Hyppää sisältöön

Ministeri Mykkänen: Suomella erinomaiset mahdollisuudet nousta puhtaan energian suurvallaksi

työ- ja elinkeinoministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 7.9.2023 10.00
Tiedote

Hallitus käynnistää syksyn aikana hankkeita, jotka tähtäävät energiamurroksen kiihdyttämiseen. Tavoitteena on houkutella päästöjä vähentäviä investointeja Suomeen ja nostaa Suomi puhtaan energian ja ilmastokädenjäljen edelläkävijäksi.

Puhtaan energian hankkeisiin vaikuttavat ratkaisevasti puhtaan sähkön saatavuus ja hinta, luvituksen sujuvuus sekä hyvät siirtoyhteydet.

”Suomella on erinomaiset mahdollisuudet nousta puhtaan energian suurvallaksi ja edetä kohti hiilinegatiivisuutta. Haemme kilpailuetua vahvistamalla TKI-rahoitusta, sujuvoittamalla luvitusta ja kehittämällä energian siirron infrastruktuuria”, listaa ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.

Sähkön tuotannon tuplaaminen on edellytys puhtaan teollisuuden kasvulle

”Tavoitteenamme on tuplata kotimainen sähköntuotanto, mikä on edellytys puhtaalle teollisuuden kasvulle. Energiamarkkinoilla toimitusvarmuuden varmistaminen on tärkeää vaihtelevan uusiutuvan energian osuuden kasvaessa. Edistämme tuulivoima- ja aurinkovoimainvestointeja, joilla on paljon potentiaalia tulevaisuuden uusiutuvina energiamuotoina”, sanoo Mykkänen.

”Haluamme Suomeen myös lisää ydinvoimaa. Tarvitsemme lisää toimitusvarmaa perusvoimaa sähköistyvän yhteiskunnan ja teollisuuden tarpeisiin. Hallitus nopeuttaa ydinenergialain uudistamista sekä sitoutuu hyväksymään kaikki kriteerit täyttävät periaatelupahakemukset, joissa hakijoiden taustat ovat kansallisen turvallisuuden kannalta hyväksyttävät”, ministeri jatkaa.

Maatuulivoimaa rakennetaan Suomessa markkinaehtoisesti ja edelleen ripeään tahtiin. Suomessa oli kesäkuun lopussa 1468 tuulivoimalaa, joiden nimellisteho on yhteensä yli 6000 megawattia. Vuoden loppuun mennessä tämän kapasiteetin odotetaan nousevan jo noin 7200 megawattiin.

Merituulivoiman kapasiteetille määritellään kunnianhimoinen tavoite vuodelle 2035 ja samalla luodaan Suomelle kilpailuetua suhteessa Itämeren maihin. Tähän liittyen työ- ja elinkeinoministeriössä on aloitettu merituulivoimahankkeiden pelisääntöjen valmistelu. Investointien pelisäännöt ovat tällä hetkellä puutteelliset ja talousvyöhykkeellä lainsäädäntöpohja puuttuu vielä.

Ympäristöministeriö edistää hallitusohjelman kirjauksia maa- ja merituulivoiman osalta muun muassa avustuksilla, selvityksillä ja oppaiden päivityksillä. Selvitykset lisäävät tietoa siitä, miten tuulivoimaa ohjaavaa lainsäädäntöä pitäisi muuttaa. Selvitysten ja oppaiden tavoitteena on osaltaan sujuvoittaa tuulivoimarakentamista, jotta tuulivoimarakentamiselle löydetään parhaiten soveltuvat alueet. 

Myös aurinkovoimainvestointeja edistetään ja valmisteilla on opas aurinkovoimaloiden suunnittelun ja toteutuksen tueksi. Kaavoituksella ja rakentamista koskevilla luvilla yhteen sovitetaan aurinkovoimaloiden rakentamista muuhun alueidenkäyttöön ja ympäristöön. 

