Hyppää sisältöön

Uusi laki avaruustoiminnasta tukee avaruusalan kehittymistä Suomessa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2017 13.59
Tiedote

Hallituksen esitys uudeksi laiksi avaruustoiminnasta hyväksyttiin valtioneuvostossa 26.10.2017. Suomesta tuli avaruusvaltio, kun Aalto-1, ensimmäinen suomalainen satelliitti lähetettiin avaruuteen kesäkuussa 2017. Kaksi kaupallista yritystä valmistautuu parhaillaan oman satelliittinsa lähettämiseen.

Avaruus tarjoaa yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kasvun lähteitä. Kansallisella avaruuslainsäädännöllä edistetään toimialan kehittymistä luomalla toiminnalle lainmukaisuuden, turvallisuuden ja liiketoimintamahdollisuudet takaavat puitteet.

Laissa säädettäisiin avaruustoiminnan harjoittamisen luvanvaraisuudesta, luvan myöntämisen edellytyksistä, toiminnanharjoittajan velvoitteista, avaruustoiminnan valvonnasta ja toiminnan aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Laki sisältäisi myös säännökset avaruusesineiden rekisteristä ja rekisteriin kirjattavista tiedoista. Työ- ja elinkeinoministeriö toimisi laissa tarkoitettuna lupa- ja rekisteröintiviranomaisena. Lain rikkomisesta rangaistaisiin avaruustoimintarikkomuksena.

Hallitus esittää lisäksi, että eduskunta hyväksyisi avaruuteen lähetettyjen esineiden rekisteröinnistä tehdyn yleissopimuksen. Yleissopimus velvoittaa valtion rekisteröimään lähettämänsä avaruusesineet kansalliseen rekisteriin ja ilmoittamaan YK:n julkiseen rekisteriin perustiedot avaruusesineistä.

Suomi on sitoutunut YK:ssa 1960-ja 1970-luvuilla tehtyihin avaruussopimuksiin. Näistä kolme tärkeintä ovat avaruuden yleissopimus, vastuusopimus ja avaruusesineiden rekisteröintisopimus.  Suomi on osapuolena kahdessa ensimmäisessä. Rekisteröintisopimukseen liittymistä esitetään tällä hallituksen esityksellä. Uudella lailla pantaisiin kansallisesti täytäntöön YK:n avaruussopimusten mukaiset Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet.

Kansallinen avaruuslaki on EU-maista Ruotsilla, Tanskalla, Itävallalla, Belgialla, Hollannilla, Iso-Britannialla ja Ranskalla.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2018.

Valtioneuvoston päätös verkossa osoitteessa: tem.fi/paatokset

Lisätiedot:
kaupallinen neuvos Marjaana Aarnikka, TEM, p. 029 50 62122 (ei 30.–31.10.17)
lakimies Maija Lönnqvist, TEM, p. 029 504 7105