Pääministeri Vanhasen puheenvuoro keskustelussa Kööpenhaminan ilmastokokousta koskevasta valtioneuvoston tiedonannosta

Arvoisa puhemies,

Tämän vuosisadan ensimmäinen ja tärkein tehtävä on saada ilmastonmuutos hallintaan sekä luonto ja ihminen kestävään tasapainoon. Ilmastopolitiikassa nykypolven tulee asettua kahden tai kolmen sukupolven päähän tulevaisuuteen. Meidän on katsottava maailmaa lastenlastemme tai lastenlastenlastemme silmin. Tulevien polvien kannalta on tärkeää, että hyvän elämän mahdollisuudet säilyvät ja ilmasto muuttuu mahdollisimman vähän.

Tämän päivän poliittisilla päätöksillä vaikutamme ratkaisevasti tulevan kehityksen ja kasvun suuntaan. Energiantuotannon, asumisen ja liikenteen ratkaisujen on rakennuttava luonnon ja talouden kannalta kestävälle perustalle. Kestämättömän kertakäyttöyhteiskunnan aika on auttamattomasti ohi. Emme saa jättää perinnöksi polville perinnöksi ekologisia tai teknologisia umpikujia.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat jo eri puolilla maailmaa. Vaikutusten ennustetaan vain pahenevan ajan myötä. Ilman nopeaa, riittävän kunnianhimoista maailmanlaajuista yhteistoimintaa ilmastonmuutos vaikuttaa elämän laatuun kaikissa maissa. Se vahingoittaa ekosysteemejä, uhkaa ruokaturvaa ja kestävää kehitystä – lopulta myös turvallisuutta. Pahimmillaan ilmastonmuutos johtaa peruuttamattomiin häiriöihin ilmastojärjestelmässä.

Kaikilla mailla on oikeus taloudelliseen kasvuun, mutta kasvun on rakennuttava kestävyydelle. Taloudellinen kasvu ja toimeliaisuus sekä ilmastonmuutosta hillitsevät toimet eivät ole ristiriitaisia tai toisiaan poissulkevia. Kunnianhimoiset päästöjen vähennystavoitteet tulee voida sovittaa yhteen taloudellisen kasvun ja köyhyyden poistamisen kanssa.

Arvoisa puhemies,

Tietoisuus ilmastonmuutoksen vaikutuksista on lisääntynyt viime vuosina. IPCC:n mukaan rajoittamalla maailman keskilämpötilan nousu enintään kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna vältytään haitallisimmilta vaikutuksilta ja peruuttamattomilta muutoksilta. Alun perin Euroopan unionin omaksuma kahden asteen tavoite on neuvottelujen kuluessa saanut kannatusta myös muilta mailta.

Asetettuihin tavoitteisiin pääseminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoumuksia pitkälle tuleviin vuosikymmeniin. Päästöille on tärkeä asettaa jo keskipitkän ajan tavoite vuodelle 2020. Vuoteen 2050 mennessä maailmanlaajuisten päästöjen on oltava noin 50 % vuoden 1990 tasosta. Sen saavuttaminen edellyttää kehittyneiltä mailta 80–90 %:n päästövähennyksiä.

Arvoisa puhemies,

Päästöjen kasvu on ollut viime vuosina erityisen suurta varsinkin nopeasti kasvavissa talouksissa, joille Kioton vuonna 2005 voimaan astunut pöytäkirja ei aseta mitään velvoitteita päästöjen rajoittamiseksi.

Uuden sopimuksen aikaansaaminen vaatii johtajuutta teollisuusmailta. Maiden tulee vähentää huomattavasti kasvihuonekaasujen päästöjään sekä tukea kehitysmaiden toimia päästöjen vähentämisessä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Sopimuksen onnistuminen riippuu suuresti siitä, mikä mittaluokka saavutetaan päästöjen vähentämisessä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa suhteessa pitkän aikavälin vähennystavoitteeseen.

Jo nyt on selvää, ettei Kööpenhaminasta ole mahdollista saada oikeudellisesti sitovaa lopputulosta. Valtioiden päämiesten odotetaan hyväksyvän sitova poliittinen sopimus, joka voi muodollisesti olla YK:n ilmastosopimuksen osapuolikokouksen päätös. Hyväksyttävän sopimuspaketin tulee olla sen muodosta riippumatta kattava ja sisältää kunnianhimoiset poliittiset sitoumukset kaikissa tärkeimmissä asiakohdissa.

