Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU:n kiertotalouspaketti: pitkäikäisempiä tuotteita, parempaa tuotesuunnittelua, pienempää ympäristökuormaa ja kestäviä tekstiilejä

työ- ja elinkeinoministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 30.3.2022 15.31
Tiedote

Tuotteiden tulee olla kestäviä ja korjattavia, esitetään Euroopan komission kestävien tuotteiden aloitteessa. Se on yksi komission 30.3.2022 julkaisemista kiertotalouteen liittyvistä aloitteista, joilla halutaan tehdä tuotanto- ja kulutustavoistamme vastuullisempia ja kestävämpiä luonnonvarojen säästämiseksi.

Aloitteen ydinasia on ekosuunnitteludirektiivin muuttaminen asetukseksi ja sen soveltamisalan laajentaminen. Lisäksi komissio julkaisi EU:n strategian kestäviä tekstiilejä varten sekä aloitteen kuluttajien voimaannuttamiseksi vihreään siirtymään.

Kestävien tuotteiden aloite tähtää siihen, että tuotteista tehdään:

  • kestäviä ja pitkäikäisiä;
  • korjattavia ja huollettavia, ja että varaosia on saatavilla;
  • päivitettäviä ja muunneltavia (esimerkiksi ohjelmistopäivityksiä tulee olla saatavilla useita vuosia);
  • uudelleenkäytettäviä ja uudelleenvalmistettavia sekä
  • turvallisesti kierrätettäviä materiaaleineen. Tavoitteena on vähentää haitallisia aineita uusissa tuotteissa, jotta ne voidaan käyttöiän lopussa kierrättää turvallisesti.

Ekosuunnittelun vaatimusta laajennetaan useisiin tuoteryhmiin

Kestävien tuotteiden aloitteen ydin on energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavista vaatimuksista annetun direktiivin (ekosuunnitteludirektiivi) kumoaminen ja sen korvaaminen uudella asetuksella. Sääntelyn soveltamisalaa laajennetaan koskemaan keskeisiä tuoteryhmiä, joissa käytetään paljon luonnonvaroja, ja joille on jo olemassa kiertotalouteen pohjautuvia ratkaisuja.

Ekosuunnitteludirektiiviä on tähän asti sovellettu vain energiaan liittyviin tuotteisiin, pääasiassa niiden energiatehokkuuden lisäämiseksi ja eniten energiaa kuluttavien laitteiden poistamiseksi markkinoilta.

Muutosten tavoitteena on ottaa tuotteiden kiertotalous paremmin huomioon energiatehokkuuden lisäksi ja asettaa pakollisia vähimmäisvaatimuksia keskeisille tuoteryhmille ja siten kannustaa tuotesuunnittelun avulla tekemään tuotteista kestäviä, huollettavia ja korjattavia sekä turvallisesti kierrätettäviä.

Tuotesuunnittelun merkitys kestävyyden ja kiertotalouden edistämisessä on erittäin suuri. Jopa 80 prosenttia tuotteen koko elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista määräytyy suunnitteluvaiheessa. Kohdistamalla vaatimuksia tuotesuunnitteluun voidaan vaikuttaa heti arvoketjun alkupäässä.

Tuotteille digipassi ja kuluttajat mukaan vihreään siirtymään

Digitaalinen tuotepassi on tärkeä osa kestävien tuotteiden aloitetta. Se mahdollistaa, että kuluttajat ja muut kiertotalouden toimijat saavat tietoa muun muassa tuotteiden korjattavuudesta ja materiaaleista niiden elinkaaren aikana.

Komissio aikoo lisäksi vauhdittaa vihreitä julkisia hankintoja, uusia kiertotalouteen perustuvia liiketoimintamalleja sekä kieltää myymättömien kestokulutustavaroiden hävittämisen.

Osana kiertotalouspakettia komissio julkaisi myös aloitteen, jonka tavoitteena on voimaannuttaa kuluttajia kohti vihreää siirtymää. Tähän liittyen myöhemmin tänä vuonna julkaistaan myös tavaroiden korjauttamiseen kannustava aloite (right to repair). Tavoitteena on kannustaa korjauttamaan tavaroita ja ostamaan käytettyjä tavaroita uusien hankkimisen sijasta.

