Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Policy Brief: Avaruustoimintaympäristön muutokset luovat uusia turvallisuushaasteita Suomelle
Tiistaina 7.1.2020 julkaistussa Policy Brief -artikkelissa tarkastellaan avaruustoimintaympäristöön liittyviä keskeisiä muutoksia ja niiden vaikutuksia Suomen kansalliseen turvallisuuteen. Policy Brief analysoi avaruuden geopolitisoitumista ja arktisen alueen merkityksen nousua sekä nostaa esiin haasteita esimerkiksi aluevalvontaan ja huoltovarmuuteen liittyen. Näihin kyetään vastaamaan parhaiten syventämällä kansainvälisiä kumppanuuksia ja huomioimalla Suomen omat strategiset intressit.
Avaruustoimintaympäristö on murroksessa. Avaruusalalle on tullut uusia valtiotoimijoita ja yksityisiä toimijoita. Avaruudesta on tullut aikaisempaa saavutettavampi teknologisen kehityksen ja kustannusten laskun johdosta. Samalla avaruusteknologian määrällinen ja laadullinen kehitys on tehnyt satelliittien seuraamisesta ja paikantamisesta entistä vaikeampaa sekä avaruudesta entistä ruuhkaisemman ja kilpaillumman. Avaruusromun lisääntyminen on kasvava uhkatekijä. Sopimuspohjaisesta monenkeskisestä sääntelystä huolimatta suurvaltakamppailun kiristyminen heijastuu myös avaruuteen ja toimintaympäristön aseistaminen etenee. Satelliittipohjaiset kommunikaatio- ja navigaatiojärjestelmät ovat yhä haavoittuvaisempia sekä kyberhyökkäyksille että signaalihäirinnälle.
Suomen avaruusturvallisuuden näkökulmasta Policy Brief nostaa erityisesti esille kolme huomiota:
- Arktisen alueen kasvava alttius suurvaltakilpailulle tulee säteilemään myös kilpailuun avaruustoimintaympäristössä. Samaan aikaan Arktisen alueen teollinen ja logistinen kehittyminen tulee kuitenkin lisäämään painetta tuottaa kestäviä ja häiriöttömiä logistisia ratkaisuja ja näitä tukevia avaruuspohjaisia järjestelmiä.
- Teknisten kehitysten ansiosta aluevalvontaan tarjoutuu jatkossa sekä uusia mahdollisuuksia että haasteita. Suomen näkökulmasta tämä tarkoittaa muiden kykyä saada parempaa tilannekuvaa Suomesta kuin myös uusia aluevalvonnanratkaisuja kansalliseen käyttöön. Avaruuden osalta tilannekuvan luominen tulee hankaloitumaan entisestään. Suomelle avaruuden aseistamisen ja uusien valvonta- ja vakoiluteknologioiden kehitys tuottaa selkeitä haasteita.
- Kansallisen huoltovarmuuden näkökulmasta Suomen kyky osallistua ja tuottaa lisäarvoa esimerkiksi keskeisiin eurooppalaisiin ja transatlanttisiin hankkeisiin on olennaista. Myös eurooppalaisten markkinoiden kehittyminen on tulevaisuudessa tärkeää, jotta Eurooppa ei jää Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan jalkoihin kyvykkyyksien kehittämisessä.
Policy Brief -artikkeli on osa Avaruuden uuden toimintaympäristön turvallisuusulottuvuudet ja liiketoiminta (AVAUS) -hanketta, jonka päätoteuttajana toimii Ilmatieteen laitos. Hankkeessa ovat mukana myös Demos Helsinki, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Ulkopoliittinen instituutti, Isaware Oy ja Reaktor Oy. Hanketta johtaa Ilmatieteen laitoksen Avaruustutkimus ja havaintoteknologiat -yksikön päällikkö Ari-Matti Harri.
Hanke toteutetaan osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.
Lisätietoja: Johtaja Mika Aaltola, Ulkopoliittinen instituutti, +358 9432 7701, mika.aaltola(at)fiia.fi, Professori Pekka Appelqvist, Puolustusministeriö, +358 295 140360, pekka.appelqvist(at)defmin.fi
Hankekuvaus verkossa