Hyppää sisältöön

Talousarvioesitys eduskuntaan - ympäristön- ja luonnonsuojelun taso voidaan säilyttää tuottavuustoimista huolimatta

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2024 14.07
Tiedote

Hallitus antoi esityksensä vuoden 2025 talousarvioksi eduskunnalle 23.9. Ympäristöministeriön hallinnonalalle ehdotetaan määrärahoja yhteensä 252 miljoonaa euroa, mikä on 9 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2024 varsinaisessa talousarviossa. Hallitusohjelman mukaisia tuottavuustoimenpiteitä ja keväällä 2024 linjattuja toimintamenosäästöjä kohdistetaan hallinnonalalle yhteensä 4,8 miljoonaa euroa. Tuottavuustoimenpiteet on jyvitetty ministeriön hallinnonalan virastoille, Suomen ympäristökeskukselle ja Metsähallituksen luontopalveluille sekä ministeriölle. Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus Ara on määrä lakkauttaa ja yhdistää ympäristöministeriöön vuoden 2025 alusta.

Investointihankkeiden lupa- ja arviointimenettelyjä kehitetään

Ympäristölupien ja ympäristöllisten arviointien käsittelyä tehostetaan. Tavoitteena on, että investointihankkeiden ympäristöä koskevat lupa- ja arviointimenettelyt etenevät sujuvasti ympäristönsuojelun korkeasta tasosta tinkimättä. 

Toimia luontokadon pysäyttämiseksi jatketaan. Luonnonsuojelualueverkoston tilaa parannetaan jatkamalla Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) toteutusta sekä Helmi-elinympäristöohjelman toimeenpanoa. Metson toteuttamiseen on varattu 21,4 miljoonaa euroa ja Helmin toteuttamiseen 21,5 miljoonaa euroa. Luonnonsuojeluun ja luonnon virkistyskäyttöön on varattu yhteensä noin 103 miljoonaa euroa.

Vesien- ja merenhoidon toimenpiteillä vähennetään vesi- ja meriympäristön tilaan kohdistuvia paineita kuten ravinnekuormitusta ja haitallisten aineiden päästöjä ja valumia, meren osalta myös roskaantumista ja vedenalaista melua. Toimilla edistetään myös pohjavesien suojelua sekä vesi- ja meriluonnon monimuotoisuutta. Vesien ja merenhoidon toimenpiteisiin on varattu noin 19,9 miljoonaa euroa, josta vesitietojärjestelmän uudistamiseen ja vesienhoidon seurantaan on varattu 3,6 miljoonaa euroa. Myös pilaantuneiden maa-alueiden kunnostamista edistetään.

Päivitetyllä ilmastolailla haetaan vahvempaa ohjausvaikutusta. Ilmastolain edellyttämän keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) toimeenpano etenee. Suomen ilmastopolitiikan tavoitteiden toteutumisesta ja toimista raportoidaan eduskunnalle ilmastolain mukaisesti.

Valtion tukemaa asuntotuotantoa toteutetaan vastasyklisesti

Korkotukilainavaltuuksia valtion tukemaan sosiaaliseen asuntotuotantoon kohdennetaan 1,75 miljardia euroa. Valtion tukemaa asuntorakentamista toteutetaan runsaasti edelleen vuonna 2025 asuntorakentamisen vaikeaan suhdannetilanteeseen vastaamiseksi.  Erityisryhmien asuntojen rakentamista ja korjaamista tuetaan korkotukilainoituksen lisäksi 15 miljoonan euron investointiavustuksilla. Avustukset kohdennetaan erityisesti pitkäaikaisasunnottomien ja vammaisten asumisen tukemiseen. Tuettu asuntotuotanto kohdistetaan pääsääntöisesti suurille kaupunkiseuduille, joilla tarve kohtuuhintaiselle asumiselle on suurin ja ihmisille, joiden on vaikea vuokrata asuntoa vapailta markkinoilta.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminta ja rahoitus siirretään osaksi ympäristöministeriötä. Pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen tähtäävään ohjelmaan on varattu 4 milj. euroa osana hallitusohjelman sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kokonaisuutta.

Korjausavustuksiin on varattu 7,6 miljoonaa euroa, mikä suunnataan pääosin hissien jälkiasennusten sekä vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausten tukemiseen. Asumisneuvontaan varataan 2,0 miljoonaa euroa.

InvestEU-ohjelman kansalliseen rahoitusosuuteen varataan 5,8 miljoonaa euroa.

Lisätietoja

Suunnittelupäällikkö Timo Jaakkola, ympäristöministeriö, p. 0295 250 324, [email protected]