Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työttömiä työnhakijoita elokuussa 239 100

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 20.9.2022 8.04
Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä oli elokuun lopussa 239 100. Määrä on vähentynyt vuodessa 41 900 työnhakijalla.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski 41 900 henkilöllä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin elokuussa 95 400. Kaikkiaan avoinna oli 175 500 työpaikkaa, mikä on 20 100 enemmän kuin vuosi sitten.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli elokuun lopussa yhteensä 239 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 41 900 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 33 100 vähemmän kuin edellisessä kuussa. 

Työttömistä työnhakijoista oli kuntakokeilujen asiakkaina 135 000 henkilöä, mikä on 15 600 vähemmän kuin edellisen vuoden elokuussa. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää myös kokoaikaisesti lomautetut. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Koko maassa oli lomautettuna elokuun lopussa 14 800 henkilöä, mikä on 20 900 vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Kokoaikaisesti lomautettuja oli yhteensä 9 600 henkilöä, mikä on 15 000 vähemmän kuin edellisen vuoden elokuussa. Heinäkuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä väheni 5 000:lla.

Pitkäaikaistyöttömiä oli 92 300

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 92 300, mikä on 19 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 90 300 eli 14 900 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 7 300 vähemmän kuin edellisen vuoden elokuussa eli yhteensä 25 500. Nuorten työttömyyksistä 60,0 prosenttia päättyi tammi-elokuussa ennen kolmen kuukauden työttömyyttä, mikä on 1,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusien avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin elokuun aikana 95 400 eli 5 400 enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa. Kaikkiaan elokuussa oli avoinna 175 500 työpaikkaa, mikä on 20 100 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli elokuun lopussa 105 900 henkilöä, mikä on saman verran kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu.

Tilastokeskus: Työttömyysasteen trendi 7,1 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli elokuussa 30 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendi oli 73,6 prosenttia, mikä on 1,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden elokuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 187 000, mikä oli 8 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 7,1 prosenttia eli 0,3 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus. 

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut. 

Lisätietoja tilastojen eroista.

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Petri Syvänen, TEM, p. 029 504 8050

 
Sivun alkuun