Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Suomi lahjoittaa käyttämättömäksi jääviä koronarokotteita globaalin rokotekattavuuden parantamiseksi

Ulkoministeriö
9.9.2021 13.25
Tiedote

Suomi valmistautuu lahjoittamaan ennakkoon ostamiaan, käyttämättömäksi jääviä koronarokotteita EU-yhteistyön kautta. Syksyn aikana lahjoitetaan noin 3,6 miljoonaa koronarokotetta kehittyville maille. Rokotteiden lahjoittaminen ei hidasta rokotusten etenemistä Suomessa.

Rokotteet jaetaan tasavertaista saatavuutta edistävän kansainvälisen COVAX AMC (Advanced Market Commitment) -rokoteyhteistyömekanismin kautta. Rokotteita tarjotaan matalan ja keskitulotason valtioille, joilla on ollut ongelmia niiden saatavuudessa.

Valtioneuvosto päätti istunnossaan 9. syyskuuta lahjoittaa kolme miljoonaa Astra Zenecan ja 650 000 Johnson & Johnsonin rokoteannosta. Rokotteiden arvo on 10 miljoonaa euroa. Lahjoitus on sidottu rokoteannoksiin, jotka Suomella jäävät käyttämättä sen osuudesta EU:n rokotehankintojen kokonaisuudessa. Lahjoitettavat rokotteet ohjataan suoraan kansainvälisiltä lääketehtailta kohdemaihin.

Suomi on sitoutunut rokotesolidaarisuuteen ja osallistuu EU-maiden yhteiseen sitoumukseen vähintään 100 miljoonan COVID-19-rokoteannoksen lahjoittamisesta vuoden 2021 loppuun mennessä. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan EU lahjoittaa yli 200 miljoonaa rokoteannosta ennen vuodenvaihdetta. Suomi pitää tätä työtä erittäin tärkeänä ja on painottanut erityisesti humanitaaristen tarpeiden täyttämistä sekä rokotteiden ohjaamista COVAX AMC:n kautta sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Rokotteiden lahjoittaminen ja tuki COVAX AMC:lle eivät hidasta rokotusten etenemistä Suomessa. Koronarokotteita on alun perin varattu Suomen käyttöön yli kansallisen tarpeemme. Mikäli rokotteita ei lahjoitettaisi eteenpäin niitä tarvitseville maille, nämä Suomen ennakkoon ostamat rokotteet jäisivät kokonaan käyttämättä.

Suomi on liittynyt kansainvälisen rokoteallianssi Gavin, epidemiavalmiuskoalitio CEPI:n, Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Unicefin yhteiseen COVAX-rokoteyhteistyömekanismiin.  COVAX AMC toimii osana COVAXia ja sitä kautta tuetaan vähiten kehittyneitä ja keskitulostason maita rokotteiden saatavuudessa. Sen tavoitteena on nopeuttaa koronarokotteiden kehittämistä, laajamittaista hankintaa ja yhdenvertaista jakelua maailmanlaajuisesti. COVAX on tärkein kanava monenväliseen yhteistyöhön koronarokotteiden tasavertaisen saatavuuden varmistamiseksi.

EU on COVAX-rokoteyhteistyömekanismin merkittävä tukija. Kolmansien maiden tukeminen rokotteiden saatavuudessa on välttämätöntä paitsi solidaarisuuden myös Suomen ja EU:n oman terveysturvallisuuden ja talouden näkökulmasta. Mitä hitaammin rokotusohjelmat toteutuvat kaikissa maissa, sitä enemmän viruksen on mahdollista muuntautua ja kehittää vastustuskykyä Covid-19 rokotteita vastaan.

Lisätietoja:
Lähetystöneuvos Eija Limnell, Kestävän kehityksen ja ilmastopolitiikan yksikkö, puh. + 358 50 576 8985

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin erityisavustaja Kirsi Airio, puh. +358 50 574 1729

 
Sivun alkuun