(Muutosvarauksin)

Pohjoismaisen hyvinvointimallin kaksoishaaste

Minulla on ilo ja kunnia toivottaa Teidät tervetulleeksi tähän suomalais-ruotsalaiseen seminaariin pohjoismaisen hyvinvointivaltion haasteista. Kun elämme globalisaation uutta vaihetta ja kohtaamme nopeasti ikääntymisen paineet, on tämän päivän aihe mitä tärkein ja ajankohtaisin sekä Ruotsin, Suomen että yleensä Euroopan kannalta.

Erityisen iloinen olen siitä, että olemme saaneet näin vahvan ruotsalaisen edustuksen tähän yhteiseen seminaariin. Pohjoismaisena kulttuurikeskuksena Hanasaari on mitä luontevin paikka seminaarille.

Arvostamme suuresti sitä, että Te, professori Anthony Giddens, olette saapuneet pääalustajaksi tähän seminaariimme. Tunnemme Teidät paitsi sosiologian tenttikirjoista - minä ainakin -myös tai ehkäpä ennen muuta kolmannen tien yhteiskunnallisen ajattelun kehittäjänä.

Ehkä voin hetkeksi laskea valtiollisen asemani kaavun niskoiltani ja todeta, että se poliittinen liike, jossa olen ikäni toiminut, nojaa nimenomaan kolmannen tien yhteiskunnalliseen ajatteluun. Suomen Keskustan ja sen edeltäjien kaikkien aikojen iskevin vaalimainos tavoittaa hienosti tämän kolmannen tien pyrkimyksen. Se on vaaran vuosilta 1940-luvulta, jolloin Suomi, varsinkin nykyiseen hallituskoalitioon kuuluvat poliittiset voimat, taisteli olemassaolostaan sekä aseiden, diplomatian ja ennen muuta pohjoismaisen kansanvallan voimin. Tuo vaalimainos vuodelta 1948 sisältää seuraavan ajatuksen:

Vasemmalla on synkän neuvostopunaisella kuvattu "Kommunismin pakkovalta". Oikealla taas nousee yhtä synkällä mustalla "Kapitalismin kahleet". Keskeltä sen sijaan avautuu valoisaan tulevaisuuteen vaaleanvihreällä värillä kolmas tie, joka kiteytetään julisteessa käsitteeseen "Vapaan kansan suora tie".

Tällä kolmannen tien kiteytyksellä haluan toivottaa Teidät lämpimästi tervetulleeksi tähän seminaariimme, professori Giddens.

Aloitan aiheen tarkastelun Euroopasta ja siirryn sieltä takaisin tänne Pohjolaan. Käsite "eurooppalainen malli" kuuluu vahvasti Euroopan unionin yhteiskunnalliseen perimään. Se on samaa juurta kuin kolmas tie tai sosiaalinen markkinatalous, joka oli Saksan talousihmeen kantava filosofia. Eurooppalainen malli koostuu kahdesta toisiaan tukevasta ulottuvuudesta. Ensinnäkin se nojaa markkinatalouteen, joka luo kasvua, innovaatiota ja kestäviä työpaikkoja. Toiseksi se nojaa solidaarisuuteen, joka takaa kaikille kansalaisille perusturvan ja tasavertaiset mahdollisuudet muun muassa koulutukseen. Nämä kaksi ulottuvuutta kulkevat käsi kädessä, kumpikin tarvitsevat toisiaan.

Kaikissa eurooppalaisissa maissa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös eroja - kullakin on oma tapansa ratkaista, minkälaisen tasapainon näiden kahden ulottuvuuden välillä se valitsee. Pohjoismaille on yhteistä, että ne ovat harjoittaneet muusta maailmasta ja pitkälti myös Euroopasta poikkeavaa hyvinvointipolitiikkaa. Vertailuissa on todettu, että pohjoismailla on monia yhteisiä piirteitä, kuten tasainen tulonjako, vähäinen köyhyys, sukupuolten tasa-arvo, lasten tasa-arvoiset lähtökohdat, alueellisten erojen tasaaminen. Näistä kaikista elementeistä olemme mielestäni ansaitusti ylpeitä.