Tekstiilit tärkeä tuoteryhmä

Tärkeä osa kiertotalousaloitteita on EU:n strategia kestäviä tekstiilejä varten. Tekstiilistrategian päätavoitteena on soveltaa kiertotalouden periaatteita tekstiilien koko arvoketjuun: tuotantotapoihin, materiaalivalintoihin ja tuotesuunnitteluun, kulutustapoihin, poistotekstiilien keräykseen, uusioraaka-aineiden kehittämiseen ja markkinoiden vahvistamiseen. Pakollisilla tuotekohtaisilla ekosuunnitteluvaatimuksilla lisätään tekstiilien kestävyyttä, korjattavuutta, uudelleenkäyttöä sekä kierrätystä uusiomateriaaleiksi. Komissio aikoo myös muun muassa kieltää myymättömien ja palautettujen tekstiilien tuhoamisen, puuttua mikromuovipäästöihin ja ottaa käyttöön digitaalisen tuotepassin tekstiileille.

”On tärkeää, että EU:ssa otetaan nyt määrätietoisia askeleita kestävämmän tuotesuunnittelun eteen. Kuluttajat ansaitsevat tuotteita, jotka ovat kestäviä, huollettavia ja korjattavia sekä turvallisesti kierrätettäviä. Yhä useammat suomalaiset miettivät kulutustottumuksiaan kestävyyden näkökulmasta. Esimerkiksi tekstiisektorilla EU:n tekstiilistrategia on osaltaan tervetullut aloite ylikulutuksen, pikamuodin ja kertakäyttökulttuurin lopettamiseksi”, ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari sanoo.

Ekologisen kestävyyden ja sosiaalisen vastuullisuuden lisäksi pyritään lisäämään eurooppalaisen tekstiilialan kestävyyttä, kilpailukykyä ja innovaatioita. Tekstiilistrategialla tullaan puuttumaan myös pikamuotiin ja kannustamaan kestäviin kulutusvalintoihin.

Rakennustuoteasetuksesta muutosehdotus

Tärkeä osa komission julkaisemaa kiertotalouspakettia on EU:n rakennustuoteasetuksen muutosehdotus. Rakennustuoteasetuksen uudistaminen vahvistaa ja uudistaa vuodesta 2011 voimassa ollutta sääntelyä. Se luo yhdenmukaisen tavan arvioida ja huomioida rakennustuotteiden ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Tarkoitus on varmistaa, että rakennustuotteiden suunnittelu ja valmistus toteuttaa vaatimusta kestävämmistä, korjattavista, kierrätettävistä ja helpommin uudelleen valmistettavista rakennustuotteista.

Rakennuksiin käytetään 50 prosenttia luonnonvaroista, ja yli 30 prosenttia koko EU:n jätteistä koostuu rakennusjätteestä. EU energiakulutuksesta 40 prosenttia ja 36 prosenttia energiaan liittyvistä kasvihuonepäästöistä liittyy rakennuksiin.

Komission aloitteella on tarkoitus helpottaa myös standardisointitahojen työtä yhtenäisten eurooppalaisten standardien luomiseksi. Lisäksi tehokkaampi markkinavalvonta yhdessä selkeämpien talouden toimijoita ja jakeluketjuja ohjaavien sääntöjen kanssa edistäisi rakennustuotteiden liikkumista sisämarkkinoilla.

Rakennustuoteasetuksen uudistus tarjoaa myös digitaaliset työkalut - digitaalisten tuotteiden passin ja rakennustuotteiden tietokannan - joiden on tarkoitus vähentää hallinnollista taakkaa.

Lisätiedot:

Tekstiilistrategia: erityisasiantuntija Sarianne Tikkanen, ympäristöministeriö, p. 029 525 0042, [email protected]

Ekosuunnitteluasetus: erityisasiantuntija Eriika Melkas, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 7134, [email protected] ja 4.4. alkaen erityisasiantuntijaPekka Kärpänen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 7882

Rakennustuoteasetus: erityisasiantuntija Kirsi White, ympäristöministeriö, p. 029 525 0264, [email protected]

 
Sivun alkuun