Aktiivista vaikuttamista EU:ssa tehtävään ilmasto- ja energiapolitiikkaan

Hallituskauden alussa ajankohtaista on useiden EU:n energia- ja ilmastosäädösten kansallinen toimeenpano. Esimerkiksi päästökauppalaki tuodaan eduskuntaan lokakuun alussa. Lain soveltamisala laajenee kattamaan suurten teollisuus- ja energiantuotantolaitosten lisäksi myös meriliikenteen. Lisäksi lentoliikenteeseen jo sovellettavaa päästökauppaa tehostetaan. Muutoksen taustalla on päästökauppadirektiivin uudistus, jolla vastataan EU:n päästövähennystavoitteiden kiristymiseen.

”Myös EU-politiikassa tähdätään puhtaan energian investointeja ja kasvua johdonmukaisesti edistäviin ratkaisuihin. Samalla hallitus vaikuttaa aktiivisesti uusien EU-säädösten valmisteluun ja tulevan, vuonna 2024 aloittavan komission työohjelmaan”, muistuttaa ministeri Mykkänen.

Luvituksen sujuvuudella turvataan yrityksille vakaa toimintaympäristö

Ympäristöministeriö on käynnistänyt elokuussa ns. yhden luukun palvelujen hankkeen, jonka tavoitteena on luvituksen sujuvoittaminen. Lupamenettelyissä on tälläkin hetkellä useiden miljardien vihreän siirtymän investoinnit.

Yhden luukun ja yhden viranomaisen mallissa asiointi ja lupien haku tapahtuisi yhtä reittiä pitkin toimivasti ja käyttäjälähtöisesti. Tavoitteena on, että lupakäsittelyjä yhdistämällä hakemus johtaa lähtökohtaisesti yhteen viranomaispäätökseen ja valitusmahdollisuuteen. Yhden luukun palvelu voi vähentää lisäselvitys- ja täydennyspyyntöjä ja auttaa yrityksiä toteuttamaan investointeja aikataulussa.

”Vakaa toimintaympäristö on tärkeimpiä kilpailuetujamme, jonka avulla saamme puhtaita investointeja ja samalla myös uusia työpaikkoja Suomeen”, huomioi Mykkänen.

Suomella mahdollisuus nousta hiilidioksidin talteenoton edelläkävijäksi

Yhtenä hallituksen ilmastopolitiikan painopisteenä on päästöjä vähentävien ja hiiltä talteen ottavien ratkaisujen kiihtyvä kehitys teollisuudessa ja energiantuotannossa. Metsäteollisuus, korkea teknologinen osaaminen ja biomassan energiakäyttö luovat Suomelle mahdollisuuden nousta hiilidioksidin talteenoton ja hyödyntämisen edelläkävijäksi.

Hiilidioksidin talteenoton kannustinten käyttöönottoa on ryhdytty selvittämään. Hiilidioksidin talteenoton, hyötykäytön ja varastoinnin teknologiat tarjoavat Suomelle merkittäviä mahdollisuuksia sekä saavuttaa hiilineutraaliustavoite, että luoda uutta liiketoimintaa.

Teknisillä nieluilla tarkoitetaan teknologiaan perustuvia hiilenpoistoratkaisuja, kuten bioenergian tuotantoon yhdistettyä hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia (BECCS), hiilidioksidin suoraa talteenottoa ilmasta ja varastointia (DACCS) sekä biohiiltä.

Hallitus tarkistaa hiilineutraaliusstrategiaa uuden energia- ja ilmastostrategian valmistelun yhteydessä. Hallitus ylläpitää jatkuvaa tilannekuvaa ja arviota Suomen päästövähennystavoitteiden ja -velvoitteiden saavuttamisen kannalta riittävistä toimista. Työ toimialojen vähähiilisyystiekarttojen päivittämiseksi alkaa syyskuussa.

Lisätietoja:

Lyydia Ylönen
Erityisavustaja
puh. 050 476 1341
[email protected]