Pääministeri Paavo Lipponen, Europa-Forum Wachau 2002, Göttweig 30.6.2002

Alueellinen yhteistyö yhdistyneen Euroopan rakentamisessa

On ilo ja kunnia saada tilaisuus puhua täällä Europa-Forum Wachau 2002:ssa. Prandtauerin suunnitteleman Melkin luostarin sekä Hildebrandtin töitä esittelevän Göttweigin kautta kulkenut reittimme herätti tunteen pyhiinvaellusmatkasta eurooppalaisen sivistyksen sydämeen.

Keski-Eurooppa on aina kiehtonut minua. Uudessa, imperialismin ja valtapyrkimysten paineista vapaasta Euroopassa käsite saa aivan uudella tavalla myönteisen merkityksen. Tonavan ja Pannonian altaan ympärille levittäytyvällä alueella on edellytykset kehittyä vauraaksi ja vakaaksi alueeksi.

Aktiivinen osallistuminen unionin kehittämiseen antaa Itävallalle ja Suomelle mahdollisuuden tuoda merkittävä panos Euroopan unionin tulevaisuudesta käytävään keskusteluun. Tässä yhteydessä haluan kiittää erityisesti liittokansleri Wolfgang Schüsseliä erinomaisesta yhteistyöstämme Eurooppa-asioissa.

Mitä tarkoitamme "yhdistyneellä Euroopalla"? Onko se vain lyhenne nykyiselle, itsenäisistä jäsenvaltioista muodostuvalle Euroopan unionille vai tarkoitammeko laajempaa Euroopan unionia, jossa ei enää ole nykyisen kaltaisia kansallisvaltioita? Vai onko kyseessä visio Euroopasta, joka ei rajoitu unioniin?

Alueellisen yhteistyön yhteydessä määrittelisin yhdistyneen Euroopan kulttuurista ja uskonnollista monimuotoisuutta arvostavaksi maanosaksi, jonka kansalaiset voivat elää rauhassa ja nauttia tasapuolisesti jakautuvasta vauraudesta sekä yhtäläisistä ihmisoikeuksista ja perusarvoista.

Olipa näkemyksemme tulevaisuuden Euroopasta millainen hyvänsä, yhtenä sen voimavarana tulevat olemaan alueet. Tarkoitan alueita niin valtioiden sisällä ja yli jäsenmaiden rajojen levittäytyvinä kuin Euroopan unionin naapurimaihinsa niin pohjoisessa, etelässä kuin idässäkin liittävänä käsitteenä.

Laekenin julistukseen kirjatuista lukuisista kysymyksistä ainakin kahdessa viitataan suoraan alueisiin:

- Pitäisikö unionin politiikan jokapäiväiseen hallinnointiin ja toimeenpanoon liittyvät asiat jättää entistä painokkaammin jäsenvaltioiden ja, silloin kun niiden perustuslaki niin sallii, alueiden hoidettavaksi?
- Miten taata jäsenmaiden ja, tietyn säännöstön puitteissa, alueiden yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvien asioiden loukkaamattomuus?

Sana "alue" voi viitata koko joukkoon erilaisia perustuslaillisia ratkaisuja, kuten osavaltioihin liittovaltiojärjestelmän sisällä tai autonomiseen alueeseen jakamattoman valtion sisällä. Itävalta on esimerkki ensimmäisestä mallista, kun taas Suomen rajojen sisältä löytyy Ahvenanmaa, jonka itsemääräämisoikeus on kansainvälisesti taattu. Tällaisille alueille on ominaista, että ne käyttävät yksinomaista lainsäädännöllistä toimivaltaa tietyillä tarkoin määritetyillä aloilla - toimivaltaa, jota ne huolella vaalivat.

Alueellisen autonomian taustalla ovat usein samat vaikuttimet, jotka nyt ohjaavat unionin uudistamisprosessia: pyrkimys demokratiaan, tarve tuoda unioni lähemmäs kansalaisia ja saattaa päätöksenteko tasolle, jolla kansalaisten tarpeet voidaan parhaiten ottaa huomioon.

