Pääministeri Sipilä Slovakiassa: Perustamme työryhmän muuttoliikekysymystä ratkaisemaan
Pääministeri Juha Sipilä ja Slovakian pääministeri Peter Pellegrini keskustelivat maanantaina 17. joulukuuta Bratislavassa ajankohtaisista EU-asioista sekä Suomen tulevan EU:n puheenjohtajakauden kysymyksistä.
”Sovimme pääministeri Pellegrinin kanssa, että perustamme Suomen ja Slovakian työryhmän, jossa lähdetään etsimään ratkaisua muuttoliikekysymykseen. Neuvottelut EU-maiden kesken ovat juuttuneet paikoilleen. Uskon, että yhdistämällä erilaisia vaihtoehtoja löydämme keinon, jolla saamme kaikki EU-maat mukaan”, pääministeri Sipilä kertoi.
”Keskustelimme pääministeri Pellegrinin kanssa tänään myös Suomen puheenjohtajakaudesta ja kahdenvälisten suhteidemme edelleen vahvistamisesta. Rahoituskehysten osalta Suomella ja Slovakialla on yhteisiä tavoitteita esimerkiksi maatalous- ja koheesiopolitiikan osalta. Suomi on pitänyt esillä erityisesti maaseudun kehittämisen suurten leikkausten minimoimista. Myös budjetin uudet sektorit kuten puolustus saavat meiltä tukea. Halusin kaikissa tapaamisissa tuoda vahvasti esille myös EU:n tarvetta edelleen vahvistaa otettaan ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Tästä asiasta keskustelimme myös täällä Slovakiassa”, pääministeri Sipilä kertoi.
Pääministeri Sipilä tapasi EU-huippukokouksesta jatkuneella matkallaan muutaman päivän aikana myös Maltan, Kyproksen ja Tšekin johtajat. Pääministeri Sipilä aikoo neuvotella kaikkien EU-maiden johtajien kanssa osana valmistautumista Suomen EU-puheenjohtajuuteen. Kahdenvälinen neuvottelu pääministeri Pellegrinin kanssa oli näistä tapaamisista kuudestoista.
”Kierros on osoittanut, että myös EU-maiden välillä kahdenvälisiä tapaamisia pitäisi olla enemmän. Tapaamme kollegoiden kanssa EU-huippukokouksissa säännöllisesti, mutta kahden kesken keskustellessa asioissa päästään paljon syvemmälle”, pääministeri Sipilä totesi.
Sipilä on Suomen ensimmäinen pääministeri, joka matkusti Kyprokselle tapaamaan maan pääministeriä. Slovakiassa Suomen pääministeri on käynyt kahdenväliset neuvottelut viimeksi vuonna 2004, Maltalla 2005 ja Tšekissä 2008.
Slovakiasta pääministeri Sipilä jatkaa Itävallan Wienissä illalla 17. joulukuuta alkavaan EU:n ja Afrikan maiden korkean tason foorumiin.
Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Riikka Pakarinen, p. 040 580 0833 ja EU-asioiden viestintäpäällikkö Anne Sjöholm, p. 040 537 0733, valtioneuvoston kanslia