Pääministeri Katainen itäisen kumppanuuden huippukokoukseen Varsovaan

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 22.9.2011 11.29 | Julkaistu suomeksi 3.12.2014 klo 5.22
Tyyppi:Tiedote 269/2011

EU-maat ja sen itäiset kumppanimaat Armenia, Azerbaidzhan, Georgia, Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä kokoontuvat 29. ja 30. syyskuuta Varsovaan itäisen kumppanuuden huippukokoukseen. Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Jyrki Katainen.

Varsovan huippukokouksen tavoitteena on tarkastella itäisen kumppanuuden toimintaa ensimmäiseltä kahdelta vuodelta ja antaa aineksia tulevalle suunnittelulle. Samalla kokous pyrkii nostamaan itäisen kumppanuuden näkyvyyttä sekä kumppanimaissa että EU:ssa ja sitouttamaan kumppaneita entistä tiiviimmin Euroopan naapuruuspolitiikkaan. Itäisen kumppanuuden ensimmäinen huippukokous järjestettiin Prahassa vuonna 2009.

Suomi näkee, että vakaa, vaurastuva ja demokraattinen naapurusto on sekä EU:n että Suomen etu. EU-lähentyminen edellyttää kumppaneilta laajoja uudistuksia, joiden tukemista ja joihin kannustamista Suomi pitää tärkeänä.

Varsovan huippukokousta isännöi EU-puheenjohtajamaan Puolan pääministeri Donald Tusk. Itäinen kumppanuus muodostaa puolet Euroopan naapuruuspolitiikasta. Toisen puolen muodostavat EU:n eteläiset kumppanit, joihin kuuluu 11 Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maata.

Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Pasi Rajala (28.9. saakka), p. 1602 2055 tai 0400 464 393, erityisavustaja (EU-asiat) Juho Romakkaniemi (29.9. alkaen), p. 1602 2055 tai 0400 505 269, erityisavustaja (kansainväliset asiat) Antti Vänskä, p. 09 1602 2068 tai 040 513 1458 ja viestintäpäällikkö Mikko Norros, p. 09 1602 4008 tai 040 547 6280, valtioneuvoston kanslia

Jyrki Katainen