Hyppää sisältöön

Valtio myy Destian Ahlström Capitalille

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 26.5.2014 10.00 | Julkaistu suomeksi 19.1.2015 klo 14.54
Tiedote 214/2014

Destian omistuksella ei ole strategista merkitystä valtiolle, ja kauppa selkeyttää infra- ja rakennusalan kilpailutilannetta. Omistusmuutoksella ei ole henkilöstövaikutuksia.

 

Suomen valtio on tänään sopinut myyvänsä infra- ja rakennusalan palveluyrityksen Destia Oy:n koko osakekannan Ahlström Capitalille. Valtioneuvosto hyväksyi kaupan 22.5.2014. Yhtiön osakkeista maksettava kauppahinta on 148 miljoonaa euroa, joka sisältää 42 miljoonaa euroa pääoman palautusta valtiolle. Osakkeiden kauppahinta perustuu yhtiön velattomaan arvoon 130 miljoonaa euroa.

Valtion omistajaohjaus pitää tiedotustilaisuuden asiasta tänään maanantaina 26. toukokuuta klo 11.00. Tilaisuus välitetään suorana lähetyksenä osoitteessa vn.fi/live.

Destian myynti Ahlström Capitalille selkeyttää infra- ja rakennusalan kilpailutilannetta sekä lisää kilpailullisuutta. Destia jatkaa itsenäisenä, nyt yksityisesti omistettuna toimijana rakennussektorilla. Ennen kauppaa valtio on omistanut kaksi ratarakennuksessa kilpailevaa yhtiötä. Kaupan jälkeen valtio omistaa enää yhden ratarakennusalan toimijan VR-Track Oy:n.

Valtion omistusta Destiassa tai muutoin rakentamisen alalla ei voida pitää strategisena ja valtion luopuminen Destian omistuksesta on perusteltua, kun se voidaan tehdä taloudellisesti edullisella ja henkilöstön tilannetta tukevalla tavalla. Samoin yhtiön kehittämiseen sitoutuneen kotimaisen omistajan löytyminen tukee ratkaisua. Omistusmuutoksella ei ole henkilöstövaikutuksia.

- Valtiolle omistusjärjestelyissä tärkeintä on ollut löytää paitsi oikea myyntihinta myös sellainen uusi kotimainen omistaja, joka sitoutuu kehittämään yhtiötä vastuullisella ja pitkäjänteisellä tavalla Suomessa. Omistusjärjestelyllä ei ole vaikutuksia henkilöstöön, työsopimuksiin tai lisäeläkkeisiin. Uuden omistajan ohjauksessa yhtiöllä ja sen työntekijöillä on toivottavasti edessään myös kasvunäkymiä. Uskon ratkaisun olevan oikea niin yhtiön ja sen työntekijöiden kuin valtion kannalta, toteaa valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto.

Ahlström Capital on yksityinen pääomasijoitusyhtiö, joka tuottaa osakkeenomistajilleen lisäarvoa sijoittamalla teollisiin yrityksiin, pörssiyhtiöihin, kiinteistöihin, ympäristöteknologian kasvuyrityksiin sekä metsiin. Yhtiö kuuluu Suomen suurimpiin pääomasijoittajiin, ja sen portfolioyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 1,2miljardia euroa vuonna 2013.

Destia rakentaa, ylläpitää ja suunnittelee liikenneväyliä sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjä. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 489,7 miljoonaa euroa. Destia Oy muodostettiin vuonna 2008, kun entinen Tieliikelaitos yhtiöitettiin. Tämän jälkeen Destia on järjestelmällisesti parantanut kilpailukykyään muun muassa keskittymällä ydinliiketoimintaansa, parantamalla kustannustehokkuuttaan sekä kehittämällä organisaatiotaan.

Lisätietoja: Ministeri Pekka Haaviston lehdistöavustaja Ville Hulkkonen, p. 044 0777 226 sekä ylijohtaja Eero Heliövaara, p. 0295 160 150, valtioneuvoston kanslia

Pekka Haavisto