Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Vuodenvaihteen muutoksia TEM:n hallinnonalalla

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2022 12.55
Tiedote
Kuvituskuva. Pöytäkalenterissa ihmisen käsi on kääntämässä vuoden 2022 lehteä vuoden 2023 edestä pois.

Olemme koonneet työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan vuodenvaihteen muutokset yhteen. Kaikista näistä on saatavissa lisätietoja tiedotteen lisätietolinkeistä.

Työttömien opiskelumahdollisuudet paranevat

Työttömät työnhakijat voivat jatkossa opiskella laajemmin työttömyysetuutta menettämättä. Muutoksia tulee myös niiden työnhakijoiden työnhakuvelvoitteeseen ja palveluprosessiin, jotka opiskelevat omaehtoisia opintoja työttömyysetuudella tuettuina. Tavoitteena on vahvistaa työllisyyttä ja julkista taloutta.

Tiedote hallituksen esityksestä.

Uusiutuvan liikennepolttoaineen alempi jakeluvelvoite jatkuu vuonna 2023

Uusiutuvan liikennepolttoaineen jakeluvelvoitetta lasketaan 7,5 %-yksiköllä myös vuonna 2023. Velvoite on ensi vuonna 13,5 prosenttia. Jakeluvelvoitteen väliaikaisella laskulla alennetaan liikennepolttoaineiden pumppuhintoja vuosina 2022 ja 2023. Muutoksilla hillitään polttoaineiden hintoja, jotka ovat nousseet muun muassa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi.

Tiedote

Palkkaturvauudistus parantaa vakavan työperäisen hyväksikäytön uhrien asemaa

Palkkaturvajärjestelmä turvaa työntekijälle palkat ja muut työsuhdesaatavat työnantajan ollessa maksukyvytön. Vuodesta 2023 lähtien vakavan työperäisen hyväksikäytön uhreilla on pidempi aika hakea palkkaturvaa. Lisäksi palkkaturvan uudistukset sujuvoittavat palkkaturvaprosessia ja torjuvat harmaata taloutta.

Tiedote

Muutoksia yrityskauppojen ilmoittamiseen

Yrityskauppojen uusi ilmoituskaava tulee voimaan vuoden alussa. Uuden kaavan tarkoituksena on vähentää yritysten hallinnollista taakkaa sellaisten järjestelyjen ilmoittamisessa, jotka eivät todennäköisesti aiheuta kilpailuongelmia. 

KKV:n tiedote

Lisäksi yrityskauppojen ilmoituskynnyksen on tarkoitus laskea vuodenvaihteessa. Matalampi ilmoituskynnys ehkäisisi markkinoiden haitallista keskittymistä, kun useampi yrityskauppa tulisi ilmoittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. 

Tiedote hallituksen esityksestä.

Vahvistettu muutosturva nopeuttamaan uudelleentyöllistymistä

Vuoden 2023 alussa voimaan tulevan muutosturvan tavoitteena on nopeuttaa irtisanotun työntekijän uudelleentyöllistymistä. Nykyisen työsopimuslaissa säädetyn muutosturvan lisäksi säädetään uudesta muutosturvasta kaikille tuotannollisin tai taloudellisin perustein irtisanotuille yli 55-vuotiaille, jotka ovat olleet vähintään viisi vuotta saman työnantajan palveluksessa. 

Uusi muutosturva koostuu muutosturvarahasta ja muutosturvakoulutuksesta. Muutosturvakoulutuksen järjestää työ- ja elinkeinotoimisto. Muutosturvakoulutuksen tarkoituksena on tukea irtisanotun ammatillisia valmiuksia tai valmiuksia toimia yrittäjänä, ja edistää irtisanotun nopeaa uudelleen työllistymistä. Työnhakijaksi ilmoittautuminen, osaamis- ja työkykykartoitus sekä työllistymissuunnitelman tekeminen toteutuvat jo irtisanomisaikana.

STM:n tiedote 8.7.2022: Lainsäädäntöön muutoksia 55 vuotta täyttäneiden työllisyysasteen nostamiseksi.

Alueellinen kuljetustuki jatkuu vuosina 2023‒2025 ‒ tuen piiriin uusia itäisen Suomen kuntia

Valtioneuvosto antoi 8.12.2022 asetuksen, jonka mukaan alueellinen kuljetustuki jatkuu vuosina 2023‒2025. Kuljetustuki säilyy pääpiirteissään samanlaisena kuin aiemmin. Kuljetustuella alennetaan harvaan asutuilla alueilla toimivien pk-yritysten jalostamien tuotteiden pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvia rahtikustannuksia ja siten parannetaan yritystoiminnan edellytyksiä sekä yritysten kilpailukykyä.