Tulevaisuudenkuvamme ei kuitenkaan sisällä ajatusta alueisiin pirstotusta unionista. Kansallisvaltiot tulevat säilymään unionin rakennusosina pitkälle tulevaisuuteen. Niille ei ole vaihtoehtoa. Demokratian toteutuminen unionitasolla on sidoksissa jäsenvaltioiden poliittisten järjestelmien toimivuuteen; eli kansallisten hallitusten ja kansanedustuslaitosten väliseen vuorovaikutukseen EU-politiikan luomisessa. Myöskään tälle perustavaa laatua olevalle demokraattiselle prosessille ei ole olemassa vaihtoehtoa.

Euroopan unionin tulevaisuutta pohtivan valmistelukunnan ja seuraavan hallitustenvälisen konferenssin avulla pyrimme hahmottamaan unioniin kohdistuvia odotuksiamme ja sitä, millaista toimivaltaa unioni tarvitsee näihin odotuksiin vastatakseen. Selkeä toimivallanjako jäsenmaiden ja unionin välillä on myös itsehallintoalueiden etujen mukaista, koska sen myötä turvataan ettei niiden lainsäädännöllistä toimivaltaa murenneta kuin varkain. Tällaisten alueiden aseman määrittäminen ja niitä koskeva sääntely osana jäsenvaltioiden perustuslaillisesta järjestelmää ei kuitenkaan ole unionin vaan jäsenvaltioiden tehtävä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että itsehallintoalueiden näkemykset tulee ensisijaisesti sisällyttää kyseisen jäsenmaan kannanottoihin. Se, kuinka hyvin ne tulevat kuulluksi, mittaa osaltaan demokratian toimivuutta. On kuitenkin olemassa myös suorempia kanavia. Eräs tällainen on alueiden komitea, joka edustaa alueellisten ja paikallisten elimien kollektiivisia näkemyksiä. En kuitenkaan usko, että unionin päätöksentekomenettelyä tulisi entisestään monimutkaistaa lisäämällä alueiden komitean muodollista roolia lainsäädäntöprosessissa. Alueiden komitean työn laatu, sen kyky toimia unionin alueiden yhteisten etujen puolestapuhujana yli kansallisten pyrkimysten ovat määrääviä tekijöitä komitean vaikuttamismahdollisuuksia arvioitaessa.

Alueiden mielipiteitä tulisi nykyistä tarkemmin kuulla lainsäädännön valmistelun yhteydessä. Hyvän EU-lainsäädännön tulisi tarjota yhtäläiset edellytykset kaikille unionin kansalaisilleja yrityksille samalla kun se ottaa huomioon alueelliset ja paikalliset erityispiirteet. Komission ei aina ole helppoa löytää tällaista tasapainoa ja neuvosto ja Euroopan parlamentti voivat helposti kallistaa vaakakuppia muutosehdotuksillaan.

Onnistuminen edellyttää lainsäädännön entistä huolellisempaa valmistelua sekä sen vaikutusten perusteellista arviointia, mikä voidaan toteuttaa ainoastaan laajasti alueita, paikallisia viranomaisia ja kansalaisjärjestöjä kuulemalla.

Edellä esitetyssä olen keskittynyt alueiden rooliin demokratian vahvistajina sekä kansallisella että unionin tasolla. Kun alueista puhutaan niiden taloudellisessa merkityksessä, ylittämämme kansallisrajat. Unioni itsessään muodostaa valtavan talousalueen. Yhtenä unionin perimmäisistä tarkoituksista voidaan pitää kansallisrajojen hylkäämistä, jotta talousalueet voivat hakea muotoaan - usein muotoutua uudestaan - liikkumis- ja sijoittautumisvapauden myötä. Tämä kuitenkin edellyttää toimivia sisämarkkinoita, joilla jäsenvaltiot myös käytännössä tarjoavat kaikille yrityksille ja ihmisille yhtäläiset edellytykset. Tämä vaatii vielä paljon työtä, mutta tulevaisuuden arkipäivää tulevat olemaan toimivin markkinoin kasvavat talousalueet esimerkiksi energia-, liikenne ja viestintäalalla.

