Pääministeri Orpo ja Viron pääministeri Michal tapasivat Tallinnassa
Ukrainan tukeminen ja Itämeren alueen turvallisuus nousivat pääasioiksi, kun pääministeri Petteri Orpo ja Viron pääministeri Kristen Michal keskustelivat Tallinnassa perjantaina 22. elokuuta.
”Ukrainan tuen osalta keskeisintä on vahvistaa Ukrainan armeijaa. Se on kestävän rauhan tärkein turvatakuu. Länneltä tarvitaan mahdollisimman vahvat turvallisuusjärjestelyt ja tuki, niin, että Yhdysvallat on mukana. Myös Euroopan on kannettava vastuu”, pääministeri Orpo sanoo.
Pääministeri Orpo korosti, että koko kansainvälisen yhteisön on pidettävä painetta yllä ja oltava valmis kiristämään sanktioita, jos Venäjä ei ole valmis edistämään rauhaa. Myös Ukrainan EU-tietä on vauhditettava ja taloudellisesta tuesta on huolehdittava.
”Taloudellisen tuen osalta EU:n Ukraina-välinettä on jatkettava, Euroopan rauhanrahaston varat on vapautettava viipymättä ja Euroopan investointipankin pitää vahvistaa koko Euroopan puolustusteollisuutta entistä paremmin. Tässä kaikkien jäsenmaiden on kannettava vastuunsa. Eikä voi olla niin, että yksikään jäsenmaa tarpeettomasti blokkaa näitä keinoja tukea Ukrainaa”, pääminiteri Orpo sanoo.
Pääministerit keskustelivat myös Itämeren alueen turvallisuustilanteesta. Se on heikentynyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Sekä Suomi että Viro pitävät tärkeänä EU:n ja Naton hankkeita vahvistaa Euroopan puolustusta.
”Putinin Venäjän uhka ei katoa, vaikka Ukrainaan saataisiin rauha. EU-maat varmistavat nyt kansalaistensa turvallisuutta tehostamalla puolustusta. Eurooppalaisen puolustusteollisuuden vahvistamisella on tässä tärkeä rooli. Tämä avaa uusia yhteistyömahdollisuuksia myös Suomen ja Viron kesken”, pääministeri Orpo toteaa.
Pääministerit keskustelivat myös energiayhteistyön lisäämisestä maidensa välillä sekä ajankohtaisista EU-asioista kuten Euroopan komission ehdotuksesta EU:n seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi vuosille 2028 – 2034.
”Suomea ja Viroa yhdistävät vahvat siteet – historia, kieli, kulttuuri ja ennen kaikkea läheinen naapuruus. Olemme myös liittolaisia EU:ssa ja Natossa. Hyvät välit ja luottamus ovat meille äärimmäisen tärkeitä, ja meidän on jatkossakin vahvistettava yhteistyötämme kaikilla tasoilla – taloudessa, puolustuksessa ja turvallisuudessa”, pääministeri Orpo sanoo.
Pääministeri Michalin tapaamisen jälkeen pääministeri Orpo keskusteli myös Viron ulkoministeri Margus Tsahknan kanssa.
Lisätietoja: EU-asioiden erityisavustaja Juuso Kilpinen p. 0295 160 444, EU-asioiden osaston osastopäällikkö Jari Luoto p. 050 468 5949 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia