Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Etelä-Savon ELY-keskukselle lupa lunastaa Astuvansalmen kalliomaalaukset käsittävä alue luonnonsuojelualueen perustamiseksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 16.6.2022 13.55
Tiedote

Valtioneuvosto on myöntänyt Etelä-Savon ELY-keskukselle luvan lunastaa yhteensä noin 8,4 hehtaarin suuruisen alueen Mikkelin kaupungin Astuvansalmen kalliomaalaukset käsittävältä alueelta. Alue lunastetaan luonnonsuojelualueen perustamiseksi sekä alueen luonto-, maisema- ja kulttuuriarvojen turvaamiseksi.

"On hienoa, että Astuvansalmen arvokkaiden kalliomaalausten ympäröivä luontoalue, mukaan lukien vanha luonnontilainen männikkö, saadaan nyt suojelun piiriin. Samalla yhä useampi pääsee ihailemaan kalliomaalauksia, kun alueen kansainvälisesti tunnetuimman matkailunähtävyyden luokse voidaan tehdä kunnolliset kulkureitit", iloitsee ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo.

Muinaismuistolain nojalla rauhoitettu alue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella Ristiina-Hurissalon maisematien ympäristössä sekä luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaalla Astuvansalmen-Sirkkavuoren kallioalueella. Lisäksi lunastettavaksi esitetty alue kuuluu Toijolan kylän historiallisiin kohteisiin, jotka ovat osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY).

Lunastettava alue on osoitettu luonnonsuojelualueeksi kahdessa rantaosayleiskaavassa sekä maakuntakaavassa. Lunastettava alue edustaa karua ja kallioista Saimaan rantametsää, jonka puusto on mäntyvaltaista. Erityisesti lunastettavan alueen keskiosan sekä kaakkoiskulman rantakaistaleen puusto on iäkästä ja pitkään luonnontilassa kehittynyttä männikköä. Alueella ja alueen ympäristössä on tehty hakkuita, jotka uhkaavat lunastettavan alueen luonto-, maisema- ja kulttuuriarvojen säilymistä.

Lunastuksen kohteena olevan alueen suojelua on pyritty toteuttamaan jo pitkään vapaaehtoisin keinoin. Alueen rauhoittaminen yksityisenä luonnonsuojelualueena tai sen hankkiminen valtiolle ei ole kuitenkaan onnistunut. 

Lunastettava alue muodostaa luonto-, maisema- ja kulttuuriarvoiltaan valtakunnallisesti ainutlaatuisen kokonaisuuden, mikä tekee alueesta erityisen tärkeän ja säilyttämisen arvioisen. Erikoisen tai harvinaisen luonnonmuodostuman esiintyminen sekä alueen erityinen luonnonkauneus ovat luonnonsuojelulaissa lueteltuja luonnonsuojelualueen perustamisedellytyksiä. Siksi Astuvansalmen kalliomaalaukset käsittävän alueen suojelu toteutetaan lunastamalla se valtion omistukseen luonnonsuojelualueen perustamista sekä alueen luonto-, maisema- ja kulttuuriarvojen turvaamista varten.

Lisätietoja

Janne Hesso
asiantuntija 
p. 0295 250 008
[email protected]

Hanne Lohilahti
erityisasiantuntija
p. 0295 250 374
[email protected]

Ministerin haastattelut
Sameli Sivonen
erityisavustaja
p. 050 406 6855
[email protected]

 
Sivun alkuun