Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

EU edellyttää vastavuoroisuutta julkisissa hankinnoissaan

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 30.6.2022 13.00
Tiedote

EU on antanut kesäkuun 23. päivänä asetuksen julkisten hankintojen vastavuoroisuudesta. Asetuksella tavoitellaan EU:n yrityksille parempia edellytyksiä kilpailla julkisista hankinnoista EU:n ulkopuolisissa, niin sanotuissa kolmansissa maissa.

Asetuksen mukaan kolmansien maiden tarjoajien, tavaroiden ja palvelujen pääsyä EU-alueen julkisiin hankintoihin voidaan rajoittaa, jos kolmannet maat eivät tarjoa EU:n yrityksille riittävää pääsyä omille julkisten hankintojen markkinoilleen. Rajoitukset voivat kohdistua sellaisiin hankintoihin, joissa EU ei ole tehnyt kansainvälisiä julkisten hankintojen sitoumuksia kyseisen maan kanssa. Vähiten kehittyneet maat suljetaan pois asetuksen soveltamisalasta.

Edellytyksenä rajoitustoimien asettamiselle on, että komissio havaitsee tutkinnan ja/tai neuvottelujen jälkeen, että rajoittava toimi tai käytäntö on olemassa eikä sitä pystytä neuvotteluteitse poistamaan. Komissio voi käynnistää tutkinnan omasta aloitteestaan tai sitä voi komissiolle esittää EU:n toimija, kuten esimerkiksi yritys, työnantajien tai palkansaajien etujärjestö, tai EU:n jäsenmaa. Samanaikaisesti, kun tieto tutkinnan käynnistämisestä julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä, komissio pyytää kyseiseltä kolmannelta maalta lisätietoja ja kutsuu sen neuvotteluihin. Tutkinta ja neuvottelut päätetään yhdeksän kuukauden kuluessa, ja niitä voidaan perustelluista syistä jatkaa viidellä kuukaudella. 

Rajoitustoimet kohdistuvat isoihin hankintoihin ja urakoihin

Komission asettamat rajoitustoimet voivat kohdistua tavara- ja palveluhankintoihin, joiden arvo on vähintään 5 miljoonaa euroa sekä rakennus- ja käyttöoikeusurakoihin, joiden arvo on vähintään 15 miljoonaa euroa. Käytännössä rajoitukset toteutetaan yksittäisissä EU-alueen tarjouskilpailuissa joko heikentämällä rajoitusten kohteena olevan maan tarjoajan asemaa tarjouskilpailussa (pistemäärän oikaisu) tai sulkemalla tarjoaja pois tarjouskilpailusta. Rajoitusten alaisissa hankinnoissa voittaneen tarjoajan tulee sitoutua rajoittamaan kohdemaan alkuperää olevien tavaroiden ja palvelujen osuutta enintään 50 prosenttiin sopimuksen arvosta. Viimeksi mainittu velvoite koskee kaikkia tarjoajia, myös EU-yrityksiä.

Asetus tulee voimaan 29. elokuuta 2022. Käytännön vaikutuksia hankintatoimeen asetuksella on vasta sitten, kun EU:n ensimmäiset rajoitustoimet on asetettu. Asetus vaikuttaa EU:ssa ja Suomessa hankintaviranomaisten menettelyihin tarjouskilpailuissa, jotka kuuluvat rajoitusten piiriin, sekä tehtävien hankintasopimusten sisältöön. 

Suomalaisten yritysten on tärkeää ottaa tulevaisuudessa asetetut rajoitukset huomioon osallistuessaan tarjouskilpailuihin Suomessa ja muualla EU-alueella. Erityistä huomiota on syytä kiinnittää rajoitusten piiriin kuuluviin tavaroihin ja palveluihin, jotka ovat peräisin maasta, johon toimia kohdistetaan.

Euroopan neuvoston ja parlamentin asetus (EU) 2022/1031

 

Lisätietoja

  • Mary-Anne Nojonen, kaupallinen neuvos, puh. +358 295 351 494
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
 
Sivun alkuun