Suurlähettiläs Vilén EU:n suurlähettilääksi Euroopan neuvostoon Strasbourgiin
EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Catherine Ashton on nimittänyt Suomen Puolan suurlähettilään Jari Vilénin EU:n edustuston päälliköksi Euroopan neuvostoon Strasbourgiin. Vilén siirtyy uusiin tehtäviinsä syyskuun alussa.
Jari Vilén on toiminut vuodesta 2012 lähtien Suomen suurlähettiläänä Puolassa, ja sitä ennen vuosina 2007–2012 Suomen suurlähettiläänä Unkarissa. Ennen ulkoministeriöön siirtymistään Vilén oli kansanedustajana eduskunnassa vuosina 1999–2007. Vilén toimi eurooppaministerinä vuosina 2002–2003.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi olevansa tyytyväinen valintaan. "Suomen edustus EU:n ulkosuhdehallinnon päällikkötehtävissä on nyt saanut tehokkaan lisäyksen. Vilénin valinta tulee kasvattamaan tietämystä EU:n ulkosuhdehallinnosta Suomessa. Se on tunnustus suomalaiselle diplomatian osaamiselle sekä omalta osaltaan mahdollisuus EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikuttavuuden kasvattamiseksi tulevaisuudessa."
Suurlähettiläs Vilén katsoo, että hänen valintansa on ennen kaikkea tunnustus Suomen johdonmukaiselle toiminnalle ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion puolesta. ”On etuoikeus ja kunnia, että saan suomalaisena diplomaattina siirtyä edustamaan 500 miljoonaa eurooppalaista Euroopan vanhimpaan poliittiseen yhteistyöjärjestöön”.
Euroopan neuvosto on perustettu vuonna 1949. Se on Euroopan kauimmin toiminut ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Euroopan neuvoston perustehtävä on ihmisoikeuksien, moniarvoisen demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen turvaaminen ja kehittäminen. Euroopan neuvosto laatii jäsenvaltioita sitovia normeja useilla eri aloilla kuten hyvästä hallinnosta, oikeuslaitoksesta, sosiaali- ja terveysasioista sekä myös kulttuurista ja rikostorjunnasta.
Valinta on ensimmäinen Suomen ulkoministeriön palveluksessa olevan suomalaisen edustustonpäällikkönimitys EU:n ulkosuhdehallinnon aloitettua toimintansa vuonna 2010.
Lisätietoja: Suurlähettiläs Jari Vilén puh. +48 601 231 006, [email protected]