Ministeri Enestam: Kansainvälinen yhteistyö edesauttaa Suomen puolustuksen kehittämistä
Puolustusministeri Jan-Erik Enestam on arvioinut Turun Paasikiviseurassa 10.3.2003 pitämässään puheessa kansainvälistä puolustuspoliittista kehitystä Lipposen toisen hallituksen aikana vuosina 1999 - 2003.
Ministeri Enestamin mukaan Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina huomattavasti. Suomi on mukana kaikissa näissä muutoksissa. Euroopan Unioni on ryhtynyt kehittämään yhteistä puolustuspolitiikkaa, joka on näkynyt niin organisatorisina kuin operatiivisinakin ratkaisuina. Nato on laajentunut ja jatkaa laajentumistaan. Rauhankumppanuusyhteistyömme sen kanssa on saanut uutta syvyyttä. EU:n ja Naton laajentumisen myötä uudet eurooppalaiset valtiot ovat tulleet mukaan koko maanosan kattavaan turvallisuusyhteistyöhön. Samalla Naton ulkopuolisille maille on noussut uusia haasteita, joihin Suomi on yhdessä Ruotsin kanssa pyrkinyt löytämään vastauksia.
Rauhanturvaamistoiminta on yksi Suomen kansainvälisistä vahvuuksista. Yhtenä osoituksena tästä on keskisen prikaatin johtotehtävän antaminen Suomelle Naton KFOR-operaatiossa Kosovossa. Suomi pyrkii kansainvälisen yhteistyön kehityksen mukaisesti kehittämään erityisosaamistaan tietyillä kriisinhallinnan osa-alueilla. Myös pohjoismaista rauhanturvaamisyhteistyötä on pyritty vahvistamaan.
Puolustushallinnon kansallinen rooli on kansainvälisten tehtävien myötä vahvistunut. Puolustusministeriöillä on tärkeä asema esimerkiksi EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn edellyttämien voimavarojen luomisessa. Puolustuspolitiikan kehittyminen kohti kasvavaa keskinäistä riippuvuutta jatkuu myös tulevaisuudessa.
Osallistuminen kansainväliseen puolustuspoliittiseen yhteistyöhön antaa suomalaisille kansainvälistä kokemusta ja uusia toiminnallisia valmiuksia, mikä on erittäin hyödyllistä myös kotimaan puolustuksen kannalta. Ministeri Enestamin mielestä onkin Suomen kansallisen turvallisuuden elinehto, että vaikutamme tulevaisuudessa EU:n yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa, Naton rauhankumppanuusohjelmassa sekä YK:n alaisessa rauhaa ja turvallisuutta edistävässä toiminnassa.
Ministeri Enestamin puhe Turun Paasikiviseurassa on kokonaisuudessaan.
Asiaa koskeviin tiedusteluihin vastaa puolustusministeriössä neuvotteleva virkamies Janne Kuusela puh. (09) 160 88131.