Eurooppalaisessa keskustelussa on puhuttu syvenevän integraation takia tapahtuvasta poliitikkojen lähentymisestä, konvergenssista. Yhtenäisellä talousalueella toimimme yhteisten sääntöjen mukaisesti. Nämä säännöt vaikuttavat harjoittamaamme hyvinvointipolitiikkaan.

On kuitenkin liioiteltua ajatella, että pohjoismainen erityisyys olisi katoamassa eurooppalaiselta kartalta. Edes lama ei poistanut pohjoismaisen mallin erityispiirteitä. Sen legitimiteetti on vahva.

Yhteiset haasteet aikaansaavat kussakin maassa erilaista reagointia sen mukaan mitä pidetään tärkeänä ja miten asiat on tähän mennessä järjestetty. Suomen lähtökohta on reformistinen: pyrimme on uudistamaan yhteiskuntaamme ja yhteiskuntapolitiikkaamme uusiin oloihin sopivaksi. Tavoittelemme osaamisen ja yrittämisen yhteiskuntaa, johon kuuluu yrittäjyyden dynamiikan vahvistaminen, kannustinloukkujen poistaminen ja työn vastaanottamisen taloudellisen hyödyn varmistaminen. Työ on käynnissä, mutta ei suinkaan valmis.

Pohjoismaisen hyvinvointimallin tulevaisuus on kiinni siitä, mitense kykenee vastaamaan siihen kaksoishaasteeseen, jonka EU parhaillaan kohtaa: ikääntymisen vaikutuksiin ja maailmantalouden murrokseen.

Ikääntymisestä on puhuttu ikään kuin se olisi jossain kaukana horisontissa väijyvä ongelma. Tämä ei pitkälle kanna. Väestörakenteen muutos etenee nopeammin kuin yleensä kuvitellaan, ja siihen vastaaminen edellyttäisi toimia jo tänään eikä vasta huomenna.

Valitettavasti Eurooppa ei ole hyvin valmistautunut tähän muutokseen hyvin, vaan paineet eläke- ja hyvinvointijärjestelmien uudistamiseen ovat mittavat, mikä aiheuttaa pysyviä poliittisia jännitteitä.

Ikärakenteen muutos muokkaa suomalaista yhteiskuntaa kovin voimakkaasti muuhun Eurooppaan verrattuna. Työmarkkinoilta poistuu jo tänä vuonna enemmän väkeä kuin uusia ikäluokkia tulee tilalle.

Eläkeikäisen väestön määrän arvioidaan puolestaan lisääntyvän yli puolella miljoonalla hengellä vuoteen 2030 mennessä. Siten vanhushuoltosuhde kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä.

Suomessa on päästy sopuun eläkeuudistuksesta, jonka vaikutuksia voimme pian arvioida. Tarvittaessa tulemme jatkamaan uudistuksia.

Yhtä mittava haaste Euroopalle on menestyä siinä maailmantalouden murroksessa, globalisaation uudessa vaiheessa, jota Kiina-ilmiöksi kutsutaan. Sitä leimaa sekä määrällinen että laadullinen muutos.

Määrällisesti tarkastellen maailmantalouden murroksen leimallinen piirre on jättivaltioiden Kiinan, Intian, Brasilian ja Venäjän - väkiluvultaan yhteensä yli 2? miljardia - liittyminen osaksi vapaaseen vaihdantaan perustuvaa markkinataloutta. Kiina ja Itä-Aasia ovat nousseet maailman teolliseksi työpajaksi.

Laadullisesti kyse ei enää ole pelkästään teollisen tuotannon, vaan yhä useammin myös palvelutoimintojen ja tuotekehityksen siirtymisestä halvempien kustannusten maihin. Informaatioteknologian ja sähköisen liiketoiminnan läpimurto on vauhdittanut tätä.

