Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tuettujen sähköautojen latausvalmiuksien määrä nousee 35 000 kappaleeseen – avustusehdot muuttuvat ensi vuonna

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 26.11.2021 12.31
Tiedote

Hallitus ehdotti 4.11. julkaistussa vuoden neljännessä lisätalousarvioesityksessä 2 miljoonan euron lisäpanostusta sähköautojen latausinfra-avustukseen. Lisämäärähalla voidaan toteuttaa arviolta yli 2 000 latausvalmiutta. Tuettujen latausvalmiuksien kokonaismäärä yltää siten vuoden loppuun mennessä noin 35 000 kappaleeseen, kun huomioidaan myös esitetyt lisärahat.

Ympäristöministeriö ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA tiedottavat

”Sähköautojen latausinfra-avustuksen kysyntä on jatkunut erittäin kovana. Lisäpanostuksella varmistamme, että avustusta voidaan myöntää tauotta myös loppuvuoden aikana. Kattava latausinfra on välttämätön liikenteen sähköistymiselle”, ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari sanoo.

Avustukseen tälle vuodelle aiemmin varatut 13 miljoonaa euroa on käytännössä sidottu ARAlle jo toimitettuihin hakemuksiin. Esitetty lisämääräraha vastaa hakemusmäärää, jonka ARA arvioidensa mukaan ehtii käsitellä kuluvan vuoden aikana.

Ensi vuodelle avustukseen on varattu fossiilisen liikenteen tiekartan mukaisesti 8,5 miljoonaa euroa. Avustusta on myönnetty asuinkiinteistöjen latausinfraan vuodesta 2018 lähtien. Työpaikkapysäköinnin latausinfraa varten on varattu 1,5 miljoonaa euroa, ja se tulee haettavaksi suunnitelmien mukaan ensi vuonna.

Avustusehtojen muutoksella ennakoidaan täyssähköautojen yleistymistä ja sähkömarkkinoiden kulutusjoustoja

Valtioneuvosto teki toukokuussa 2021 periaatepäätöksen kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä. Tavoitteeksi asetettiin, että Suomessa on vuonna 2030 liikenteessä noin 700 000 sähkökäyttöistä henkilöautoa, ja niistä vähintään puolet täyssähköautoja.

Muun muassa ennakoidun täyssähköautojen voimakkaan yleistymisen vuoksi latausinfra-avustuksen ehtoihin on esitetty muutoksia vuoden 2022 talousarvioesityksessä. Ensi vuoden alusta lähtien jokaisen latauspisteen kaapeloinnin olisi mahdollistettava vähintään 11 kilowatin käyttöteho. Kytkentäteho voisi olla myös alempi tosiasiallisen tarpeen mukaan. 11 kilowatin tehon kestävällä kaapeloinnilla saataisiin sähkön kulutusjoustosta paras hyöty, kun esimerkiksi sähkön hintapiikkien aikana olisi mahdollista hyödyntää auton akkuun varastoitua sähköä ja vähentää ostosähkön määrää. Jatkossa avustettaisiin vain tyypin 2 koskettimella varustettujen latauslaitteiden hankintaa. Lisäksi avustus olisi kaikille hankkeille 35 prosenttia, kun aiemmin käytössä ollut ns. tehokannustin poistuisi.

ARA on yhteydessä hakijoihin, jotka ovat hakeneet avustusta kuluvan vuoden aikana ja nykyehtojen mukaisesti, mutta joiden hakemuksen käsittely mahdollisesti siirtyy ensi vuodelle suuren hakemusmäärän vuoksi.

Lisätietoja:

Petteri Katajisto
ympäristöneuvos
p. 0295 250 120
[email protected]

Kari Lappalainen
ylitarkastaja
p. 029 525 0801
[email protected]

 
Sivun alkuun