Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös kiinteistön lunastusta koskevassa asiassa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on 12.maaliskuuta 2026 antanut päätöksen kiinteistön lunastusta ja lunastuskorvauksen määrää koskevassa asiassa. EIT päätti yksimielisesti jättää Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) ensimmäisen pöytäkirjan 1 artiklaa (omaisuudensuoja) koskevan valituksen tutkittavaksi ottamatta ilmeisen perusteettomana.

Asiassa oli kyse kiinteistön lunastuksesta, jossa kaupungille oli myönnetty lunastuslupa. Päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jotka molemmat hylkäsivät valitukset. Lunastuskorvausta koskeva asia ratkaistiin lunastustoimituksessa annetulla päätöksellä. Kiinteistönomistajat hakivat muutosta päätökseen maaoikeutena toimivalta käräjäoikeudelta, joka hylkäsi valituksen. Korkein oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa.

Valittajina asiassa oli kolme lunastuksen kohteena olleen kiinteistönosan omistajaa. Valittajat väittivät EIS:n ensimmäisen pöytäkirjan 1 artiklaa loukatun vedoten siihen, että kiinteistön lunastus ei ollut yleisen edun mukaista vaan kaupungin taloudellisen edun mukaista. Valittajat väittivät myös, että lunastuskorvauksen määrä ei ollut kohtuullisesti suhteessa kiinteistön markkina-arvoon. Valittajat väittivät myös EIS 6 artiklaa (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin) loukatun katsoen, että kaupunki oli keinotekoisesti alentanut maa-alueensa arvoa.

EIT totesi asiassa olevan riidatonta, että lunastuksessa oli kyse ensimmäisen pöytäkirjan 1 artiklan tarkoittamasta omaisuuden riistosta. EIT totesi asiassa olevan riidatonta myös se, että valittajien oikeuksiin puuttumisesta oli säädetty lailla. EIT katsoi, että lunastus oli lisäksi ollut yleisen edun mukaista. EIT:lle ei ollut esitetty mitään vakuuttavaa näyttöä sen tueksi, että hallituksen lunastukselle ilmoittamat kaupunkikehitykseen, sijaintiin ja väestöennusteeseen liittyvät syyt olisivat olleet perusteettomia. Ei ollut myöskään mitään viitteitä siitä, että kaupunki olisi hankkinut maa-alueen ilman tosiasiallista aikomusta saavuttaa kehitystavoitteensa kohtuullisessa ajassa. EIT katsoi, että lunastuksessa oli myös saavutettu oikeudenmukainen tasapaino omaisuudensuojan ja yleisen edun vaatimusten välillä. EIT huomioi korvausta määritettäessä huomioidut seikat ja totesi, etteivät valittajat olleet osoittaneet, ettei korvausta laskettaessa olisi otettu huomioon kaikkia merkityksellisiä seikkoja. EIT ei voinut myöskään päätellä, että korvaus olisi ollut kohtuuton tai, että kansalliset viranomaiset olisivat käyttäneet harkintavaltaansa väärin vahvistaessaan korvauksen määrän.

EIT katsoi, että EIS 6 artiklan nojalla esitetyt väitteet oli jo käsitelty ensimmäisen pöytäkirjan 1 artiklan edellytyksiä tarkasteltaessa, eikä erillistä 6 artiklaa koskevaa kysymystä noussut asiassa esille.

Päätös on luettavissa HUDOC-tietokannassa (englanniksi)