Deindustrialisaatio eli perinteisen teollisuuden näivettyminen ja tuotannon siirtyminen halpamaihin on suuri huoli sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. On ilmeistä, että perinteisen tavaratuotannon työpaikat yhä vähenevät Euroopassa. On yhtä ilmeistä, että on pitkälti Euroopasta itsestään kiinni, pystymmekö luomaan korvaavia työpaikkoja huippuosaamista vaativilla aloilla ja palvelusektorilla. Paniikkimielialaan ei ole aihetta, mutta terveeseen huolestumiseen kylläkin. Yksi onnistumisen avain on siinä, kykenemmekö vahvistamaan asemaamme tietoyhteiskuntakehityksen eturivissä.

EU:n yhteinen vastaus tähän kaksoishaasteeseen on linjattu vuoden 2000 Lissabonin strategiassa, viime vuosien kilpailukykyraporteissa (viimeisin tammikuussa 2004) ja paljon ansaittua huomiota saaneessa Hollannin ex-pääministeri Wim Kokin vetämän asiantuntijaryhmän työllisyysraportissa "Jobs, Jobs, Jobs - Creating more employment in Europe". Kaikki nämä tavoittelevat sosiaalisen markkinatalouden uudistamista, eurooppalaisen mallin modernisaatiota.

Olemme liittäneet Wim Kokin asiantuntijatyöryhmän raportin osaksi tämän seminaarin kokousaineistoa, joka on teille jaettu. Toivon, että kaikki suomalaiset ja miksei muutkin eurooppalaiset päättäjät perehtyisivät huolella Kokin raporttiin ja sen johtopäätöksiin. Kokin työllisyysraportti ei saa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi.

Yhdessä edellä mainitut uudistusohjelmat muodostavat eurooppalaisen mallin selviytymisstrategian. Niille on yhteistä kolmen asian korostaminen. Ensinnäkin on panostettava inhimilliseen pääomaan ja osaamiseen. Toiseksi on vahvistettava yrittämisen edellytyksiä ja yrittäjyyden dynamiikkaa. Kolmanneksi on parannettava sekä yritysten että työntekijöiden muutosvalmiutta ja sopeutumiskykyä.

Lissabonin strategian ongelma ei olekaan sen sisältö, vaan puuttuva valmius ohjelman toteuttamiseen.

En syyttäisi siitä komissiota, jonka rooli on tehdä aloitteita ja raportoida jäsenmaiden tuloksista. Niissä asioissa, joissa olemme pahimmin jääneet jälkeen tavoitteesta, toimivalta on yleensä jäsenvaltioilla: uudet työpaikat, tutkimuslaboratoriot, sairaalapaikat ja laajakaistat eivät synny Brysselissä.

Koska EU-maiden keskinäisriippuvuus on alati kasvanut, meillä pitäisi pystyä yhdessä ja omatoimisesti edistämään koko maanosan taloudellista ja yhteiskunnallista terveyttä. Kokonaisuus kun on tässäkin enemmän kuin osien summa: koko Euroopan talous saisi uutta kasvuvoimaa kaikkien jäsenmaiden toteuttamista uudistuksista.

Mikä sitten on Lissabonin uudistusohjelman tila neljä vuotta sen laatimisen jälkeen? Tästä saa täsmällisen kuvan sekä komission tuoreesta kilpailukykyraportista että Kokin työryhmän raportista. Kumpikin ilmaisee sangen suoraan, että Lissabonin työllisyystavoitetta ei kyetä nykyisellä etenemisvauhdilla saavuttamaan.

Euroopan sisällä kuva on kuitenkin kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Eri mailla on erilaisia ongelmia tavoitteiden saavuttamisessa. Toisaalta monet maat ovat useilla osa-alueilla päässeet aika hyviinkin tuloksiin.