Talousalueet eivät kuitenkaan rajoitu unionin ulkorajoihin. Pohjois-Euroopan perukoille Lappiin muodostui jo esihistoriallisina aikoina markkina-alue Suomen ja Ruotsin välille Torniojokilaaksoon. Kyseinen alue edustaa vain murto-osaa kolmen pohjoisen EU-maan ja kaikkien viiden Pohjoismaan välisistä taloudellisista sidoksista. Pohjoismaat puolestaan kuuluvat luontevasti laajempaan Itämeren ympärille muodostuneeseen talousalueeseen, jota laajassa merkityksessään kattaa Euroopan unionin Pohjoiseksi ulottuvuudeksi määritellyn maantieteellisen alueen.Vastaavia luonnollisia, joskus myös historiallisista syistä syntyneitä, talousalueita löytyy myös Välimeren alueelta sekä Itävallan välittömästä läheisyydestä Keski-Euroopasta.

Laajentuminen on unionin ensisijainen tavoite. Keski- ja Itä-Euroopan maiden liittyminen unioniin on merkittävä askel kylmän sodan jälkeisessä Euroopan yhdentymiskehityksessä. Unionin on nyt hyödynnettävä yli kymmenen vuotta sitten käynnistyneen poliittisen muutosprosessin synnyttämät mahdollisuudet laajentumisen muodossa. Kylmän sodan viimeiset rippeet haihtuvat maanosan vähitellen yhdistyessä Euroopan unionin ympärille.

Liittymisneuvottelut on saatettava Kööpenhaminassa päätökseen mahdollisesti jopa kymmenen ehdokasmaan kanssa. Mutta laajentumisprosessi tulee jatkumaan. Kun nykyinen prosessi on saatu päätökseen Romanian ja Bulgarian liittymisen myötä vuosikymmenen loppupuolella, unionin on keskityttävä Turkin jäsenyyshakemukseen ja kohdattava Länsi-Balkanin alueen haasteet. Vakauttamis- ja assosiaatioprosessin avulla alueen maille on tarjottava mahdollisuus liittyä Euroopan unioniin hahmotettavissa olevan ajan kuluessa.

Alueen poliittinen epävakaus ja hauraat instituutiot tekevät yhdentymisprosessista haastavan. Tämä strateginen päämäärä on kuitenkin säilytettävä. Pyrkimys rauhan ja vakauden turvaamiseen Euroopan alueella edellyttää, että unioni kantaa vastuunsa ja mahdollistaa Länsi-Balkanin maiden liittymisen unioniin.

Unionin laajentumisen yhteydessä on vahvistettava unionin suhteita sen niin kutsuttuihin uusiin naapureihin, kuten Ukrainaan. Unionin poliittisen ja taloudellisen merkityksen on heijastuttava myös kansainvälisesti aktiivisena roolina. Unionin on pyrittävä edistämään maailmantalouden avoimuutta ja johdettava maailmanlaajuisten neuvotteluprosessien kulkua.

Keskustelu Euroopan unionin tulevaisuudesta tiivistyy. Olen vakuuttunut siitä, että tulevaisuuskonventin työ osoittautuu tärkeäksi ja luo merkittävän pohjan seuraavaan hallitustenväliseen konferenssiin.

Unionin jäsenvaltioiden määrän lähes kaksinkertaistuessa vuosikymmenen sisällä, kasvaa samalla paitsi pyrkimysten ja poliittisten päämäärien kirjo myös paine unionin päätöksentekokykyä kohtaan. Jotta unionin luonne tehokkaana ja aloitekykyisenä poliittisena toimijana säilyisi, on sen päätöksentekojärjestelmää jatkuvasti kehitettävä.

Sevillan Eurooppa-neuvosto teki Eurooppa-neuvoston kokousmenettelyjen ja neuvoston toiminnan uudistamista koskevia merkittäviä päätöksiä. Päätökset on pantava toimeen välittömästi. Jäsenvaltiot pyysivät Sevillassa myös seuraavaa puheenjohtajamaata, Tanskaa, laatimaan selvityksen puheenjohtajuusjärjestelyä koskevan keskustelun pohjaksi.

Samalla kun rohkaisemme keskustelua, meidän tulee varmistaa, etteivät valtion- ja hallitusten päämiehet kaappaa itselleen osaa tulevaisuusvalmistelukunnan työstä. Eurooppa-neuvoston ei tule tehdä hätäisiä päätöksiä unionin puheenjohtajuuden järjestämisestä. Meidän on syytä perehtyä huolellisesti koko siihen institutionaaliseen rakennelmaan, johon kuuluvat neuvosto, komissio, Euroopan parlamentti sekä kansalliset kansanedustuslaitokset.

Puheenjohtajuuskäytännön uudelleenjärjestämisessä ei ole kysymys ainoastaan jäsenvaltioiden tasa-arvoisuuden takaamisesta. Samassa yhteydessä on huolehdittava myös toimielinten välisestä tasapainosta ja etenkin komission asemasta. Olemme viime vuosina onnistuneet sisämarkkinoiden avulla vahvistamaan unionia huomattavasti. Samalla suurten jäsenvaltioiden keskuudessa on kuitenkin ollut havaittavissa pyrkimyksiä luoda rakenteita - virallisia tai epävirallisia - jotka antaisivat tietyille jäsenmaille etuoikeuksia suhteessa muihin jäsenvaltioihin. Jos tällainen kehitys jatkuu, meillä on tulevaisuudessa Euroopan unioni, jossa pelisäännöt vaihtelevat jäsenmaan koosta ja mahdollisesti jopa maantieteellisestä sijainnista riippuen. Tämä puolestaan tuhoaisi sisämarkkinakehityksen, jota voidaan pitää unionin huomattavimpana saavutuksena, sekä heikentäisi merkittävästi Euroopan kilpailukykyä.

Lissabonin Eurooppa-neuvostossa vuonna 2000 hyväksyimme strategian, jonka mukaan Euroopasta on tultava maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous. Sisämarkkinoiden ja euron onnistuneen käyttöönoton myötä Eurooppa on saavuttanut myönteisiä tuloksia ja Lissabonin prosessia voidaan pitää loogisena jatkumona tälle hankkeelle. Tarkoituksena on luoda strategia, jossa huomioidaan taloudellisen toimintaympäristön muutokset niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisestikin. Tavoitteena on luoda uusia ja parempia työpaikkoja ja varmistaa, että Euroopan sosiaalisen mallin rahoitus on terveellä pohjalla myös tulevaisuudessa.

Lissabonin kokouksen jälkeen olemme edistyneet monella sektorilla, mutta työ on vielä kesken. Euroopan kilpailukyvyn vahvistaminen vaatii pitkäaikaisia ponnistuksia. Luottamuksen lisääminen pitkällä aikavälillä tapahtuvaan kasvuun on keskeinen osa tätä politiikkaa. Luottamusta voidaan lisätä etenkin vakaus- ja kasvusopimuksen avulla. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että vakaus- ja kasvusopimus on poliittinen sitoumus, jolla pyritään vahvistamaan talouspolitiikan uskottavuutta rahaliitossa sekä estämään vastuutonta taloudenhoitoa, joka kostuisi meidän kaikkien tappioksi.

Makrotalouden näkökulmasta katsottuna Euroopan taloudella on hyvät mahdollisuudet kasvuun. Vaihtotaseemme ja inflaatiokehitys ovat suotuisia ja yksityisen sektorin taseet ovat niin ikään terveellä pohjalla. Mutta eurooppalaisilla kuluttajilla ei ole vielä riittävää luottamusta kulutuksen lisäämiseksi ja Euroopan talouden kasvu on pitkälti riippuvainen muusta maailmasta. Eurooppalaisten kuluttajien ja sijoittajien luottamuksen kasvattamiseksi meidän on tarjottava heille selkeitä viitteitä talouspolitiikan tulevaisuuden suunnasta. Viimeaikaiset keskustelut, joissa on ehdotettu sääntöjen jatkuvaa mukauttamista, eivät palvele tätä tarkoitusta lainkaan, vaan enemminkin päinvastoin, vähentävät luottamusta entisestään.

Euroopan talouden kokemukset osoittavat ettei velkaelvytys ole koskaan johtanut kasvuun ja vaurauteen. Päinvastoin on todettava, että saavutimme parhaan tuloksen 1990-luvun jälkipuoliskolla, kun keskityimme julkisen sektorin vajeiden supistamiseen. Vakaus- ja kasvusopimus ei kuitenkaan saisi olla syy harjoittaa tällaista politiikkaa. Vakaus- ja kasvusopimus on luotu, koska uskomme, että siinä kuvatut toimet ovat kasvua tukevia. Joissakin maissa ja tiedotusvälineissä käytävän keskustelun perusteella tämä tuntuu kuitenkin unohtuneen.

Suomalaisten ei ole koskaan ollut vaikea ymmärtää julkisen talouden rahoituksen vakauden ja talouskasvun välistä yhteyttä. Talouspoliittinen suuntamme perustuu 1990-luvun alkupuolella koetun kriisin myötä saavutettuihin kokemuksiin. Vakaus- ja kasvusopimus ei tuolloinkaan ollut syy vahvistaa julkista taloutta. Asetimme sopimuksen mukaiset - ja monin paikoin kunnianhimoisemmatkin - tavoitteet jo ennen unioniin liittymistämme. Väestön ikääntymisen synnyttämien haasteiden myötä vaatimus pitkän aikavälin vakaudesta on yhä vaikeampi saavuttaa, mikä sinänsä ei ole vain suomalainen ongelma.

Euron viimeaikainen vahvistuminen on tervetullut ilmiö, vaikkakin se heijastaa lähinnä dollarin suhteellista heikkoutta Yhdysvaltain talouden epätasapainon heikentäessä sijoittajien luottamusta. Vaihtokurssien liikkeet tukevat kotimaista kysyntää Euroopassa ja edistävät hintavakautta edellyttäen, että muutokset tapahtuvat hallitusti. Mutta on todettava, kuten niin monesti aikaisemminkin, että vaihtokurssien liikkeitä ja ajoittumista on mahdoton lähteä ennakoimaan.

Pyrkimyksiämme luottamuksen lisäämiseksi Euroopan ja maailmantalouden kehitykseen ovat horjuttaneet tuoreet uutiset suuryritysten kirjanpitorikkomuksista. Meidän on ryhdyttävä toimiin edellä mainitun kaltaisen rikollisen toiminnan ehkäisemiseksi paremman lainsäädännön ja valvonnan avulla. Yritysmaailman on syytä suhtautua varsin vakavasti tapausten myötä paljastuneeseen yritysetiikan puutteeseen. Jos näin ei tehdä, sijoittajat ja kuluttajat menettävät luottamuksensa, mikä puolestaan saattaa johtaa vakaviin taloudellisiin ongelmiin.

Unionilla on sekä eteläinen ulottuvuus - Välimeren alueen politiikka - että pohjoinen ulottuvuus, joka edistää Euroopan unionin ja Venäjän sekä muiden Itämeren alueen valtioiden välistä keskinäisiä vuorovaikutussuhteita. Suomi katsoo ulottuvuuksien tukevan toisiaan - vakaus ja yhteistyö pohjoisilla rajoilla vahvistaa unionia myös etelässä.

Laajentumisen myötä unionille muodostuu myös keskieurooppalainen ulottuvuus. Itävallan johdolla tapahtunut toiminta on myönteisellä tavalla edistänyt ja tulee edistämään jatkossakin alueen yhdentymistä. Meidän olisi entistä painokkaammin pyrittävä luomaan verkostoja alueiden välille - esimerkiksi pohjoisen alueen, kahdeksasta maasta muodostuvan Baltian alueen sekä Benelux-maiden ja Keski-Euroopan alueiden välille. Uskon, että meillä on paljon yhteisiä asioita, näistä ei liene vähäpätöisin pienten ja keskisuurten maiden etujen puolustaminen uudessa, yhdistyneessä Euroopassa.