Hyppää sisältöön

Yksinyrittäjät mukaan kustannustukeen – lakiluonnos lausunnoille

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 17.2.2021 18.09
Tiedote

Kustannustuesta järjestetään kolmas hakukierros. Tavoitteena on edelleen tukea yrityksiä koronaviruksen aiheuttamassa vaikeassa taloustilanteessa. Kustannustukilakiin ehdotetaan nyt muutoksia, jotta tukea voitaisiin myöntää entistä joustavammin erityisesti pienyrityksille ja yksinyrittäjille. Yksinyrittäjätuki on jatkossa osa kustannustukea.

Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää kustannustukilakiin ehdotetuista muutoksista lausuntoja 24.2.2021 klo 14.00 mennessä. Tavoitteena on antaa lakiesitys eduskunnan käsittelyyn maaliskuun alussa ja avata haku yrityksille huhtikuussa. Yritykset ja myös yksinyrittäjät hakisivat tukea Valtiokonttorista. Tuen perusperiaatteet säilyisivät ennallaan.

– Tavoitteena on tukea entistä joustavammin sekä isoja että pieniä yrityksiä ja yksinyrittäjiä. Kaikkien alojen yritykset voivat hakea tukea. Selvitämme parhaillaan myös mahdollisia tapoja tukea tapahtuma-alaa erikseen, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö selvittää tukimuotoa, joka sopisi tapahtuma-alalle, ja samalla arvioidaan tarvetta kustannustuen mahdolliselle neljännelle hakukierrokselle.

Tuen perusperiaatteet pysyvät ennallaan

Kustannustuen kolmas hakukierros olisi tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on koronapandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia tukikaudella 1.11.2020–28.2.2021, kun sitä verrataan vastaavaan ajankohtaan vuosina 2019–2020.

Yrityksen oman liikevaihdon lisäksi arvioitaisiin yrityksen toimialan liikevaihdon laskua, kuten aiemmillakin hakukierroksilla. Jos toimialan liikevaihto on laskenut vähintään 10 prosenttia tukikaudella, yritys voi hakea kustannustukea ilman lisäperusteluja, jos muut tuen ehdot täyttyvät. Valtiokonttori voisi edelleen myöntää tukea harkinnanvaraisesti myös niille yrityksille, jotka eivät kuulu tiettyyn toimialaan.

Yksinyrittäjät hakevat tukea jatkossa Valtiokonttorista

Tukea myönnetään yritysten liikevaihdon laskun ja toteutuneiden kustannusten mukaan. Lakiluonnoksen mukaan jatkossa tukea maksettaisiin vähintään 2000 euroa, vaikka yrityksen tuki jäisi laskennallisesti alle kyseisen summan. Näin tukea voisivat saada aiempaa useammat pienyritykset ja yksinyrittäjät, jos muut tukiehdot täyttyvät.

Yksinyrittäjät ja pienyritykset ovat aiemminkin voineet hakea kustannustukea, mutta edellisillä hakukierroksilla on havaittu, että pienimpien, alle 70 000 euron vuosiliikevaihdon yritysten kustannustukihakemuksista on hylätty yli 80 prosenttia. Pääsyy tukihakemuksen hylkäykselle on ollut tuen jääminen laskennallisesti alle 2000 euron alarajan.

Jotta yritys voisi hakea kustannustukea, sillä täytyy olla Y-tunnus. Vaatimuksena on myös, että yrityksellä on tukikaudella hyväksyttäviä kustannuksia vähintään 2000 euroa. Jatkossakaan ei olisi alarajaa sille, mikä tukeen oikeutetun yrityksen liikevaihdon tulee olla.

Yksinyrittäjille oli aiemmin erillinen tukimuoto kunnilta. Kunnat myönsivät yksinyrittäjätukea 94 miljoonaa euroa, mikä oli noin 38 prosenttia tukeen varatusta 250 miljoonasta eurosta. Tukea myönnettiin noin 47 200 yksinyrittäjälle.* Kunnilta haettava yksinyrittäjätuki on jo päättynyt eikä se jatku. Yksinyrittäjät voivat siis jatkossa saada kustannustukea Valtiokonttorista.

Tuen enimmäismäärä nousee miljoonaan euroon

Tuen enimmäismäärä kasvaa, mikä vastaa erityisesti isojen yritysten tarpeisiin. Yritys voisi saada tukea miljoona euroa, kun aiemmilla hakukierroksilla yläraja on ollut 500 000 euroa.

Jo myönnetyt tuet huomioidaan kustannustuen määrässä siten, että samojen Euroopan komission tilapäisten valtiontukisääntöjen mukaan myönnetyt tuet yhteenlaskettuina eivät ylitä 1,8 miljoonaan euroa. Aiemmin katto on ollut 800 000 euroa. Uusi yläraja perustuu komission päätökseen nostaa tuen yrityskohtaisia enimmäismääriä.

Kustannustuki on yksi keino tukea yrittäjiä koronakriisissä

Kustannustuki on yrityksille suoraa tukea, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Tuki olisi edelleen korvaus yrityksen joustamattomista kustannuksista ja palkkamenoista, mutta sillä ei korvata liikevaihdon laskemista. Kustannustuen ensimmäinen hakukierros järjestettiin heinä-elokuussa ja toinen hakukierros on käynnissä 26.2.2021 klo 16.15 saakka. Tuen kolmannen hakukierroksen budjetti täsmentyy.

Kustannustuki on yksi hallituksen keinoista tukea yrityksiä koronatilanteessa. Aiemmin käytössä olleilla Business Finlandin ja ELY-keskusten koronatuilla yritykset pystyivät kehittämään ja suuntaamaan toimintaansa uudelleen koronatilanteessa. Muita keinoja ovat muun muassa Business Finlandin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolaina, Finnveran takaukset ja Teollisuussijoitus Oy:n rahoitusohjelmat, joiden haku on edelleen meneillään. Hallitus esittää myös jatkoa yrittäjien oikeudelle saada työmarkkinatukea koronaviruspandemian takia. Aiemmin ovat olleet käytössä myös ravitsemusalan erityistuki sekä yksinyrittäjätuki.

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Jenny Hasu, p. 029 504 7213
teollisuusneuvos Sampsa Nissinen, TEM, p. 029 504 7189 (viikolla 8 tavoitettavissa 22.–24.2.)
johtava asiantuntija Maija Lönnqvist, TEM, p. 050 331 3791 (viikolla 8 tavoitettavissa 25.–26.2.)

*Lukuja korjattu 18.2.