Sopimuksen tulee kattaa seuraavat, tärkeimmät kysymykset:
- kehittyneiden maiden keskipitkän aikavälin (2020) päästötavoitteet
- kehitysmaiden keskipitkän aikavälin toimet
- lyhyen ja keskipitkän aikavälin rahoitus ilmastotyöhön kehitysmaissa
- ilmastosopimuksen tuleva arkkitehtuuri ja siinä toimivat elimet

Tavoittelemme siis kaikkien osapuolten yhteistä poliittista sopimusta tulevan oikeudellisesti sitovan sopimuksen keskeisestä sisällöstä ja neuvottelun aikataulusta ensi vuodelle. Tärkein tavoite on päästä tasapainoon päästöjen vähentämisen ja tarvittavan rahoituksen välillä sekä saada kaikki keskeiset osapuolet sitoutumaan riittäviin ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin.

Lisäksi Kööpenhaminassa päätetään mahdollisesti sopeutumisesta, teknologiasta, toimintavalmiuksien vahvistamisesta sekä metsäkadon torjunnasta. Vakaana tavoitteena on myös saavuttaa yhteinen näkemys pitkän aikavälin tavoitteista. Myös näiden päätösten tulee sisältää selkeä mandaatti ja aikataulu jatkoneuvotteluille oikeudellisesti sitovan sopimuksen aikaansaamiseksi.

Suomelle tärkeä erityiskysymys neuvotteluissa on hiilinielujen käsittely ja niihin liittyvät laskentatavat kehittyneissä maissa. Suomi ajaa neuvotteluissa sitä, että nieluilla on Kööpenhaminan sopimuksessa kehittyneissä maissa rajoitettu rooli. Emme etsi nieluista taloudellista lisähyötyä, vaan haluamme rajoittaa niihin liittyvät merkittävät taloudelliset riskit. Suomelle tärkeä periaate on kuitenkin se, ettei biologisesta nielusta voida laskennallisesti tehdä päästöä. Suomi tavoittelee sitä, että hiilen varastojen ylläpitäminen ja niiden vahvistaminen nieluilla toteuttaa ilmastosopimuksen perimmäisiä tavoitteita. Tilanne neuvotteluissa nielujen laskentasääntöjen osalta on auki ja tarkasteltavana on useita eri vaihtoehtoja.

Arvoisa puhemies,

Tähän mennessä ilmoitetut tarjoukset kehittyneiden maiden päästövähennystavoitteista ja kehitysmaiden toimista päästöjen vähentämiseksi eivät vastaa kahden asteen tavoitetta. Tällä hetkellä kehittyneiden maiden yhteenlasketut päästövähennystarjoukset vuoteen 2020 mennessä ovat parhaimmillaan hieman alle 20 % alle vuoden 1990 päästötason, kun EU:n tavoite koko maaryhmälle on -30 %.

Kehitysmaiden osalta EU on yhdessä muiden teollisuusmaiden kanssa pyrkinyt siihen, että kehittyneimmät kehitysmaat sitoutuisivat Kööpenhaminan sopimuksessa päästövähennystoimiin, jotka olisivat osana laajempaa kansallista päästövähennysstrategiaa. Toimien tulisi vähentää päästöjä suhteessa niiden nykyiseen kasvu-uraan noin 15–30 % vuoteen 2020 mennessä. EU odottaa kehitysmailta myös omaa rahoituspanosta päästövähennyksiin niiden maksukyvyn ja vastuun mukaan, jolloin vain vähiten kehittyneiden kehitysmaiden toimet rahoitettaisiin kokonaan kansainvälisistä monen- ja kahdenvälisistä lähteistä.

Kehittyneimmät kehitysmaat eivät ole toistaiseksi osoittaneet valmiutta sitoutua toimiin, vaan pitävät kiinni toimien vapaaehtoisuudesta. EU:n on saatava varmuus siitä, että kehitysmaiden toimet ovat riittävän tehokkaita rajoittamaan niiden päästöjen kasvua selvästi maltillisemmaksi. Toisaalta monet näistäkin maista ovat neuvottelujen ulkopuolella esittäneet merkittäviä suunnitelmia päästöjensä vähentämiseksi. Esimerkiksi Kiina on ilmoittanut vähentävänsä taloutensa hiili-intensiteettiä merkittävästi vuoteen 2020 mennessä.

Erityisen tärkeä sektori, jolla eräät kehitysmaat voivat tehdä päästövähennystoimia, on trooppisen metsäkadon ja metsien tilan heikkenemisen torjunta. Miltei 20 % maailmanlaajuisista päästöistä johtuu kehitysmaiden metsien häviämisestä. Hallitus on hyväksynyt tavoitteen pyrkiä pysäyttämään metsäkato vuoteen 2020 mennessä.

EU pyrkii Kööpenhaminassa saamaan aikaan myös poliittisen sopimuksen kansainvälisen lentoliikenteen ja merenkulun sektorikohtaisista päästötavoitteista vuodelle 2020. Toistaiseksi ne ovat olleet kokonaan päästörajoitteiden ulkopuolella. Pääpaino tulee lentoliikenteen ja merenkulun kohdalla olla nimenomaan globaalin ratkaisun löytämisessä.

