Hyppää sisältöön

Ravinteiden kierrätyksen tukiohjelmissa avautuu loppusuora – vielä on mahdollisuus toteuttaa vaikuttavia hankkeita

maa- ja metsätalousministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2024 10.25
Uutinen

Ravinteiden kierrätyksen hankkeilla voidaan saavuttaa monia hyötyjä niin huoltovarmuuden, ilmaston kuin vesistöjenkin näkökulmasta. Viime vuosina maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö ovat yhdessä tukeneet kansallisilla ohjelmilla kymmeniä ravinteiden kiertotalouden hankkeita yhteensä lähes 60 miljoonalla eurolla. Hankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio, eli hyöty ravinnekierrätysalalle, on lähes 120 miljoonaa euroa. Lisäkehitystyölle ja hyville hankkeille on edelleen tarvetta.

Ravinteiden kiertotalouden tutkimus- ja kehittämishankkeita ja investointeja tuetaan MMM:n Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmassa ja YM:n vesien ja meren tilan parantamisen Ahti-ohjelmassa. Määräaikaiset lisäpanostukset ovat päättymässä ja rahoitusta voi hakea vielä vuosina 2024 – 2025 toteutettaville hankkeille. Kannustammekin hakemaan avustuksia viipymättä - ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on jokin hankeidea mielessäsi.

Maa- ja metsätalousministeriön Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman tavoitteena on edistää lannan, puhdistamolietteen ja muiden vastaavien ravinnepitoisten biomassojen prosessointia siten, että niistä saadaan maataloudelle välttämättömät ravinteet talteen esimerkiksi orgaanisia lannoitevalmisteita tai muita korkeamman jalostusasteen tuotteita kehittämällä. Nykyinen hakukierros päättyy 30.9.2024.

Ympäristöministeriön Ahti-ohjelma tukee hankkeita yhdyskuntien ja vesien ravinteiden hyödyntämiseksi ja ravinteiden kierrätyksen yhteistyömallien kehittämiseksi. Uusi Ahti-ohjelma jatkaa aiempien ravinteiden kierrätysohjelman (Raki), Vesiensuojelun tehostamisohjelman ja Saaristomeriohjelman työtä. Nyt käynnissä oleva hakukierros päättyy 30.6.2024. 

Ravinteiden kierrätyksen toimia rahoitetaan myös Suomen CAP-suunnitelmasta, josta tuetaan muun muassa maatilamittakaavan biokaasulaitoksia, energiainvestointeja ja laajasti erilaisia viljelyyn liittyviä ympäristötoimia sekä yhteisöjen hankkeita. Uutena tukimuotona vuoden 2024 alusta käynnistyi myös MMM:n ravinnekiertotuki, joka edistää biokaasulaitosten prosessointitekniikoita, lannan ravinteiden hyödyntämistä laajemmalla alueella ja kierrätyslannoitevalmisteiden markkinoiden syntymistä. 

Ravinteiden kierrätys mahdollistaa siirtymisen resurssitehokkaaseen, vähemmän neitseellisiä ja fossiilisia raaka-aineita käyttävään ravinteiden kiertotalouteen. Sivuvirtojen ja energian kokonaisvaltainen hyödyntäminen vahvistavat Suomen ruokaturvaa ja energiaomavaraisuutta sekä parantavat vesistöjen tilaa. Toimilla vauhditetaan myös vihreän siirtymän ratkaisuja, vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä sekä voidaan lisätä hiilensidontaa ja -varastointia. Ravinteiden ohella orgaanisen aineen kierrättäminen takaisin maaperään monipuolistaa maaperän eliöstöä ja parantaa mururakennetta. Ravinteiden kierrätys on myös merkittävässä osassa hallituksen Saaristomeri-ohjelman tavoitteiden toteuttamisessa. 

Yhteystiedot:

Maa- ja metsätalousministeriön ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma: 
Erityisasiantuntija Sanna Tikander, maa- ja metsätalousministeriö, [email protected], p. 0295 162 178  

Ympäristöministeriön Ahti-ohjelma, ravinteiden kierrätyksen hankkeet: 
Ohjelmapäällikkö Riikka Malila, ympäristöministeriö, [email protected], p. 0295 250 160

Puhtaan energian Suomi