Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ulkomaisten yritysten verovelvollisuuden selvittäminen helpottuu lakimuutoksen avulla

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 18.11.2021 13.50
Uutinen
Kuvan taustalla paperilla pieniä numeroita ja paperin päällä suurennuslasi

Hallitus esitti eduskunnalle 18.11.2021 muutosta kirjanpitolakiin. Uudistuksen tavoitteena on, että suomalaiset viranomaiset voivat nykyistä helpommin selvittää, onko ulkomaalaisilla yrityksillä liiketoimintaa Suomessa ja tulisiko niiden maksaa Suomeen veroja.

Hallituksen esittämän kirjanpitolain muutoksen tarkoituksena on, että Suomen vero- ja tulliviranomaisella olisi tulevaisuudessa oikeus saada käyttöönsä ulkomaisen yrityksen kirjanpitoaineistoa. Hallitusohjelman mukainen lakiesitys on merkittävä väline harmaan talouden torjunnassa ulkomaisten yritysten toiminnan osalta. 

Käytännössä lakiuudistus asettaa ulkomaalaiset yritykset samaan asemaan viranomaisten tiedonsaantimahdollisuuden osalta kuin suomalaiset yritykset.

”On tärkeää, että suomalaisia ja ulkomaisia yrityksiä kohdellaan tasavertaisesti sekä kirjanpitovelvollisuuden että verotuksen osalta. Uudistus on tärkeä toimenpide harmaan talouden torjunnassa”, työministeri Tuula Haatainen sanoo.

Mikäli ulkomaisella yrityksellä on liiketoimintaa Suomessa tai sen ulkomailla harjoittamaa liiketoimintaa johdetaan tosiasiallisesti Suomesta käsin, ulkomainen yritys on esitetyn lainmuutoksen mukaisesti kirjanpitovelvollinen. Kirjanpidosta saatavaa informaatiota voidaan tällaisessa tilanteessa käyttää perustana yrityksen verotukseen Suomessa. 

Hallituksen esityksen laadinnassa on kuultu eri sidosryhmiä ja asiantuntijoita. Lakimuutosta on pidetty hyvänä ja tarpeellisena. Uudistuksen on tarkoitus astua voimaan mahdollisimman pian. 

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Iiris Niinikoski, p. 0295 047 372
neuvotteleva virkamies Mika Björklund, TEM, 0295 063 586
johtava asiantuntija Timo Kaisanlahti, TEM, 0295 047 139

 
Sivun alkuun