Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus keskusteli digitalisoinnista ja arktisesta strategiasta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 14.1.2015 19.45
Tiedote

Hallitus käsitteli iltakoulussaan 14. tammikuuta digitalisaatiota ja sen merkitystä Suomelle sekä arktisen strategian toteuttamista.

Digitalisaatio nähdään kaikkein potentiaalisimpana kasvun ja julkisen sektorin tuottavuuden kohentamisen lähteenä. Sen avulla voidaan taittaa julkisen velan kasvua ja ratkaista väestön ikärakenteen nopean muuttumisen tuomia haasteita. Digitalisaatiota tarvitaan talouden rakenteiden uudistamiseksi, jotta maahan syntyisi korkeamman jalostusasteen työpaikkoja. Rohkeimpien arvioiden mukaan teollinen internet saattaa kasvattaa kansantuotetta globaalisti jopa 25 prosenttia vuosikymmenen kuluessa.

Digitalisaation luoman potentiaalin hyödyntämisestä on Suomessa keskusteltu hämmästyttävän vähän. Sen hyödyntämiseen liittyy vaikeita valintoja, joiden vaikutukset ovat pitkäkestoisia ja ulottuvat läpi yhteiskunnan. On tarpeen muodostaa strateginen tavoitetila, joka ulottuu 10–20 vuoden päähän, ja luonnostella sen tavoittamiseksi tarpeelliset käytännön toimenpiteet.

Julkisella sektorilla erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa digitalisoinnilla voidaan luoda uusia asiakasystävällisiä palveluita ja parantaa tuottavuutta. Digitalisaation täysimääräinen hyödyntäminen tulisi olla seuraavien hallitusten keskeinen tavoite ja hallitusohjelmien läpi kulkeva strateginen teema.

Arktisen strategian seuraavien vuosien prioriteetit

Suomen arktisen strategian toteuttaminen on aloitettu. Ensimmäisen vuoden aikana on parannettu talvimerenkulun edellytyksiä ja arktista laivanrakennusta, suunnattu varoja arktisen osaamisen kehittämiseen sekä vahvistettu arktisen alueen suojelutoimia.

Vuosina 2015–2016 keskitytään helpottamaan työvoiman liikkumista Pohjois-Norjaan ja Pohjois-Ruotsiin, parantamaan Suomen, Norjan ja Ruotsin välisiä liikenneyhteyksiä ja vahvistetaan edelleen alueen ympäristön- ja luonnonsuojelutoimenpiteitä. Tavoitteena on perustaa öljy- ja kemikaalitorjunnan osaamiskeskus yhteistyössä Norjan ja mahdollisesti Ruotsin kanssa.

Lisätietoja: valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen, p. 0295 160 280, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun