Suomi valmistelee pääkonsulaatin avaamista Houstoniin
Ulkoministeriö jatkaa edustustoverkon vahvistamista avaamalla kolmannen pääkonsulaatin Yhdysvaltoihin. Sen sijaintipaikkana on Houstonin kaupunki Texasin osavaltiossa.
Suomella on tällä hetkellä kolme edustustoa Yhdysvalloissa: suurlähetystö Washingtonissa sekä pääkonsulaatit itärannikolla New Yorkissa ja länsirannikolla Los Angelesissa. Houstonin-pääkonsulaatin on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2025 aikana.
Ulkoasianhallinnon toiminta perustuu kattavaan edustustoverkkoon. Hallitusohjelman mukaisesti ulkoministeriö laajentaa ja vahvistaa Suomen läsnäoloa Suomen kannalta strategisesti merkittävässä maassa, Yhdysvalloissa, perustamalla pääkonsulaatin maan eteläosaan, Houstoniin.
”Suomen ja Yhdysvaltojen suhde niin poliittisella kuin kaupallisella tasolla on erittäin tiivis ja transatlanttinen linkki vahvempi kuin koskaan. Talous ja turvallisuus muodostavat kokonaisuuden. Siksikin on tärkeä panostaa vahvoihin liittolaissuhteisiin myös kaupan ja investointien saralla. Texasin pääkonsulaatin avaaminen palvelee erinomaisesti tätä tarkoitusta ja vahvistaa suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä Yhdysvaltain markkinoilla”, toteaa ulkoministeri Elina Valtonen.
”Yhdysvallat on noussut Suomen tärkeimpien kauppakumppaneiden joukkoon ja on merkittävä investointien lähde. Texas ja sen lähiosavaltiot muodostavat Suomen kaupallisten intressien kannalta suuren potentiaalin”, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio.
Texas on 31 miljoonan asukkaan osavaltiona yksi maailman merkittävimmistä talousalueista. Osavaltion bruttokansantuote on maailman kymmenen suurimman joukossa. Osavaltion keskeisimmät taloussektorit ovat lääke- ja teknologiateollisuus sekä logistiikka.
Yli kahden miljoonan asukkaan Houston on Texasin väkirikkain kaupunki. Kaupunki on tärkeä terveysteknologian keskittymä, merkittävä energiapääkaupunki sekä keskeinen avaruusteknologiakeskus. Houstonissa panostetaan fossiilisten energiamuotojen lisäksi uusiutuviin energiamuotoihin kuten vetyenergiaan. Houston on myös tärkeä logistiikkakeskus. Yhdysvaltojen suurin satama on Houstonissa. Houstonissa toimii noin neljäkymmentä muiden maiden pääkonsulaattia.
Perustettava pääkonsulaatti tukee suomalaisyrityksiä niiden markkinoillepääsyn eri vaiheissa. Edustuston tarjoamat palvelut tukevat myös suomalaisyritysten verkostoitumista avaamalla ovia keskeisiin sidosryhmiin kuten paikallisiin yrityksiin, viranomaisiin ja yhteisöihin. Pääkonsulaatti toimii myös Suomen maakuvan ylläpitäjänä vahvistaen samalla suomalaisten yritysten mainetta luotettavina ja innovatiivisina toimijoina. Edustuston tehtäviin kuuluvat myös konsuli- ja maahantulopalvelut.
Lisätietoja
- Pekka Puustinen, alivaltiosihteeri, sisäiset ja ulkoiset palvelut, puh. 0295 350 228
- Olli Kantanen, osastopäällikkö, euroatlanttinen osasto, puh. 0295 350 359
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]