Hyppää sisältöön

EU:n kauppaministerit keskustelevat kilpailukyvystä, kauppapolitiikan tulevaisuudesta ja EU–Afrikka-kauppasuhteista

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 30.5.2024 8.30
Tiedote

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio osallistuu EU:n kauppaministerikokoukseen Brysselissä 30. toukokuuta. Kauppaministerit keskustelevat EU:n kilpailukyvyn ja kauppapolitiikan yhtymäkohdista ja tulevasta suunnasta sekä EU:n kauppa- ja investointisuhteista Afrikan maihin. Lisäksi kokouksessa luodaan katsaus helmikuussa Abu Dhabissa järjestettyyn Maailman kauppajärjestö WTO:n 13. ministerikokoukseen.

EU:n kauppaministerit käsittelevät kokouksessa ajankohtaisia unionin kilpailukykyä ja kauppapolitiikan tulevaisuutta koskevia kysymyksiä. Suomi korostaa avoimen, sääntöperustaisen, oikeudenmukaisen ja vastuullisen kansainvälisen kaupan merkitystä Euroopan kilpailukyvylle. EU:n strateginen kilpailukyky perustuu unionin omien vahvuuksien edelleen kehittämiselle ja EU:n ulkoisesta toimintakyvystä huolehtimiselle.

Suomen kauppapoliittisten tavoitteiden lähtökohdat ovat WTO:n kehittäminen, kunnianhimoisten vapaakauppasopimusten solmiminen, yritysten markkinoillepääsyn parantaminen, hankintaketjujen monipuolistaminen, sekä avoimen kauppapolitiikan ja markkinaehtoisten ratkaisujen edistäminen.

EU pyrkii avaamaan uusia markkinoita neuvottelemalla kauppasopimuksia ja vahvistamalla kansainvälisen kaupan sääntöpohjaa.

”EU:n tulisi tavoitella myös muita unionin kilpailukyvyn ja maailmanlaajuisen vaikutusvallan kannalta tärkeitä yhteistyöjärjestelyjä kumppanimaiden kanssa, esimerkiksi kriittisissä raaka-aineissa ja digitalisaatiossa”, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio katsoo.

Kauppaministerit keskustelevat lisäksi keinoista, joilla EU:n ja Afrikan välisiä kauppa- ja investointisuhteita voidaan kehittää. Afrikan strateginen, geopoliittinen ja kaupallistaloudellinen merkitys on voimistunut viime vuosina. EU on Afrikan tärkein kauppakumppani ja unionilla on varsin kattava kauppasopimusten verkosto Afrikassa.

Viimeisten 20 vuoden aikana EU:n kauppa Afrikan maiden kanssa on yli kaksinkertaistunut. Suomen tavoitteena on vahvistaa EU:n ja Afrikan kauppasuhteita sekä kumppanuuksia strategisesti tärkeissä kysymyksissä.

”Merkittävän osuuden maailman tulevasta talouskasvusta ennustetaan syntyvän kehittyvissä maissa, ja siksi on tärkeää pystyä kytkemään myös suomalaisyritykset entistä paremmin tähän kasvuun”, Tavio sanoo.

Lounaalla ministerit keskustelevat Abu Dhabissa helmikuussa 2024 järjestetystä WTO:n 13. ministerikokouksesta. Suomelle keskeisiä asioita ovat WTO:n riitojenratkaisujärjestelmän toimintakyvyn palauttaminen, sähköistä kauppaa koskevan useanvälisen sopimuksen saaminen maaliin sekä ympäristötuotteiden ja -palvelujen kauppa, jonka vapauttaminen ja sujuvoittaminen hyödyttäisi suomalaisia yrityksiä.

Lisätietoja:

  • Reetta Härönoja, ulkomaankauppa- ja kehitysministerin diplomaattiavustaja, puh. +358 295 350 740
  • Tuomas Tapio, osastopäällikkö, kansainvälisen kaupan osasto, puh. +358 295 350 918
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]