EU-ministerivaliokunnassa Euroopan vahvemman puolustuksen rahoittaminen

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 16.4.2025 12.36
Tyyppi:Tiedote
Suomen ja EU:n liput vierekkäin

Keskiviikkona 16. huhtikuuta kokoontunut EU-ministerivaliokunta käsitteli ehdotusta rahoitusvälineestä Euroopan puolustuksen vahvistamiseksi sekä jäsenmaiden puolustusmenojen huomioimista vakaus- ja kasvusopimuksen puitteissa. Aloitteet ovat osa niin kutsutun ReArm Europe -suunnitelman kokonaisuutta. Lisäksi esillä oli yritysten hallintoa keventävä, niin kutsuttu Omnibus I- paketti.

EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kannan Euroopan komission SAFE-asetusehdotukseen, jonka tarkoituksena on vauhdittaa Euroopan puolustusinvestointeja, ja vahvistaa näin nopeasti Euroopan puolustusteollisuutta ja puolustusta. Vallitsevassa poikkeuksellisessa tilanteessa jäsenmaat voisivat hakea yhteensä 150 miljardin euron edestä lainaa yhdessä sovittujen suorituskykyjen kehittämiseen. Tarkoituksena on tehdä yhteishankintoja useamman jäsenmaan kesken. SAFE-rahoitusväline rahoitettaisiin unionin ottamalla lainalla. Sen vakuutena toimisi olemassa oleva EU:n omien varojen katon ja rahoituskehyskaton välinen liikkumavara. Suomen kanta komission ehdotukseen tulee julkiseksi valtioneuvoston istunnon jälkeen.

Kokouksessaan EU-ministerivaliokunta linjasi Suomen kannan myös komission ehdotukseen antaa EU-maille finanssipoliittista joustovaraa, jotta niillä on mahdollisuus investoida puolustukseen. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voisivat hakea väliaikaista joustoa EU:n finanssipoliittisten sääntöjen osalta, kunhan maan velkakestävyys ei vaarannu pitkällä aikavälillä. Koska turvallisuustilanne Euroopassa on muuttunut, Suomi pitää tarkoituksenmukaisena komission esittämää joustoa. 

EU-ministerivaliokunta käsitteli myös komission ehdotuksia, joiden on tarkoitus keventää yritysten hallinnollista taakkaa. Esillä olleet, niin kutsut Omnibus I -ehdotukset, pyrkivät tekemään kestävyysraportoinnista helpommin lähestyttävää ja tehokkaampaa, yksinkertaistamaan yritysvastuudirektiivin huolellisuusvelvoitteita vastuullisten liiketoimintakäytäntöjen tueksi ja vahvistamaan hiilirajamekanismia kaupankäynnin muuttamiseksi oikeudenmukaisemmaksi. Suomen kanta komission ehdotukseen tulee julkiseksi valtioneuvoston istunnon jälkeen. 

Lisätietoja: EU-asioiden erityisavustaja Juuso Kilpinen p. 050 322 9636, EU-asioiden osaston osastopäällikkö Jari Luoto p. 050 468 5949 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia