Tuomioja Pohjoismaiden ja Baltian maiden ulkoministerikokoukseen Oslossa

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 24.8.2006 10.13 | Julkaistu suomeksi 2.12.2014 klo 22.55
Tyyppi:Tiedote 311/2006

Ulkoministeri Erkki Tuomioja osallistuu Oslossa 25. elokuuta pidettävään Pohjoismaiden ja Baltian maiden, niin kutsutun NB8-ryhmän, ulkoministerikokoukseen. Vastaavia kokouksia on järjestetty loppukesästä jo vuodesta 1993 lähtien. Kokouksissa on viime vuosina pyritty keskittymään EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asialistalla oleviin keskeisiin kysymyksiin.

Tällä kertaa EU-ulottuvuus hallitsee kokousta poikkeuksellisen vahvasti. Syynä ei ole pelkästään Suomen EU-puheenjohtajuus vaan se, että ministeri Tuomioja yhdessä muiden NB-ministerien kanssa jatkaa matkaansa Oslosta suoraan Brysseliin, jossa saman päivän iltapäivällä pidetään EU:n ylimääräinen ulkoministerikokous aiheena EU-maiden osallistuminen Libanonin rauhanturvaoperaatioon.

Oslon kokouksessa Suomen on tarkoitus antaa välitase puheenjohtajakaudestaan ja luoda katsaus syyskauden haasteisiin. Lähi-idän kysymyksen lisäksi keskustellaan muidenkin kriisialueiden tilanteista, kuten Sri Lankasta, Sudanista, Somaliasta, Irakista ja Afganistanista. Myös Iranin kysymyksen YK-käsittely on esillä. Venäjä-suhteet, EU:n itäinen naapuruus sekä Länsi-Balkan ovat nekin asialistalla.

Itämeren aluetta koskevista kysymyksistä tulee esille NB-maiden ihmiskaupan vastaisen toimintaryhmän valtuutuksen päättyminen. Samalla keskustellaan toimintaryhmän perinnön siirtämisestä laajempiin, Itämeri-neuvoston puitteisiin. Työryhmä on nelivuotisen toimintakautensa aikana onnistunut nostamaan ihmiskaupan torjumisen poliittiselle asialistalle kaikissa kahdeksassa NB-maassa. Myös maiden välinen yhteistyö ihmiskaupan vastustamiseksi on tehostunut. Toimintaryhmästä tarkemmin sen verkkosivuilla http://www.against-trafficking.org.

Lisätietoja: lähetystöneuvos Ari Tasanen, Keski- ja Kaakkois-Euroopan yksikkö, puh. 09 1605 5630, sekä ihmiskaupan vastaisen toimintaryhmän osalta lainsäädäntösihteeri Janina Hasenson, ihmisoikeuspolitiikan yksikkö, puh. 09 1605 5320