Asetus tulee voimaan 1.1.2023.

Tiedote 8.12.2022: Alueellinen kuljetustuki jatkuu vuosina 2023‒2025 ‒ tuen piiriin uusia itäisen Suomen kuntia

Työllistymistä ja kotoutumista edistävät lait muuttuvat, kun hyvinvointialueet aloittavat  

Kun sote-palveluiden järjestämisvastuu siirtyy tammikuun alussa kunnilta hyvinvointialueille, tulee seuraaviin lakeihin muutoksia: laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP-laki), työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annettu laki (kuntakokeilulaki) ja kotoutumisen edistämisestä annettu laki (kotoutumislaki).

Vuodenvaihteessa TYP-laki muuttuu siten, että hyvinvointialueesta tulee yhteistoimintamallissa sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava taho. Sosiaali- ja terveyspalveluista on aiemmin vastannut yhteispalvelumallissa kunta. Kuntakokeilulakiin tehdään tekninen muutos asiakastietojen käsittelystä, sillä kuntakokeiluun kuuluvat kunnat hoitavat jatkossakin eräitä TYP-laissa tarkoitettuja tehtäviä TE-toimiston asemasta.

Kotoutumislain mukaan valtio korvaa kunnalle kotoutumisen edistämisestä aiheutuneita kustannuksia. Kotoutumislaki muuttuu siten, että hyvinvointialueet voivat hakea valtiolta korvauksia muun muassa pakolaisille järjestetystä sosiaali- ja terveydenhuollosta aiheutuneista kustannuksista. Hyvinvointialue voi myös osallistua alkukartoituksen ja kotoutumissuunnitelman laatimiseen TE-toimiston tai kunnan kanssa, jos maahanmuuttajan palvelutarve sitä edellyttää. Vastuu alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleen lasten ja nuorten tuesta sekä asumisen järjestämisestä esimerkiksi perheryhmäkodissa siirtyy myös kunnilta hyvinvointialueille.

Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2023. 

Tiedote 25.5.2022: Hallitus esittää muutoksia työllistymistä sekä kotoutumista edistäviin lakeihin   

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain, kotoutumisen edistämisestä annetun lain sekä työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain muuttamisesta (HE 84/2022 vp; EV 129/2022 vp)

Mikä muuttuu kotoutumisen edistämisessä ja valtion korvauksissa vuonna 2023? | Kotoutuminen ​​​​​​ 

ELY-keskusten, TE-toimistojen ja KEHA-keskuksen maksut vuonna 2023

Valtioneuvosto antoi 29.12. asetuksen ELY-keskusten, TE-toimistojen ja KEHA-keskuksen maksuista vuodelle 2023. Asetuksen sisältö vastaa pääosin aiempaa maksuasetusta. Ympäristö- ja luonnonvaratehtävien, tienpidon ja muun liikenteen sekä kalataloustehtävien maksuihin tulee vähäisiä muutoksia. Asetus on voimassa koko vuoden.

VN:n asetus ELY- keskusten, TE-toimistojen ja KEHA-keskuksen maksuista maksullisista suoritteista vuodelle 2023 

Yrityksille tukea brexitistä aiheutuneiden taloudellisten haittojen vähentämiseen – laki voimaan vuoden 2023 alussa

Tasavallan presidentti vahvisti 29.12. lain brexit-mukautusvarauksen kansallisesta toimeenpanosta. Varauksesta tuetaan yrityksiä, joihin Britannian EU:sta eroaminen on vaikuttanut haitallisesti. Tuki kanavoidaan ELY-keskusten myöntämänä yrityksen kehittämisavustuksena.

Valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi vuosina 2021–2028 annetussa asetuksessa säädetään tarkemmin mukautusvarauksen kansallisesta toimeenpanosta. Valtioneuvosto hyväksyi asetusmuutokset 29.12. Asetukseen tehtiin samalla toimintaympäristön kehittämisavustuksen kertakorvausta ja enimmäismäärää koskevia muutoksia. 

Säädösmuutokset tulevat voimaan vuoden 2023 alussa.

Tiedote 29.12.2022: Yrityksille tukea brexitistä aiheutuneiden taloudellisten haittojen vähentämiseen – laki voimaan vuoden 2023 alussa

 
Sivun alkuun