Hyppää sisältöön

Ensimmäinen kansallinen rasisminvastaisen työn järjestöfoorumi edisti vuoropuhelua ja verkostoitumista

Julkaisuajankohta 18.12.2024 12.34
Uutinen
Rasisminvastaisen järjestöfoorumin osallistujia Paasitornissa Helsingissä.

Valtioneuvoston kanslia järjesti ensimmäisen kansallisen rasisminvastaisen työn järjestöfoorumin perjantaina 13. joulukuuta. Osana valtioneuvoston toimenpideohjelmaa rasismin torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi toteutettu tilaisuus kokosi yhteen noin 170 rasisminvastaisen työn ammattilaista eri puolilta Suomea.

Helsingin Paasitornissa järjestetyn foorumin tavoitteena oli edistää vuoropuhelua rasismista ja rasisminvastaisesta työstä Suomessa. Tilaisuus tarjosi järjestöille mahdollisuuden saada tietoa toimenpideohjelman etenemisestä, esittää näkemyksiä sen toimeenpanoa varten sekä verkostoitua ja rakentaa uutta yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Tilaisuudessa pohdittiin yhdessä myös yhteistyön jatkamisen tapoja.

Foorumissa käsiteltiin monipuolisesti rasisminvastaisen työn eri osa-alueita ja kehitystä Suomessa. Tilaisuus alkoi romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteerin Janette Grönforsin ja Etnisten suhteiden neuvottelukunnan pääsihteerin Peter Kariukin fasilitoimalla avausdialogilla, jossa pohdittiin rasisminvastaisen työn kehittymistä Suomessa.

Mentimeterissä käydyn yleisökeskustelun perusteella rasisminvastaisessa työssä on jatkossa tärkeää muun muassa edistää hyviä väestösuhteita ja tarkastella rasismia laaja-alaisena ilmiönä. Ymmärryksen lisäämiseksi eri taustaisia ihmisiä tulee tuoda yhteen. Työn tulee olla jatkuvaa, inklusiivista ja yhdessä eri tahojen kanssa suunniteltua. Vähemmistöryhmille on annettava tilaa myös järjestöissä, ja työn pitkäjänteisyyteen ja vaikutusten seurantaan tulee kiinnittää huomiota.

Järjestöillä tärkeä rooli rasisminvastaisen toimenpideohjelman toteutuksessa

Monihelin vt. toiminnanjohtaja Julie Breton ja valtioneuvoston kanslian johtava asiantuntija Katriina Nousiainen keskustelivat valtioneuvoston toimenpideohjelmasta rasismin torjumiseksi ja erityisesti järjestöjen roolista ohjelman toimeenpanossa.

Järjestöt voivat tukea valtioneuvoston rasisminvastaisen toimenpideohjelman toteutusta monin eri tavoin. Ne voivat tukea ohjelman toimenpiteiden toteutusta ja välittää omia kokemuksiaan viranomaisille. Järjestöt voivat myös järjestää koulutuksia, työpajoja, vertaistukiryhmiä ja neuvontapalveluita sekä vierailuja ja tapahtumia. On tärkeää, että toimenpideohjelmaa koskeva viestintä on avointa ja ajantasaista. Eri tahojen välinen yhteistyö ja toiminnan inklusiivisuus ovat avainasemassa, kuten myös järjestöjen rasisminvastaisen työn tukeminen ja sen arvon tunnustaminen.

Me puhumme teoin -kampanja muutoksen moottorina

Valtioneuvoston käynnistämän rasisminvastaisen Me puhumme teoin -kampanjan asiantuntijaraadin jäsenet Federico Ferrara, Mona Eid ja Ilari Äijälä jakoivat näkemyksiään siitä, miten rasisminvastainen työ toimii muutoksen moottorina, ja arvioivat kampanjan vaikutuksia ja tulevaisuudennäkymiä.

Kampanjassa on mukana jo kymmeniä erilaisia organisaatioita: kaupunkeja, työmarkkinajärjestöjä, yhdistyksiä, tutkimusorganisaatioita ja yrityksiä. Myös rasisminvastaisen työn järjestöt voivat tukea kampanjan onnistumista eri tavoin. Osallistumalla kampanjaan järjestöt voivat myös kannustaa ja haastaa muita toimijoita mukaan. Järjestöt voivat tarjota muille koulutuksia ja tietopaketteja antirasistisista toimista sekä hyödyntää verkostojaan uusien yhteistyömahdollisuuksien luomiseksi.

Teemaryhmien terveisiä valtioneuvostolle

Foorumin osallistujat kokoontuivat lounaan jälkeen pienempiin teemaryhmiin, joissa käsiteltiin antirasistisen työotteen vahvistamista suomalaisessa yhteiskunnassa, järjestöjen roolia rasismin tunnistamisessa ja purkamisessa kasvatuksen ja koulutuksen kautta sekä antirasistisen ja yhdenvertaisen tulevaisuuden luomista nuorille. Lisäksi keskusteltiin tehokkaasta työstä ennakkoluuloja ja rasismia vastaan nyt ja tulevaisuudessa sekä kansalaisjärjestöjen roolista rasismia ja syrjintää koskevan tietopohjan rakentamisessa ja hyvien väestösuhteiden edistämisessä.

Valtioneuvoston yhdenvertaisuushankkeen vetäjän Katriina Nousiaisen mielestä teemaryhmissä käyty keskustelu antaa hyviä eväitä myös valtioneuvoston rasisminvastaisen toimenpideohjelman toteutukseen.

”Olen erittäin iloinen kansalaisjärjestöjen halukkuudesta olla mukana tukemassa valtioneuvoston rasisminvastaista työtä. Foorumin keskustelut olivat alku tärkeälle yhteistyölle, joka varmasti tulee jatkumaan eri muodoissa koko hallituskauden ajan.”