Hyppää sisältöön

Rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista maksettiin korvauksia noin 3,37 miljoonaa euroa vuonna 2023

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 8.4.2024 10.59
Tiedote
Valkoposkihanhia Värtsilässä.
Kuva: Ilkka Elo

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) maksoivat vuonna 2023 yhteensä noin 3,37 miljoonaa euroa korvauksia rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Suurin osa korvauksista kohdistui itäisen Suomen valkoposkihanhivahinkoihin.

Ympäristöministeriö ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset tiedottavat

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen alueella korvauksia maksettiin noin 1,4 miljoona euroa ja Kaakkois-Suomen alueella noin 170 000 euroa. Etelä-Pohjanmaalla viljelysvahinkoja aiheuttavat pääasiassa kurjet ja alueen korvaussumma nousi noin 260 000 euroon. 

Kevään 2023 valkoposkihanhimuutto eteni hiukan etuajassa ja nopeasti, syksylläkin tavallista lyhyemmässä ajassa. Keväällä iso osa muuttavista valkoposkihanhista ohitti Suomen Venäjän puolelta, syksyllä taas valtaosa käytti Suomea välilaskualueenaan.

Maakotkan porotaloudelle aiheuttamista vuoden 2023 vahingoista maksettiin korvauksia paliskunnille yhteensä noin 929 000 euroa. Porotalouskorvauksia maksetaan sen mukaan, miten maakotkien pesinnät ovat poronhoitoalueella onnistuneet.

Tukea maakotkan ja sääksen aiheuttamista vahingoista haetaan vuosittain viimeistään 31. lokakuuta. Korvausta tulee hakea heti vahingon toteamisen jälkeen. Lain nojalla voidaan maksaa korvauksia eläin- ja viljelysvahingoista sekä laskennallista tukea maakotkan ja sääksen pesintään perustuen. Muita kuin sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamia kalatalousvahinkoja ei enää korvata. Vuonna 2023 voimaan tulleen lain mukaisesti korvauksia ei makseta myöskään rakennusvahingoista.

Avustusta vahinkojen ennaltaehkäisemiseen ensimmäistä kertaa

Rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annettu laki tuli voimaan 1.2.2023. ELY-keskukset myönsivät keväällä 2023 uuden lain nojalla ensimmäistä kertaa avustusta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen tähtääville hankkeille yhteensä 500 000 euroa. Avustusta saaneet hankkeet valittiin valtakunnallisen työryhmän tekemien linjausten perusteella. 

Vuoden 2024 ennaltaehkäisevien avustusten haku järjestettiin syksyllä 2023. Avustuksen hakuaika on jatkossa loppusyksystä.

Lisätietoja

Laura Mononen
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
p. 0295 250 274
[email protected]

Ympäristöasioiden asiakaspalvelu
p. 0295 020 900 (ma–pe klo 9–16)
[email protected]