Yksi keskeinen kysymys Kööpenhaminassa on EU:n mahdollinen siirtyminen 30 % päästövähennystavoitteeseen. EU voi sitoutua poliittisesti nostamaan oman päästövähennysprosenttinsa -30 %:iin vuodelta 2007 peräisin olevien Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti.

Ratkaisu vaatii kuitenkin poliittista harkintaa yhteiskunnan kokonaisedusta ja globaalisti tarvittavista päästövähennyksistä. Huomioon on otettava Kööpenhaminan sopimuksen kokonaisuus, rahoitussitoumukset ja päästövähennysten vaikutukset teollisuuden toiminta-edellytyksiin ja kilpailukykyyn. Hiilivuodon salliminen heikentäisi – ei parantaisi – toimien tehokkuutta.

Arvoisa puhemies,

Ilmastonmuutos on globaali ongelma, joka vaatii globaalin ratkaisun. Kattava sopimus mahdollistaa päästöjen vähentämisen siellä, missä se on kulloinkin kustannustehokkainta. Globaali sopimus vähentäisi myös ns. hiilivuodon riskiä eli riskiä siitä, että teollisuutta ja taloudellista toimintaa siirtyy päästörajoitusten alaisista maista niiden ulkopuolelle. EU:n tulee senkin pyrkiä kaikin tavoin kattavaan globaaliin sopimukseen Kööpenhaminassa.

EU:n siirtyminen -30 %:iin tukee merkittävästi teollisuusmaiden yhteisen vähennystavoitteen saavuttamista. Toisaalta siirtyminen lisää kotitalouksien ja yritysten kustannuksia EU:ssa korkeampina päästöoikeuksien ja energian hintoina. Siksi EU edellyttää, etteivät nämä kustannukset ole kohtuuttomia etenkään suhteessa muihin teollisuusmaihin. Edellytämme myös, että käytössämme ovat toimivat ja tehokkaat joustomekanismit, jotka mahdollistavat päästöjen vähentämisen – ei ainoastaan kompensoimisen – globaalitasolla.

EU:n on varauduttava antamaan riittävän vakuuttava signaali omasta päästötavoitteestaan osana Kööpenhaminan sopimusta. Siksi Suomi tukee EU:n neuvottelijoille riittävän väljää mandaattia Kööpenhaminassa, joka tarvittaessa sallii poliittisen sitoutumisen -20 %:a korkeampaan päästövähennystavoitteeseen aina -30 %:iin asti.

Samalla on pidettävä kiinni jo vuonna 2007 esitetyistä ehdoista EU:n poliittiselle sitoutumiselle -30 %:iin: muiden kehittyneiden maiden vastaavat päästövähennykset ja taloudellisesti edistyneempien kehitysmaiden riittävä sitoutuminen päästövähennystoimiin.

Arvoisa puhemies,

Kysymys kehitysmaiden päästöjenvähennys- ja sopeutumistoimien rahoituksesta on neuvotteluissa avainasemassa. Kehitysmaat eivät ole valmiita sitoutumaan tarvittaviin toimiin, mikäli niillä ei ole varmuutta riittävästä, uudesta, ennakoitavasta rahoituksesta ilmastotoimien valmisteluun ja toimeenpanoon. Nykyinen rahoitus on riittämätöntä, sen hallinnointi sirpaloitunutta ja käytännöt usein liian hitaita ja monimutkaisia.

Kööpenhaminan poliittisen sopimuksen aikaansaamiseksi tarvitaan sitoumus etenkin lyhyen aikavälin rahoituksen turvaamiseen, yhteisymmärrys tarvittavan julkisen rahoituksen suuruusluokasta ja kokoamisen periaatteista, sekä hallinnoinnin periaatteista.

Neuvottelujen kuluessa on julkistettu useita erilaisia arvioita tarvittavan rahoituksen kokonaismääristä. EU:n arvion mukaan kehitysmaat tarvitsevat ilmastotoimiin n. 100 miljardia euroa vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Summa koostuu kehitysmaiden omista, kansallisesti rahoittamista toimista, hiilimarkkinoilta tulevasta ja muusta yksityisestä rahoituksesta sekä kansainvälisestä julkisesta rahoituksesta, jonka osuus olisi n. 22–50 miljardia euroa vuodessa.

Lähivuosina, 2010–13, tarvitaan julkista rahaa etenkin kehitysmaiden valmiuksien parantamiseen n. 5–7 miljardia euroa vuodessa. Tällä niin sanotulla fast track –rahoituksella käynnistetään päästövähennysstrategioiden laadintaa kehitysmaissa ja edistetään sopeutumisen integrointia kehitysmaiden yleisiin kehitystavoitteisiin.

