Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vuoden 2022 EU:n alue- ja rakennepolitiikan varoja jaettiin yhteensä 547 miljoonaa euroa välittäville toimijoille

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2022 14.04
Tiedote

Valtioneuvosto päätti 10.2.2022 Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman sekä Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelman vuoden 2022 rakennerahastovaltuuksien jaosta välittäville toimielimille. Valtioneuvosto päätti samalla myös kauden 2021–2027 Interreg-ohjelmien ja kauden 2014–2020 EU:n ulkorajayhteistyöohjelman vuoden 2022 varojen jaosta.

Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman varoja jaettiin yhteensä noin 520,4 miljoonaa euroa

Valtioneuvosto jakoi ensimmäistä kertaa ohjelmakauden 2021–2027 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR+) myöntämisvaltuutta yhteensä noin 520,4 miljoonaa euroa välittäville toimielimille. Välittävät toimijat, eli ELY-keskukset, maakuntien liitot ja Ruokavirasto, ohjaavat rahoituksen käytettäväksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman ja ohjelmakauden 2021–2027 Interreg-ohjelmien toteutukseen.

Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelmasta rahoitetaan tutkimus- ja kehittämistoimintaa, pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä, energiatehokkuutta, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja kiertotaloutta. Ohjelmasta rahoitettavat hankkeet tukevat myös työllistymistä, kouluttautumista sekä syrjäytymisen ehkäisyä.

Ohjelmakauden 2014–2020 varoja jaettiin yhteensä noin 26,9 miljoonaa euroa

Valtioneuvosto jakoi yhteensä noin 26,7 miljoonaa euroa Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 -ohjelman varoja Itä- ja Pohjois-Suomen alueen välittävän toimielimen tehtäviä hoitaville ELY-keskuksille ja maakuntien liitoille. Lisäksi valtioneuvosto myönsi Pohjois-Pohjanmaan liitolle 240 000 euroa Eurooppalaisen naapuruusvälineen rajayhteistyötä 2014–2020 toteuttavaan Karelia ENI CBC -ohjelman toteutukseen. 

Edeltävän ohjelmakauden varojen jaossa on kyse purkautuneiden myöntämisvaltuuksien uudelleenbudjetoinnista. Menettelyn tavoitteena on varmistaa, että ohjelmakauden rahoitus tulee käytettyä alueilla täysimääräisesti.

Jäljellä oleva Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitus kohdistetaan erityisesti tki-toimintaa ja vähähiilisyyttä edistäviin hankkeisiin. Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankkeissa tulee tehostaa toimenpiteitä, joilla vastataan osaavan työvoiman saatavuuden haasteisiin. 

Rahoitusta välittävät toimielimet ilmoittavat hankehakujen avautumisesta EURA 2021 -portaalissa.
 

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Kaisa Saarinen, TEM, p. 0295 047 001

 
Sivun alkuun