Luonnon monimuotoisuutta tukevilla alueilla kohti maailmanlaajuista 30% suojelutavoitetta

Suomi on sitoutunut YK:n luontokokouksen tavoitteisiin suojella luontoa 30 prosenttia maailman maa- ja merialueiden pinta-alasta. Tavoitteen saavuttamiseksi voidaan huomioida myös muunlaisia aluerajauksiin perustuvia keinoja kuin luonnonsuojelulailla perustettavia suojelualueita. Ympäristöministeriö on hyväksynyt Suomen ensimmäisiksi monimuotoisuutta tukeviksi alueiksi metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt ja kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain mukaiset ympäristötukikohteet.

Ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen ympäristökeskus tiedottavat

Suojelualueet ovat keskeisessä asemassa luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Luonnonsuojelulain nojalla suojeltujen alueiden ensisijainen tarkoitus on pysyväisluonteinen luonnonsuojelu, ja ihmistoimintaa rajoitetaan niillä voimakkaasti. YK:n biodiversiteettisopimuksen neuvotteluissa on saavutettu yhteisymmärrys siitä, että varsinaisten luonnonsuojelualueiden rinnalla myös muilla monimuotoisuutta tukevilla aluepohjaisilla keinoilla on tärkeä rooli 30 % suojelutavoitteiden saavuttamisessa maailman maa- ja merialueilla vuoteen 2030 mennessä.  

Ympäristöministeriön käynnistämässä, Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteisessä hankkeessa tarkastellaan aluetyyppejä, jotka voivat täyttää monimuotoisuutta tukevan alueen kansainvälisen määritelmän. Määritelmän mukaan alueita käytetään siten, että niillä voidaan saavuttaa positiivisia ja pitkäkestoisia tuloksia paikallisten luontoarvojen suojelussa. Näitä OECM-alueita kutsutaan Suomessa monimuotoisuutta tukeviksi alueiksi, ja ne edistävät suojelupinta-alan kerryttämistä kohti maailmanlaajuista 30 % tavoitetta.

Monimuotoisuutta tukevien alueiden lähtökohtana on tunnistaa alueella sijaitsevat luontoarvot, merkitä ne kartalle ja turvata ja edistää niitä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti osana alueen muuta käyttöä. Monimuotoisuuden tukemista voidaan tehdä myös aktiivisilla hoitotoimilla kuten ennallistamalla, perustamalla kosteikkoja tai pitämällä avoimena niittyjä tai paahdeympäristöjä.

Monimuotoisuutta tukeva työ voi perustua lailla säädettyihin velvoitteisiin, maanomistajan omaan päätökseen tai esimerkiksi hoitosopimuksiin. Kansainväliset määritelmät täyttävät alueet hyväksytään ympäristöministeriössä, jonka jälkeen ne raportoidaan kansainvälisiin tilastoihin.

Olennaista on, että monimuotoisuuden tukeminen lähtee maanomistajan tai alueen hallinnoijan lähtökohdista. Alueiden raportoiminen ei siis tuo maanomistajalle uusia velvoitteita tai tiukennuksia alueiden käyttöön. 

Ensimmäiset luonnon monimuotoisuutta tukevat alueet hyväksytty

Ympäristöministeriö on hyväksynyt Suomen ensimmäisiksi monimuotoisuutta tukeviksi alueiksi metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt ja kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain mukaiset ympäristötukikohteet. Metsälaissa määriteltyjä erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat esimerkiksi tietyt suotyypit ja rehevät lehtolaikut. Ympäristötuella suojellaan elinympäristöjä 10 vuoden määräajaksi.

Näitä kohteita on yhteensä noin 150 000 kappaletta, yhteispinta-alaltaan noin 85 000 hehtaaria.

”Ensimmäisinä raportoidut alueet toimivat pilottikohteina, joista saadun mallin mukaan muiden monimuotoisuutta tukevien alueiden tunnistaminen ja kehittäminen yhdessä maanomistajien kanssa on helpompaa”, sanoo OECM-hanketta ohjaava ympäristöneuvos Hanna-Leena Keskinen.

Maa- ja metsätalousministeriön johtava asiantuntija Katja Matveinen näkee monimuotoisuutta tukevien alueiden tunnistamisen tärkeänä keinona tuoda esiin monimuotoisuuden säilyttämiseksi tehtävää työtä luonnonsuojelualueiden ulkopuolella.

”Pinta-alaltaan laajimpien alueiden arvioidaan löytyvän valtion monikäyttömetsien maankäyttökohteilta ja Metsähallituksen alue-ekologisen suunnittelun kohteilta”, Matveinen toteaa.

Valtion OECM-alueiden  tarkastelun lisäksi monimuotoisuutta tukevien alueiden kehittäminen aloitetaan tänä syksynä ensimmäisten kuntien kanssa. Esimerkiksi virkistyskäyttömetsiä ja kaavalla suojeltuja kohteita voidaan raportoida monimuotoisuutta tukevina alueina, kun niillä esiintyvät luontoarvot tunnistetaan ja turvataan riittävällä tavalla kaavamääräyksissä ja metsänhoitosuunnitelmissa. Muita monimuotoisuutta tukevia alueita voivat olla esimerkiksi maatalouden ympäristösopimuksella hoidettavat perinnebiotoopit tai maisemanhoitoalueet.

Myös EU:n ennallistamisasetuksen kansallisen toimeenpanon myötä voi syntyä uusia monimuotoisuutta tukevia alueita. ”Ennallistettujen alueiden pitkäjänteisen turvaamisen ei tarvitse tarkoittaa luonnonsuojelualueen perustamista. Monimuotoisuutta turvaaviksi alueiksi ne voidaan todeta esimerkiksi sopimusmenettelyn kautta”, Keskinen arvioi. 

Lisätietoja

Hanna-Leena Keskinen 
ympäristöneuvos, ympäristöministeriö
p. 029 5250 096
[email protected]

Katja Matveinen
johtava asiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö
p. 029 516 2287 
[email protected]

Monimuotoisuutta tukevat OECM-alueet 

• (Other Effective Area-based Conservation Measures) tarkoittaa muita kuin varsinaisia luonnonsuojelualueita, joiden käytössä turvataan tehokkaasti ja pitkäjänteisesti kyseisellä alueella esiintyvät luontoarvot. OECM-alueita kutsutaan Suomessa monimuotoisuutta tukeviksi alueiksi. 
• OECM-alueet auttavat tunnistamaan suojelualueiden ulkopuolisia alueita, joilla maanomistajat edistävät luonnon monimuotoisuuden säilymistä. 
• Alueiden turvaaminen auttaa ylläpitämään ekosysteemipalveluita ja hallitsemaan luonnonvaroja kestävästi. 
• Monimuotoisuutta tukevat alueet vaihtelevat alueen ekologisten erityispiirteiden ja niillä esiintyvien luontoarvojen turvaamiskeinojen mukaan. 
• Alueiden käyttöön voi kuulua perinteisiä maankäyttötapoja, käytön ulkopuolelle rajattuja alueita, kestävän metsätalouden käytäntöjä tai muita monimuotoisuuden turvaamisen keinoja. 
• Alueen käytöllä ja rajauksella tulee olla oikeudellinen perusta tai aluetta hallinnoivan tahon päätös, ja alueen luontoarvojen säilymistä on seurattava. 
• Monimuotoisuutta tukevien alueiden osoittaminen on olennainen osa EU:n biodiversiteettistrategian kansallisten sitoumusten toimeenpanoa 30 % suojelutavoitteiden kohdentamisessa vuoteen 2030 mennessä.