Pääministeri Katainen tapasi varapresidentti Bidenin Washingtonissa
Pääministeri Jyrki Katainen tapasi Yhdysvaltain-vierailunsa toisena päivänä Yhdysvaltain varapresidentti Joe Bidenin Valkoisessa talossa. Kataisen ja Bidenin keskustelujen pääaiheita olivat Afganistanin ja Syyrian tilanne, Euroopan talouskriisi ja arktinen yhteistyö.
"Varapresidentti Biden totesi useaan otteeseen keskustelumme aikana, että Suomi painii kansainvälisesti raskaammassa sarjassa kuin maamme koko oikeuttaisi. Yhdysvallat arvostaa erittäin paljon sitä, että Suomi tuottaa enemmäin turvallisuutta kuin kuluttaa. Suomi sai muun muassa lämpimät kiitokset esimerkillisestä päättäväisyydestä, jolla olemme sitoutuneet Afganistanin yhteiskunnan jälleenrakentamiseen", pääministeri Katainen totesi.
"Varapresidentti Bidenin viesti suomalaisille oli kirkas: kahdenvälisissä suhteissamme ei ole ainuttakaan ongelmaa. Mainio osoitus tästä on se, että Yhdysvallat myi Suomelle alkuvuodesta Hornet-hävittäjien JASSM-ohjuspuolustusjärjestelmän, jonka ovat aikaisemmin saaneet käyttöönsä vain australialaiset", pääministeri Katainen lisäsi.
Pääministeri Katainen ja varapresidentti Biden pohtivat myös, millaisia yhteistyömahdollisuuksia ilmaston lämpenemisen aiheuttamiin haasteisiin vastaaminen arktisilla alueilla tarjoaa Suomelle ja Yhdysvalloille.
"Suomella on vahva kiinnostus etsiä arktisia yhteistyömuotoja yhdysvaltalaisten kanssa muun muassa ympäristöteknologian ja laivanrakennusteollisuuden aloilla. Tulemme panostamaan näihin ja muihin innovaatiivisiin vahvuuksiimme jatkokeskusteluissa", pääministeri Katainen vakuutti.
Lisätietoja: valtioneuvoston viestintäjohtaja Kari Mokko, p. 040 751 3281, valtioneuvoston kanslia