Hyppää sisältöön

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tiedottaa
Kansallisessa sisäilma ja terveys -ohjelmassa panostettiin viime vuonna oireilevien, koulujen ja työpaikkojen tukemiseen sisäilmatilanteissa

Julkaisuajankohta 31.1.2022 8.00
Uutinen
Kansallisessa sisäilma ja terveys -ohjelmassa panostettiin viime vuonna oireilevien, koulujen ja työpaikkojen tukemiseen sisäilmatilanteissa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimassa Kansallisessa sisäilma ja terveys -ohjelmassa tuotettiin vuonna 2021 monipuolisesti työkaluja ja tukea sisäilmaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseen.

”Olemme tuottaneet ohjeistusta, koulutusta ja toimintamalleja jopa edellä suunnitellusta aikataulusta. Työ jatkuu, ja ohjelman työtä tarvitaan yhä esimerkiksi vaikeasti oireilevien tuen ja hoidon parantamiseksi”, kertoo THL:n tutkimusprofessori Anne Hyvärinen.

Ohjelmasta apua sisäilmatilanteisiin varautumiseen

Filha ry selvitti sisäilmasta oireilevien hoitoa ja tukea vuonna 2021 haastattelemalla terveyskeskusten johtajia ja erikoissairaanhoidon keuhkoylilääkäreitä. Selvityksen mukaan sisäilmaan liitetyn oireilun hoitoon ja oireilevien tukeen toivotaan terveydenhuollossa lisää keinoja. Erityisesti lisäresursseja tarvitaan jatkohoidon ja kuntoutuksen järjestämiseen perusterveydenhuoltoon. 
Terveydenhuollon johto kaipaa parannusta sisäilmaoireilijoiden jatkohoitoon ja kuntoutukseen | filha.fi

Työpaikkojen avuksi valmistui Työterveyslaitoksen tekemä Työkyvyn tuen malli sisäilmatilanteisiin. Kun sisäilma osataan ottaa paremmin huomioon osana työkykyjohtamista, paranee koko työyhteisön ja myös yksittäisten työntekijöiden tilanne. 
Työkyvyn tuki sisäilmatilanteissa | ttl.fi

THL laati kouluille ja päiväkodeille toimintamallin sisäilmatilanteiden hoitamisen tueksi. Vaikka ennakoiva kiinteistönpito ehkäisee sisäilman liittyviä ongelmia, mikä on tärkeä tavoite myös kouluissa ja päiväkodeissa, sisäilmatilanteita voi ilmetä ja niihin on tärkeää varautua. 
Kouluille ja päiväkodeille tarjolla toimintamalli sisäilmatilanteen hoitamiseen | thl.fi

Lisäksi viime vuonna päättyi kaksi VN TEAS (valtioneuvoston yhteinen selvitys- ja tutkimustoiminta)-hanketta, jotka tuottivat uutta tietoa oireilevien tilanteesta ja tuen tarpeista sekä sisäilmaryhmien merkityksestä sisäilmatilanteiden ratkaisemisessa.
Selvitys: Varhainen puuttuminen auttaa sisäilmatilanteissa – vaikeasti oireilevat tarvitsevat silti entistä parempaa tukea | thl.fi
Sisäilmaryhmät ja ennakoiminen avainasemassa sisäilmatilanteiden ratkaisemisessa | thl.fi

Muihin Kansallisen sisäilma- ja terveys -ohjelman 2018–2028 aikaansaannoksiin vuosilta 2018–2021 voi tutustua THL:n verkkosivuilla.
Ohjelman tuotokset | thl.fi

Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman tavoitteena on edistää terveyttä ja hyvinvointia vähentämällä sisäympäristöön liittyviä haittoja Suomessa. Ohjelmaa koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, ja työhön osallistuvat aktiivisesti Työterveyslaitos, Filha ry, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto sekä Sisäilmayhdistys ry. Ohjelma toteuttaa hallituksen Terveet tilat 2028 -ohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevia toimenpiteitä.

Lisätietoja

Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma | thl.fi
Sisäilma | thl.fi

Anne Hyvärinen
tutkimusprofessori
THL
p. 029 524 6364
etunimi.sukunimi(at)thl.fi

Tuula Vasankari
pääsihteeri, professori, keuhkosairauksien erikoislääkäri
Filha ry ja Turun yliopisto
p. 050 545 0589
etunimi.sukunimi(at)filha.fi

Hanna Keränen
erikoislääkäri
Työterveyslaitos
p. 050 414 3395
etunimi.sukunimi(at)ttl.fi

THL julkaisi uutisen verkkosivuillaan 26.1.2022.

Uutinen VNK008:00/2018