Olemme EU-maiden päämiesten kesken päättäneet, että EU on valmis kattamaan oman oikeudenmukaisen osuutensa julkisesta rahoituksesta sekä lyhyellä että keskipitkällä aikavälillä. Lähivuosien rahoituksen osalta on lähtökohtana ollut, että EU:n osuus olisi noin kolmasosa. Myös Suomen tulee varautua kattamaan osuutensa tästä lähivuosien rahoituksesta, joka olisi tämän hetkisen arvion mukaan 15–32 miljoonaa euroa /vuosi. Koko fast-track osuutemme olisi tämän haarukan puitteissa nykyarvioiden mukaan noin 100 miljoonaa euroa.

Suurin osa vähentämistoimiin tarvittavasta rahoituksesta tulee olla kaupallista ja kanavoitua hiilimarkkinoilta ja muun yksityisen rahoituksen kautta. Julkisella rahoituksella on tärkeä rooli etenkin sopeutumistoimien rahoittamisessa kaikkein köyhimmissä ja haavoittuvimmissa maissa, mutta ennen kaikkea yksityistä rahoitusta täydentävänä elementtinä.

Julkinen rahoitus tulee koota mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja ennustettavasti. EU on pitänyt kansainvälisellä tasolla esillä Suomenkin tukemaa mallia, jonka mukaan kaikille muille paitsi köyhimmille maille määritellään vuotuinen maksuosuus, joka perustuu maan maksukykyyn ja maan osuuteen kasvihuonekaasupäästöistä.

Suomi pitää tärkeänä, että ilmastorahoituksen lisäämiseksi kehitetään aidosti maailmanlaajuisia innovatiivisia rahoitusmekanismeja. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi globaalilta lento- ja laivaliikenteeltä kerättävät polttoaineverot ja päästöoikeuksien huutokauppaan liittyvät maksut.

Rahoituksen antaminen kehitysmaille tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia myös Suomelle ja muille teollisuusmaille. Kehittämällä uutta ja puhdasta teknologiaa meillä on mahdollisuus kasvattaa vientiä ja hyötyä uusista markkinoista. Kattava, globaali sopimus selkeyttää kaikille toimijoille toimintaympäristöä ja antaa suuntaa tulevaisuuteen.

Mitä kauemmin toimien käynnistämistä lykätään, sitä kalliimmaksi ilmastonmuutoksen vastainen taistelu muodostuu meille kaikille. Tavoitteena on antaa käyttämällemme teknologialle sellainen investointisuunta, joka turvaa tulevien sukupolvien elämän. Toisin sanoen kyse on koko teollisen toimintamme kriteerien uudelleen määrittelystä. Tämä on globaali tosiasia, joka avaa globaalit markkinat, joilla Suomen kaltainen maa pystyy sekä tuottamaan yleispäteviä ratkaisuja että menestymään taloudellisesti.

Arvoisa puhemies,

On tärkeää, että Kööpenhaminassa saadaan poliittisesti sitova sopimus aikaan ja sen askelmerkit toteutetaan nopeasti, jotta laillisesti sitova kansainvälinen sopimus voi astua voimaan viimeistään vuonna 2013 kun Kioton sopimus umpeutuu. Jo poliittisen sopimuksen aikaansaaminen ja myönteinen päätös lyhyen aikavälin rahoituksesta kehitysmaille tarkoittavat sitä, että heti ensi vuonna ryhdytään myös konkreettisiin toimiin uuden sopimuksen edesauttamiseksi.

Vaikka Kööpenhaminalta ei odotetakaan lopullisen oikeudellisesti sitovan sopimustekstin syntyä, ovat odotukset poliittisen sopimuksen aikaansaamiseksi suuret. Suomi lähtee Kööpenhaminaan sillä mielin, että kunnianhimon tasoa ei pidä ainakaan laskea. EU ja Suomi pyrkivät määrätietoisesti edesauttamaan sopimuksen syntymistä.

Äänestäessään tästä tiedonannosta eduskunta antaa hallituksen neuvottelijoille sekä EU:n sisällä että YK:n puitteissa neuvottelumandaatin tiedonannossa esitettyjen periaatteiden mukaan. Erityisesti tätä harkintakykyä tarvitaan ratkaistaessa EU:lle tulevia maksuosuuksia, nielujen määrittelyä sekä siitä, miten EU päättää aiemmin lupaamaansa -30 %:n päästöjen rajoittamiseen sitoutumisesta. Koska Suomi neuvottelee ensi sijassa EU:n puitteissa, hallitus informoi neuvottelujen etenemisestä eduskunnan suurta valiokuntaa.

Pyydän, että puheeni ruotsinnos liitetään pöytäkirjaan.