Kokin raportissa - samoin kuin 10 vuotta vanhemmassa Jacques Delorsin kilpailukykyä ja työllisyyttä arvioineessa valkoisessa kirjassa - kärkiryhmän muodostaa kaksikko Tanska ja Hollanti, jotka ovat kyenneet sangen hyvin yhdistämään sekä panostuksen osaamiseen ja inhimilliseen pääomaan että vahvistamaan yrittäjyyden dynamiikkaa ja työmarkkinoiden sopeutumiskykyä. Ei ole yllätys, että varsinkin Kokin raportissa Tanska ja Hollanti nostetaan esikuviksi muille EU-maille.

Ruotsi ja Suomi menestyvät näissä vertailuissa hyvin silloin, kun mitataan osaamis- ja tietotalouden menestystä. Sen sijaan yhteiskunnallisessa muutosvalmiudessa ja uudistumiskyvyssä olemme olleet korkeintaan eurooppalaista keskitasoa.

Kokin työryhmän suositukset Suomelle ja Ruotsille ovat hyvin samansuuntaiset. Suomen hallituksessa analysoidaan tarkkaan Kokin ryhmän meille tekemiä suosituksia. Ryhmä katsoi, että meidän tulisi muun muassa keventää palkan sivukuluja varsinkin matalapalkkaisissa työtehtävissä, uudistaa vero- ja etuusjärjestelmiä työllistämisloukkujen poistamiseksi, parantaa aktiivisen työvoimapolitiikan kattavuutta ja tehokkuutta sekä monipuolistaa elinkeinorakennettamme ja tasapainottaa aluekehitystä.

Pohjoismaiden kannalta ratkaisevaa on, kuinka vastaamme menestyksellä maailmantalouden murrokseen. Yhteinen vahvuutemme on varmasti se, että olemme menestyneet osaamistalouden ja tietoyhteiskunnan rakentamisessa. Toisaalta globalisaation edessä meillä on taipumus hakea perinteisen pohjoismaisen hyvinvointimallin luontaisena reaktiona ratkaisua sulkeutumisesta. Tämä näkyy Suomessa vaatimuksena irtisanomissuojan tiukentamisesta. Se heijastuu keskustelussa yritys- ja varsinkin varallisuusverotuksesta.

Yhteenvetona voidaan todeta, että pohjoismainen hyvinvointimalli on vuosikymmenten saatossa toiminut hyvin. Se on taannut perusturvan ja -palvelut sekä luonut tieto- ja osaamistalouden perustan.

Nyt olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet sekä ulkoisesti globalisaation uuden vaiheen että sisäisesti Euroopan väestön nopean ikääntymisen vuoksi. Meidän on syytä kuunnella herkällä korvalla, mitä paineita pohjoismaisen hyvinvointimallin uudistamiseen esiintyy ja minkälaisia ratkaisuja siihen esitetään. Se on tämän seminaarin tarkoitus.

Sama koskee Euroopan Unionia. EU on käyttänyt viime vuosina runsaasti aikaa ja energiaa institutionaalisten ongelmien ratkaisemiseen. Samaan aikaan Euroopan taloudet ovat jääneet jälkeen muista suurista talousalueista, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta. Tällä hetkellä Eurooppa on maailmantalouden hitaimmin kasvava alue. Samalla globalisaation uusi vaihe aiheuttaa eurooppalaiselle yhteiskuntamallille sopeutumispaineita.

Kilpailukyky on unionin kova ydin ja uusien työpaikkojen lähde. Sen vuoksi työllisyys, kasvu ja kilpailukyky on nostettava kärkiasiaksi seuraavassa Eurooppa-neuvoston kokouksessa maaliskuussa.

Pohjoismaiden on itse oltava tarvittaessa valmiita uudistuksiin ja toimittava niiden puolesta Euroopan unionissa. Näin voimme vaatia tarvittavia uudistuksia myös muilta jäsenmailta ja koko unionilta.