, että tuleva tilanne aiheuttaa suurta huolta henkilöstössä. Kaikki toimet toteutetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen. Muutoksessa henkilöstöä myös tuetaan erilaisin keinoin”, Jaatinen lupaa.

Lisätiedot
kansliapäällikkö Timo Jaatinen, TEM, p. 029 504 7082
henkilöstö- ja hallintojohtaja Heidi Nummela, TEM, p. 029 504 7988