Hyppää sisältöön

Teknologian hyödyntämistä ja teknisen hiilensidonnan ratkaisuja tarvitaan EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteen saavuttamiseksi

työ- ja elinkeinoministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 6.2.2024 18.29
Tiedote
Ilmakuva kaupungista.

Euroopan komissio julkaisi 6. helmikuuta vuoden 2040 ilmastotavoitetta koskevan kattavan tiedonannon sekä teollisen hiilenhallinnan tiedonannon. Tiedonannot avaavat polkuja uusille puhtaille ratkaisuille ja hiilensidonnan kehittämiselle.

Komission 2040-tiedonannossa korostetaan, että päästövähennyksiä tarvitaan kaikilla sektoreilla sekä lisäinvestointeja tukemaan teknologioiden kehittymistä.

”Komission tiedonannoissa on tunnistettavissa monia Suomen ennakkovaikuttamisen painopisteitä. Suomelle on tärkeää huomioida puhtaiden ratkaisujen teknologianeutraalius ja kustannustehokkuus sekä teknisen hiilensidonnan kehittäminen. On hienoa, että ydinvoima sekä bioperäisen hiilidioksidin talteenotto ja käyttö nähdään ilmastopolitiikan keinovalikoimassa EU-tasollakin”, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen toteaa.

EU-komissio suosittaa EU:lle 90 prosentin nettopäästövähennystavoitetta vuodelle 2040. Tavoite kattaisi sekä kasvihuonekaasupäästöt että niiden poistumat. Poistumiin lasketaan luonnolliset - ja jatkossa myös tekniset nielut. Kaikkien toimialojen tulisi vähentää kustannustehokkaasti ja voimakkaasti päästöjä vuoteen 2040 mennessä. Eduskunnan syksyllä käsittelemän Suomen kannan mukaan EU:n 2040 ilmastotavoitteen tason tulee olla linjassa ja siten johdonmukaisesti ja uskottavasti tukea EU-tason ilmastoneutraaliuden saavuttamista vuoteen 2050 mennessä ja perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tieteelliseen tietoon.

“Suomi kannattaa johdonmukaista EU:n ilmastopolitiikkaa, jolla rakennamme EU:n kilpailukykyä ja joka luo elinkeinoelämälle varmuutta ja ennakoitavuutta investoida tulevaisuuden puhtaisiin ratkaisuihin. 2040-ilmastotavoitteen toimeenpanossa pääpainon tulee pysyä päästövähennyksissä ja jättää jäsenmaille riittävästi liikkumatilaa tavoitteiden saavuttamiseksi”, Mykkänen sanoo.

Energiasektori keskeisessä roolissa komission 2040-tiedonannossa

Tiedonanto edellyttää, että kaikki toimialat vähentävät päästöjään voimakkaasti ja kustannustehokkaasti. Energiasektori on keskeisin näistä sektoreista. Tiedonanto painottaa päästövähennysten ensisijaisuutta.

Komissio katsoo, että kaikkia vähähiiliratkaisuja tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Se listaa ratkaisujen joukkoon muun muassa hiilidioksidin talteenoton, varastoinnin ja hyödyntämisen (CCS ja CCU) teknologiat. Komissio tunnistaa entistä selkeämmin myös ydinenergian roolin osana puhtaita ratkaisuja uusiutuvien rinnalla. Tiedonannossa nostetaan esille myös SMR-laitosten kehitystyö.

Komission mukaan uusiutuva energia ja ydinenergia kattavat 90 prosenttia EU:n sähkönkulutuksesta 2040 mennessä. Sähköverkkoon ja sähkön varastointiin tarvitaan kuitenkin huomattavia investointeja. Muissa toimissa mukana ovat muun muassa fossiilisista polttoaineista luopuminen ja energiatehokkuus. Suomen näkökulmasta jatkotyössä tulisi muistaa, että kulutuksen rajoittamisen sijaan energiatehokkuustavoitteiden tulisi palvella päästöjen vähentämistä ja ottaa huomioon kattavasti puhtaaseen siirtymään tarvittavat teknologiat, mukaan lukien vedyn käyttöön perustuvat.

Komissio painottaa päästökaupan roolia hiilen hinnan asettajana ja pitkän aikavälin ennustettavuuden tuojana. Päästökaupalla on tärkeä merkitys ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, sillä se mahdollistaa päästöjen vähentämisen mahdollisimman kustannustehokkaasti ja ennakoitavasti koko EU:n alueella. 

Sähköistyminen, tuotantoprosessien kehittäminen, vähähiiliset polttoaineet ja prosessipäästöjen talteenotto voivat vauhdittaa teollisuutta merkittäviin CO2-päästövähennyksiin.

Hiilenhallintatiedonanto pohjustaa hiilidioksidin talteenottoa ja hyödyntämistä

Komissio julkaisi tänään myös teollisen hiilenhallinnan -tiedonannon. Komission vaikutusarvion mukaan EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi hiilidioksidia tulisi ottaa vuosittain talteen 50 miljoonaa tonnia vuonna 2030 ja vuoteen 2050 mennessä 450 miljoonaa tonnia vuodessa.

Hiilen talteenotto, varastointi ja hyödyntäminen (CCUS) on teknologia, jolla vähennetään ilmakehään päätyvien hiilidioksidipäästöjen määrää. Hiilen talteenotossa CO2 eristetään teollisuusprosessien tai energiantuotannon päästövirroista ennen kuin se pääsee ilmakehään.

Hyödyntämisessä bioperäinen tai ilmasta suoraan kaapattu hiilidioksidi muunnetaan hyödyllisiksi tuotteiksi tai polttoaineiksi. Sitä voisi käyttää myös kemiallisissa prosesseissa, kuten muovien, lannoitteiden tai synteettisten polttoaineiden valmistuksessa, tai sitoa se rakennusmateriaaleihin.

”Suomessa on merkittävä osa Euroopan biogeenisestä hiilidioksidista, joka voidaan tulpata tehtaiden piipuista. Näin talteen otetulle hiilidioksidille saadaan luotua myös pidemmälle meneviä arvoketjuja korvaamaan fossiilista hiiltä raaka-aineena", ministeri Mykkänen hahmottaa.

Komission näkemys on, että eurooppalainen hiiliarvoketju muodostuu vaiheittain. Vuoteen 2030 mennessä varmistetaan riittävä varastointikapasiteetti, tarvittava kuljetusinfrastruktuuri ja selkeät puitteet varastoihin pääsylle. Komissio pitää tärkeänä, ettei geologisiin varastoihin pääsystä muodostu pullonkaulaa CO2-talteenottohankkeiden etenemiselle. Komission on tarkoitus pyrkiä kartoittamaan potentiaalisia geologisia varastoja EU-alueella ja valmistella ohjeistuksia varastojen luvitukseen. 

Lisätiedot verkossa

Lisätietoja

Ministerin haastattelupyynnöt:
Emma-Stina Vehmanen
ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja
p. 040 847 1992

EU2040-tiedonanto:
Laura Aho
neuvotteleva virkamies
ympäristöministeriö
p. 0295 250 135
[email protected]

Teollisen hiilenhallinnan tiedonanto:
Ville Niemi
erityisasiantuntija
työ- ja elinkeinoministeriö
p. 0295 047 339
[email protected]

Puhtaan energian Suomi