Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtiosihteeri Jari Partanen siltatyöryhmän puheenjohtajaksi

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 15.11.2019 10.14
Uutinen
Jari Partanen

Valtion, Kainuun, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon yhteisen kasvun mahdollisuuksien hyödyntämistä valmistelevan työryhmän (siltatyöryhmä) uudeksi puheenjohtajaksi on nimetty valtiosihteeri Jari Partanen.

– Hallituksella on kunnianhimoiset talous- ja työllisyystavoitteet. Alueilla on keskeinen rooli, jotta tavoitteisiin päästään. Tämä työryhmä edistää omalta osaltaan kasvua sopimusosapuolina olevissa maakunnissa, toteaa valtiosihteeri Jari Partanen.

– Siltasopimusten tavoitteena on nopeuttaa työllistymistä, uudistaa osaamista, tukea työpaikkojen syntymistä, vauhdittaa investointeja ja sujuvoittaa alueiden logistista toimivuutta, Partanen jatkaa. 

Työryhmän tehtävänä on valmistella 

  • valtion, Kainuun, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon väliset sopimukset merkittävimpien kasvun esteiden ratkaisemiseksi
  • seurata ja ennakoida Kainuun, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon kehitystä ja toimenpiteiden vaikutusta
  • suunnitella, yhteensovittaa ja seurata eri hallinnonalojen sekä alueiden suunnitelmia ja toimenpiteitä
  • seurata sopimusten toteutumista ja päivittää niitä tarvittaessa
  • tehdä esityksiä määrärahojen suuntaamisesta. 

Työryhmän toimikausi alkoi 21.11.2018 ja se päättyy 31.12.2020. 

Vuosille 2019–2020 laadituissa siltasopimuksissa molemmat osapuolet sitoutuvat mahdollisuuksien mukaan tunnistamaan ja ratkomaan yhteistyössä alueen kasvun pullonkauloja, erityisesti osaavan työvoiman saatavuutta.  Sopimuksissa painotetaan lyhyen tähtäimen toimia vuosille 2019–2020, mutta mukana on myös pitemmän ajan kuluessa tuloksia tuottavia toimenpiteitä. 

Lisätiedot
valtiosihteeri Jari Partanen, TEM, puh. 040 591 1377
työmarkkinaneuvos Jarmo Palm, TEM, puh. 029 50 48065

 
Sivun alkuun