EU:n kauppaministerit keskustelevat Yhdysvalloista, Kiinasta ja meneillään olevista kauppasopimusneuvotteluista
EU:n kauppaministerit kokoontuvat 24. marraskuuta Brysseliin ulkoasiainneuvostoon keskustelemaan unionin kauppasuhteista Yhdysvaltain ja Kiinan kanssa. Kokouksessa luodaan myös katsaus meneillään oleviin kahdenvälisiin kauppaneuvotteluihin. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion osallistuminen kokoukseen on peruuntunut. Suomea kokouksessa edustaa Suomen EU-suurlähettiläs Jori Arvonen.
Tiedotetta on muokattu 24.11. klo 11.09: Lisätty tieto Ministeri Tavion osallistumisen peruuntumisesta ja Suomen kokousedustajasta.
Kauppaministerit keskustelevat EU:n ja Yhdysvaltain kauppasuhteista. Lisäksi Yhdysvaltain kauppaministeri Howard Lutnick ja kauppaedustaja Jamieson Greer osallistuvat kokouksen työlounaalle.
Epävarmuus transatlanttisessa kaupassa jatkuu. EU:n ja Yhdysvaltain elokuussa sovittua kauppapoliittista yhteislausumaa on pääosin toimeenpantu. Yhdysvaltain sektorikohtaiset tullit ovat kuitenkin lisääntymässä. EU:n ja Suomen erityisenä huolena ovat Yhdysvaltain teräs- ja alumiinitullit.
”Odotan EU:n ja Yhdysvaltojen jatkoneuvotteluista ratkaisuja käsillä oleviin huoliin. Erityisesti Yhdysvaltojen teräs- ja alumiinitullit osuvat nyt suomalaisen konepajateollisuuden tuotteisiin. Vaikutamme niin EU:ssa kuin kahdenvälisesti yleisen tullitason laskemiseksi ja transatlanttisen kauppasuhteen vahvistamiseksi”, toteaa ministeri Ville Tavio.
Kokouksessa saadaan tilannekatsaus EU:n käynnissä olevista kahdenvälisistä kauppasopimusneuvotteluista. EU käy neuvotteluja Intian, Thaimaan, Filippiinien, Malesian ja Arabiemiraattien kanssa, minkä lisäksi neuvottelut Mercosurin, Meksikon ja Indonesian kanssa on saatu vastikään päätökseen. Suomi tukee kaikkien meneillään olevien kauppasopimusneuvotteluiden ripeää päätökseen saamista ja sopimusten voimaansaattamista.
”EU tarvitsee lisää kauppasopimuksia, jotka helpottavat yritystemme ulkomaankauppaa ja parantavat niiden kilpailuasemaa kansainvälisillä markkinoilla. Kauppasuhteiden monipuolisuus on myös huoltovarmuuden ja arvoketjujen toimivuuden kannalta tärkeää”, ministeri Tavio sanoo.
Ministerit keskustelevat myös EU:n kauppasuhteesta Kiinan kanssa. Geopoliittisten jännitteiden kasvaessa Suomi katsoo, että taloussuhteiden monipuolistaminen on ensiarvoisen tärkeää. EU:n tulisi tarkastella Kiinan-kauppaan liittyviä mahdollisia riskitekijöitä ja vähentää kriittisiä riippuvuuksia.
Ministerit saavat myös komission varapuheenjohtaja Maros Šefčovičilta katsauksen EU:n kauppapolitiikan toimeenpanosta ja sääntelyn yksinkertaistamisesta kauppapolitiikan alalla. Lisäksi kokouksessa keskustellaan Suomen ja useiden muiden EU-maiden tukemasta aloitteesta, jonka tavoitteena on korotettujen tuontitullien asettaminen uusille venäläisille tuotteille, kuten raudalle ja teräkselle, epäorgaanisille kemikaaleille sekä kaliumlannoitteille.
Lisätietoja
- Saila Barke, ulkomaankauppa- ja kehitysministerin diplomaattiavustaja, puh. +358 295 350 226
- Tuomas Tapio, osastopäällikkö, kansainvälisen kaupan osasto, puh. +358 295 350 918
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]