Hyppää sisältöön

Itämeren valtioiden ulkoministerit kokoontuvat Porvooseen

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 7.6.2024 13.54
Tiedote

Ulkoministeri Elina Valtonen emännöi Itämeren valtioiden neuvoston (Council of the Baltic Sea States, CBSS) ulkoministerikokouksen Porvoossa 13.–14. kesäkuuta.

Ulkoministerit keskustelevat Itämeren alueen ajankohtaisista ulko- ja turvapoliittisista kysymyksistä sekä alueellisesta yhteistyöstä.

”Itämeri kohtaa yhä monimutkaisempia uhkia, joten on tärkeää, että alueen demokraattiset maat kokoontuvat yhteen keskustelemaan ajankohtaisista asioista, ulkoministeri Elina Valtonen toteaa.

Suomi toimii tällä hetkellä CBSS:n puheenjohtajamaana. Vuoden mittainen puheenjohtajakausi päättyy kesäkuun lopussa.

Puheenjohtajakauden läpileikkaavia teemoja ovat olleet kokonaisturvallisuus, kriisivalmius ja resilienssi. Suomi on vahvistanut puheenjohtajakaudellaan CBSS:n toimintaa poliittisen keskustelun alustana sekä järjestön puitteissa tehtävää käytännön yhteistyötä.

Puheenjohtajakaudella on painotettu pyritty vastaamaan vakavien kriisien vaikutuksiin alueellamme esimerkiksi vahvistamalla yhteistyötä väestönsuojelussa ja pelastuspalvelussa.

Itämeren valtioiden neuvosto on vuonna 1992 perustettu Itämeren alueen maiden hallitusten välinen yhteistyöjärjestö. Neuvoston jäseniä ovat Pohjoismaat, Baltian maat, Saksa, Puola ja Euroopan unioni. 

Keväällä 2022 yhteistyö Venäjän kanssa keskeytettiin, ja Venäjä erosi Itämeren valtioiden neuvostosta saman vuoden toukokuussa.

Lisätietoja

  • Laila Clyne, ulkoministerin diplomaattiavustaja, puh. 0295 350 492
  • Helena Tuuri, Itämeri-suurlähettiläs, puh. 0295 350 321.
  • Katja Kalamäki, Pohjoisen Euroopan yksikön yksikönpäällikkö, puh. 0295 351 518
  • Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]