SAFA ry:n hyväksymät suunnittelijat hyväksytty toimimaan tehtävissään pätevyyden osoittamislain mukaisesti – SAFA ry valtuutettu pätevyystodistuksia myöntäväksi toimielimeksi
Ympäristöministeriö on hyväksynyt päätöksellään Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n 31. joulukuuta 2024 mennessä liittonsa varsinaisiksi jäseniksi hyväksymät suunnittelijat toimimaan tavanomaisen vaativuusluokan rakennussuunnittelijan tehtävissä vaativuusluokan mukaisesti. Henkilöt, joilla on voimassa oleva SAFA ry:n pätevyystodistus rakentamisen rakennussuunnittelutehtävään, voivat jatkaa tehtävissään eikä heidän tarvitse hakea uutta pätevyystodistusta.
SAFA ry:n myöntämällä pätevyystodistuksella suunnittelija on pätevä toimimaan koko Suomen alueella. Päätös on voimassa 1.1.2030 saakka.
Laissa rakentamisen suunnittelu- tai työnjohtotehtävissä toimivien pätevyyden osoittamisesta (pätevyyden osoittamislaki) säädetään pätevyyksien toteamista koskevasta menettelystä sekä ympäristöministeriön valtuuttamista toimielimistä, jotka myöntävät lain mukaisia pätevyystodistuksia. Laki tuli voimaan vuoden 2025 alusta.
SAFA ry valtuutettu pätevyystodistuksia myöntäväksi toimielimeksi
Ympäristöministeriö on valtuuttanut Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n rakentamisen suunnittelutehtävissä toimivien pätevyystodistuksia myöntäväksi toimielimeksi.
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry myöntää pätevyyksiä seuraavia tehtäväaloja koskien:
- rakennussuunnittelu tavanomaisessa vaativuusluokassa.
SAFA ry päättää ulkomaisten tutkintojen vastaavuuden toteamisesta hoitamansa pätevyysalan osalta siten, kuin ammattipätevyyden tunnustamisesta annetussa laissa säädetään.
SAFA ry:n lisäksi valtuutettuja toimielimiä ovat KIWA Sertifiointi Oy, Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy sekä Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy.
Valtuutetuksi toimielimeksi voivat hakea kaikki Suomessa rekisteröidyt yritykset tai yhteisöt, jotka täyttävät pätevyyden osoittamislaissa säädetyt vaatimukset muun muassa henkilöstön sekä teknisten, hallinnollisten ja taloudellisten edellytysten osalta.
- Ympäristöministeriön päätös: SAFA ry:n hyväksymät suunnittelijat hyväksytty toimimaan tehtävissään pätevyyden osoittamislain mukaisesti
- Pätevyyden osoittamislaki | ym.fi
Lisätietoja
Kirsi White
hallitussihteeri
p. 029 525 0264
[email protected]
Tomi Marjamäki
erityisasiantuntija
p. 029 525 0027
[email protected]