Hyppää sisältöön

Järjestöt, joko olette mukana?

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 17.5.2021 10.56

Ryhti-hanke tukee rakennetun ympäristön digitalisaatiota edistävää järjestötyötä avustuksin. Tähän mennessä tukea on myönnetty kahdeksalle hankkeelle ja haku on edelleen avoin. Yksi hankkeista on Rakennustietosäätiön Tommi Arolan luotsaama KIRA Dataflow, joka luo helikopterinäkymää yksityisen sektorin tilanteeseen. Työsarkaa olisi myös kansalaisjärjestöjen ruohonjuuritason toiminnalle, Minna Perähuhta vinkkaa.

Viime syksynä haettavaksi avatut Ryhti-avustukset on suunnattu yhdistyksille, säätiöille tai muille yleishyödyllisille yhteisöille. Tarkoituksena on tukea ei-taloudellista toimintaa, joka edistää rakennetun ympäristön digitalisaatiota ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Tukea voi saada enintään 70 % toteutuneista, hyväksyttävistä kustannuksista. 

Ryhti-hankkeen tavoin, tuettavan toiminnan kohteena on koko rakennettu ympäristö ja rakentaminen, mutta toteuttajan ei tarvitse olla kiinteistö- ja rakentamisen toimialoilta. Ryhti-hankkeen Tahtotila-osiosta vastaava Minna Perähuhta kannustaakin yhdistyksiä lähestymään aihetta laaja-alaisesti, ja esimerkiksi kansalaisjärjestöjä pohtimaan, millainen tulokulma niillä voisi olla Ryhti-hankkeeseen. 

– Ruohonjuuritason toiminnalla on saavutettu huikeita tuloksia esimerkiksi kulttuuriympäristöjen ja kylämaisemien inventoimisessa. Suomessa järjestöt ja yhdistykset omistavat paljon rakennuksia, jotka eivät välttämättä ole rakennusvalvonnan piirissä, ja joista puuttuu paljon tietoa. Tässä olisi hieno mahdollisuus yhdistyksille lisätä tietoa omaisuudestaan vaikkapa jonkinlaisen Tunnetko rakennuksesi? -kampanjan puitteissa, Minna vinkkaa.

Ryhti-avustusten haku on edelleen avoin ja jatkuu niin kauan, kuin määrärahoja on. Vuoden 2021 momentille on varattu avustusmäärärahaa noin 300 000 €. Ohjeet sekä hakulomake löytyvät Ryhti-hankkeen verkkosivulta. 

Tähän mennessä avustusta on myönnetty yhteensä lähes 500 000 euroa kahdeksalle eri hankkeelle:

  • WDBE 2020 -tapahtuma, RIL r.y.
  • WDBE 2021 -tapahtuma, RIL r.y. 
  • Tekoäly rakennetussa ympäristössä -verkkokurssi, KIRA-hub
  • Ekosysteemisymbioosi, KIRA-hub
  • KIRA Dataflow, Rakennustietosäätiö RTS
  • Huoltokirjat auki -hanke
  • Webinaarisarja, Talteka
  • Rakennuslupa tietomallilla BIM2RT, RAKLI-Kuntaliitto-KIRA-hub

Lue lisää KIRA Dataflowsta