Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kunta- ja Järjestö-Helmi avustushaku on auki syys-lokakuussa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2022 14.20
Uutinen

Kunnille ja järjestöille suunnattu erityisavustus Helmi-ohjelman mukaisten elinympäristöjen kunnostus-, hoito- ja ennallistamishankkeiden toteuttamiseen on haettavissa 15.9.2022–31.10.2022. Avustuksen myöntää koko maassa Uudenmaan elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus (ELY-keskus). Avustushakuja toteutetaan vuoteen 2030 asti ympäristöministeriön harkinnan mukaan.

Avustuksia myönnetään konkreettisiin ennallistamis-, kunnostus- ja hoitohankkeisiin
sekä niitä kiinteästi tukevaan inventointi- ja suunnittelutyöhön Helmi-elinympäristöjen
tilan/-tilojen parantamiseksi.

Avustus on harkinnanvarainen, ja sitä myönnetään enintään 80 % hankkeen toteutuneista hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista. Erityisistä syistä avustusta voidaan myöntää enintään 95 %. Perusteluita korkeampaan avustusprosenttiin voivat olla esimerkiksi merkittävä määrä vapaaehtoistyötä tai merkittävä luontoarvo, jossa esiintyy kiireellistä hoitoa vaativa uhanalainen lajisto.

Avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät, ja muut kuntaomisteiset toimijat. Kuntaomisteisien toimijoiden lisäksi hakijoina voivat olla yhdistykset, säätiöt, yhteisten vesialueiden osakaskunnat sekä näiden yhteenliittymät eli kalatalousalueet. Hankkeita voidaan toteuttaa myös yhteishankkeina, eli konsortioina. Tällöin avustus myönnetään päähakijalle, joka vastaa hankkeesta kaikkien hakijoiden puolesta. Kaikkien hankkeen osapuolien on kuitenkin täytettävä em. hakukelpoisuusvaatimukset.

Hakuteemat

  • Soiden ennallistaminen
  • Lintuvesien ja kosteikkojen kunnostus ja hoito
  • Perinnebiotooppien kunnostus ja hoito
  • Metsäisten elinympäristöjen hoito
  • Pienvesien ja rantaluonnon kunnostus

Avustushakemus tehdään sähköisesti Aluehallinnon asiointipalvelun kautta. Hausta kiinnostuneille järjestetään webinaari 8.9.2022 klo 13. Linkki webinaariin, hakuohje sekä muuta avustukseen liittyvää tietoa saa Kunta- ja Järjestö-Helmen verkkosivuilta.

Helmi-ohjelma

Helmi-ohjelman tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden tilan parantamisen ohella edistää
ekosysteemipalveluja, vesiensuojelua, hiilensidontaa sekä muuta ilmastonmuutoksen hillintää ja muutokseen sopeutumista.

Lisätietoja hausta antavat:

Niina Vähätalo
Ylitarkastaja
Uudenmaan ELY-keskus
[email protected]
puh. 0295 021 286

Martina Schmidt
Ylitarkastaja
Uudenmaan ELY-keskus
[email protected]
puh. 0295 021 257

 
Sivun alkuun