Suomi on napa-alueilla kokoaan suurempi
Joulukuun ensimmäisenä päivänä tulee kuluneeksi 60 vuotta Etelämanner-sopimuksen allekirjoituksesta. Sopimusta edeltäneinä 1900-luvun alun vuosikymmeninä seitsemän maata eli Argentiina, Australia, Chile, Iso-Britannia, Norja, Ranska ja Uusi-Seelanti olivat kukin tehneet aluevaatimuksen johonkin Etelämantereen osaan. Vaatimukset koskevat osin samoja alueita.
Kuva: Unsplash, Derek Oyen
Alun perin 12 maan kesken solmittu Etelämanner-sopimus jäädytti aluevaatimukset, mutta niistä ei ole sinänsä luovuttu ja vaatimuksen tehneet maat havainnollistavat eri tavoin alueiden merkitystä itselleen. Argentiinan 500 peson setelissä on maan karttakuva, johon kuuluu maan aluevaatimus. Isolla Britannialla puolestaan on nimetty maansa ulkoministeriön polaariasioiden osastolle Etelämantereen aluevaatimuksesta vastaava edustaja ja sen varaamalla alueella on oma lippu ja alueella sijaistee postitoimisto. Etelämantereella on kaikkiaan lähemmäs sata tutkimusasemaa, joista suurimmat ovat ympärivuotisia ja niissä on satoja tutkijoita.
Sopimuksen merkitys ja sisältö eivät rajoitu aluevaatimusten jäädyttämiseen. Siinä myös määrättiin, että minkäänlainen sotilaallinen toiminta ei Etelämantereella ole sallittua. Se kieltää ydinräjäytykset ja ydinmateriaalin tuomisen Etelämantereelle. Myöhemmin sopimusta on täydennetty vuonna 1991 Madridin lisäpöytäkirjalla ympäristönsuojelusta, joka mm. kieltää alueen mineraalivarojen hyödyntämisen muihin kuin tutkimuksellisiin tarkoituksiin.
Sopimuksen mukaan Etelämantereella voi harjoittaa tutkimustoimintaa ja sopimukseen voi liittyä mikä tahansa YK:n jäsenvaltio. Suomi liittyi sopimukseen 1984, mutta liittyminen ei vielä anna oikeutta osallistua mannerta koskevaan päätöksentekoon. Se edellyttää merkittävää tutkimustoimintaa. Suomi on harjoittanut tutkimustoimintaa Etelämantereella 1980-luvulta ja hyväksyttiin konsultatiivijäseneksi 1989. Suomi halusi jäseneksi tukeakseen sopimusta, joka on taannut mantereen rauhanomaisen kehityksen ja pitänyt mantereen sotilaallisen toiminnan ulkopuolella. Merkitystä oli myös sillä, että alueen mineraalivarojen hyödyntämisen sääntelystä tuolloin vasta neuvoteltiin. Katsottiin myös, että Suomella on kylmään ilmanalaan ja polaarialueiden merenkulkuun liittyvää osaamista.
Tällä hetkellä Etelämanner-sopimuksessa on 29 konsultatiivijäsentä kaikista maanosista, jotka päättävät Etelämantereen käytön pelisäännöistä. Sopimuksen puitteissa on sovittu käytännöistä, joilla Etelämantereella voidaan toimia: mitä siellä saa tehdä ja miten toiminnasta ilmoitetaan. Kun esimerkiksi Suomesta lähtee jokavuotinen tutkimusretkikunta tutkimusasema Aboalle, Suomi ilmoittaa tästä muille jäsenmaille Etelämanner-sopimuksen sihteeristön kautta. Suomi tekee mantereella maailmanluokan tutkimusta liittyen esim. painovoimaan, yläilmakehän koostumukseen ja aerosolien kulkeutumiseen. Suomalaisten toimintaa mantereella säätelee laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta. Jos esimerkiksi suomalainen haluaa omatoimisesti vierailla Etelämantereella, hän tarvitsee luvan, jonka Suomessa myöntää Lapin ELY-keskus.
Suomi isännöi Etelämanner-sopimuksen konsultatiivikokousta ensimmäistä kertaa ensi vuoden touko-kesäkuussa (25.5.- 4.6.). Paikalle odotetaan 29 konsultatiivijäsenmaan, 24 ei-konsultatiivijäsenmaan ja noin 20 tarkkailijana toimivan kansainvälisen järjestön edustajaa, yhteensä noin 350 vierasta. Etelämanner-sopimus on onnistunut ja kestänyt aikaa, mutta toimintaympäristö on aina muutoksessa ja vaatii päätöksentekoa. Turismi Etelämantereella lisääntyy, viime vuonna mantereen alueella vieraili yli 50 000 henkilöä. Edellisissä kokouksissa on keskusteltu myös mahdollisten ympäristövahinkojen korvauksista ja alueen geenivarannon hyödyntämisen säännöistä, seuraavassa kokouksessa Suomi painottaa esim. haastavien polaarialueiden merenkulun turvallisuutta ja kestävyyttä.
Puolisen vuotta sitten Suomi isännöi puheenjohtajamaana Arktisen neuvoston ulkoministerikokousta. Suomi on Norjan, Ruotsin, Venäjän ja Yhdysvaltojen ohella yksi viidestä maailman maasta, joka on päättämässä molempien napa-alueiden asioista sekä jäsenenä Arktisessa neuvostossa että Etelämanner-sopimuksen konsultatiivijäsenenä. Se tuo paitsi vastuuta, myös mahdollisuuden vaikuttaa, että molemmilla napa-alueilla säilyy poliittisesti mahdollisimman jännitteetön asetelma olosuhteissa, joissa ilmastonmuutos ja sen vaikutukset tuovat herkille napa-alueille aivan tarpeeksi haasteita.
Antti Helanterä, lähetystöneuvos ja Etelämanner-sopimuksen 43. konsultatiivikokouksen isäntämaasihteeristön päällikkö
Petteri Vuorimäki, Suomen Arktisista ja Antarktisista asioista vastaava suurlähettiläs
Kirjoitus julkaistiin ensimmäiseksi Hufudstadsbladetissa 1.12.2019.