Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös maa-alueen lunastusta koskevassa asiassa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on 28.5.2026 antanut päätöksen maa-alueen lunastusta ja lunastuskorvauksen määrää koskevassa asiassa. EIT päätti yksimielisesti jättää Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) ensimmäisen pöytäkirjan 1 artiklaa (omaisuudensuoja) koskevan valituksen tutkittavaksi ottamatta ilmeisen perusteettomana.

Asiassa oli kyse valittajien omistamaan maa-alueeseen kunnalle myönnetystä lunastusluvasta. Päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jotka molemmat hylkäsivät valitukset. Lunastuskorvausta koskeva asia ratkaistiin lunastustoimituksessa annetulla päätöksellä. Valittajat hakivat muutosta päätökseen maaoikeudelta, joka hylkäsi valituksen. Korkein oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa.

Valittajat väittivät EIS:n ensimmäisen pöytäkirjan 1 artiklaa loukatun vedoten siihen, että maa-alueen lunastus ei ollut yleisen edun mukaista. Valittajat väittivät myös, että maa-alueen arvo oli arvioitu liian alhaiseksi.

EIT totesi asiassa olevan riidatonta, että lunastuksessa oli kyse ensimmäisen pöytäkirjan 1 artiklan tarkoittamasta omaisuuden riistosta. EIT totesi asiassa olevan riidatonta myös se, että valittajien oikeuksiin puuttumisesta oli säädetty lailla. EIT katsoi, että lunastus oli lisäksi ollut yleisen edun mukaista. EIT:lle ei ollut esitetty vakuuttavaa näyttöä, joka antaisi sille aiheen epäillä, että infrastruktuurin, erityisesti teiden, toteuttaminen kyseisessä paikassa ei olisi palvellut yleistä etua.

Ei ollut myöskään mitään viitteitä siitä, että kunta olisi hankkinut maa-alueen ilman tosiasiallista aikomusta saavuttaa kehitystavoitteensa kohtuullisessa ajassa. EIT katsoi, että lunastuksessa oli myös saavutettu oikeudenmukainen tasapaino omaisuudensuojan ja yleisen edun vaatimusten välillä. Asiassa tehdyt kansalliset päätökset eivät tukeneet valittajien väitettä siitä, että omaisuuden lunastuksesta määrätty korvaus olisi ollut kohtuuton. EIT ei voinut myöskään päätellä, että harkintavaltaa olisi käytetty väärin vahvistettaessa korvauksen määrää. Näin ollen EIT päätti yksimielisesti jättää valituksen tutkittavaksi ottamatta ilmeisen perusteettomana.

EIT on ratkaissut asian aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä viitaten ilman, että asiassa olisi ollut tarpeen pyytää vastinetta Suomen hallitukselta.

Päätös on luettavissa HUDOC-tietokannassa englanniksi.